timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Vilpillisyys yhteiskunnan syöpä

Ulkoparlamentaarisia voimia

Työministeri Jari Lindströmin mukaan meillä on havaittu ulkoparlamentaarisia voimia. Hallituksen suunnitelmat ovat saaneet ay-liikkeeltä täystyrmäyksen, vaikka hallitus on hänen mielestään ollut asian suhteen hyvin sovitteleva. Tule Lindström Sipilän ja muiden kamujesi kanssa käymään Heinolassa, niin minä näytän teille täystyrmäyksen. Tietysti näin ihan verbaalisesti ja kuvainnollisesti. Muutenkin minusta on väärin, että sinä olet hallituksessa vaikkei sinua tai puoluettasi ole kukaan äänestänyt. Eli se siitä parlamentarismista.

Vilpittömät ovat vapaita ja onnellisia

Koululaisten jokakeväiset Stafettkarnevalen 2016 viestijuoksut Vaasassa  antoi vahvan vihjeen siitä miksei ruotsinkielisiä tyttöjä esiintynyt taannoin tekemäni uupumus-tutkimuksen kuolintilastossa. Tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta Suomessa on nyt  tullut julkisen keskustelun aiheeksi syystä. Mutta jo 1999 aineistosta tekemäni tutkimus osoitti suomenkielisten tyttöjen   kuolleisuuden poikkeavaksi.

Vilpillisyys suomi-yhteiskunnan syöpä

Lahjoiko Suomi Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomarit 2009? Tähän viittaa pääministeri Matti Vanhasen käyttäytyminen: Yllättävä eroilmoitus ja sen yllättävä peruutus EU ihmisoikeuteen kirjaamani valituksen aikoihin. Pääministerin kansliasta  johdetun puolisotilaallisena Pariisin 1947 sopimuksessa kielletyn Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n agenttien onnistui lahjoa tuomioistuimen tuomarit mikä toi Vanhaselle palkkioksi Perheyritysten Liiton johtajan viran, kuten näyttää.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä