timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Voittivatko perussuomalaiset – vai hävisivätkö arvonsa?

Eduskuntavaalien tulosten äärellä herää monia kysymyksiä, kuten perussuomalaisten tulosta koskeva. Riippuu täysin ”voiton” käsitteestä, onko syytä sanoa heidän voittaneen. Sen voi sanoa, että he palasivat ennen hajoamistaan olleeseen kannatukseensa vaaleissa, joissa kysymys voittajasta on ”voittajien” osalta hyvin tulkinnanvarainen. Vaalin tapahtumiin kuului mm. äänten jakautuminen usean tasavahvan ryhmän kesken – yhtään kannatukseltaan 20 prosenttiin yltävää puoluetta ei ole. Nykyiset perussuomalaiset uuden johtajansa luotsaamana on myötätuulessa selvästi talousoikealle. Tosin ”uuden” talousoikeiston yhteistyö ”vanhan” talousoikeiston kanssa ei ole ehkä mahdollinen perussuolaisten maahanmuuttoa eli ihmisten liikkumavapautta rajoittavan näkemyksen vuoksi, kun ”vanha” talousoikeisto on perussuomalaisten vastustaman vapauden kannalla. Jos pitää paikkansa pitää se väite, että perussuomalaiset ovat ”äärioikeistoa”, niin kantona kaskessa voi olla myös talousoikeiston erimielisyys vapauden luonteesta.

Oikeiston kannatuksen jakautuminen usean puolueen kesken

Talousoikeiston kannatus jakautuu kahden ”voittajan” kesken: perussuomalaisten ja kokoomuksen, jotka paistattelevat maamme hyväosaisimpien suosiossa tai kylpevät näiden suosion auringossa.  Halla-aho on suosituin oikeistokonservatiivipoliitikko. Olemme siirtyneet aikaan, jolloin on kahden keskisuuren puolueen oikeistoblokki mahdollisine apupuolueineen. Oikeistoheimo on saanut klaaninsa. Halla-aho on luotsannut puolueensa oikeistoasemaan, jonka vapaamielisyydessään kokoomus jätti oikealle puolelleen. Näyttää, että perussuomalaiset ovat saaneet ne äänet, joita kokoomus itselleen odotti. Oikeistoäänestäjien pettämänä kokoomus joutui tyytymään kolmanteen sijaan. Virran viedessä oikealle kokoomus jäi rannalle ruikuttamaan.

Talousoikeisto, jonka ”siunauksellisuudesta” saimme nauttia täyslaidallisesti jo eronneen edellisen hallituksen aikana ”aktiivimalleineen” jne. ei ole yleisen kielenkäytön mukaan sama kuin ”äärioikeistolaisuus”, joka on 1900-luvun fasististen ideologioiden viikunanlehti, siis kiertoilmaus, jota kukaan fasisti ei kehtaa itsestään käyttää. Tätä on jossakin mielessä vaikea käsittää, sillä fasismihan on tietynlaisen positiivisen vapauden kaipuuta. Paneudun nyt äärioikeistolaisuuden käsitteeseen, kun tätä sanaa niin paljon viljellään.  

Onko mitään selvää käsitystä "ääriokeistolaisuudesta"? Mitä kertoo historia, mitä filosofia?

Mitä ”äärioikeistolaisuus” tarkoittaa? – sitä ei näytä tietävän kukaan, vaikkakin se voisi esimerkiksi olla sitä, että yksilö on ”valtion hyväksi, ei valtion ulkopuolella eikä valtiota vastaan”. Lausahduksessa kiteytyy ajatus: alistettakoon yksilö valtiolle ja kiellettäköön asettumasta valtion ulkopuolelle ja olemasta oppositiossa. Ihannetila voidaan toteuttaa vain järjestymällä puolueeksi, asettamalla sen jäsenet valtion virkoihin ja tekemällä puolueesta valtion propagandaosasto. Tässä muodossa ”äärioikeisto” tunnettiin maailmansotien väliseltä ajalta, jolta on myös käyttämäni lainaus. Tämän lausui italialainen valtiomies Benito Mussolini. Hän ajatteli, ettei tarvita kuin yksi puolue, joka kokoaa yhteen kansan parhaimmiston ja ilmaisee valtion edun sekä vaatii alistumaan siihen. Muut puolueet olisivat ilmaus kansan hajautumisesta toisilleen vihamielisiin osiin, mikä taas olisi vahingollinen valtiolle. Tämän vahingon välttämiseksi ajateltiin välttämättömäksi, että asiaa ymmärtämätön yksilö voidaan ”pakottaa vapaaksi”, kuten filosofi Rousseaun oli aiemmin ajatuksen muotoillut.

Mussolini kehitti ”äärioikeistolaisen” filosofian yhdessä kuuluisan italialaisfilosofin Giovanni Gentilen (1875-1944) kanssa, jolta lienee peräsin fasismin uushegeliläinen pohja. 1900-luvun keskieurooppalaisen idealistisen filosofian varaan rakennettu käsitys vapaudesta, joka voidaan tyypitellä positiiviseksi vapaudeksi. Kanadalainen filosofi ja poliitikko Charles Taylor on analysoinut usein liberaalien suosiman negatiivisen ja positiivisen vapauden eroa jakamalla vapauden ideat harjoittamiskäsitteisiin ja mahdollisuuskäsitteisiin. Mahdollisuuskäsitteitä ovat negatiivisen vapauden ne käsitteet, joissa vapaus estämisestä (estämisen/pakottamisen puuttumisena) nähdään kapeasti vain ulkoisena vapautena eikä oteta huomioon vapautta estäviä tai toteuttavia ihmismielen sisäisiä tekijöitä (esimerkkeinä Thomas Hobbes ja Jeremy Bentham). Ajatuksena on pitää vapautta mahdollisuutena toimia kenenkään tai minkään estämättä riippumatta siitä, käytetäänkö mahdollisuutta hyväksi. Muutamat negatiivisen vapauden käsitteet voivat olla myös harjoittamiskäsitteitä, jotka edellyttävät subjektilta aktiivisuutta, siis kykyjen ja taitojen omaksumista ja harjoittamista, negatiivisen vapauden edellytyksenä (mahdollisesti John Locke). Negatiivinen vapaus voi olla harjoittamiskäsite tai tämän ja mahdollisuuskäsitteen yhdistelmä. Positiivien vapauden käsitteet eivät ole koskaan vapauden mahdollisuuskäsitteitä, vaan harjoittamiskäsitteitä. Ei ole estettä ajatella negatiivista vapautta harjoittamiskäsitteenä. Pikemminkin tällainen ajattelu on toivottavaa.

Fasistinen eli Gentilen positiivisen vapauden käsite on siis harjoittamiskäsite, jonka mukaan vapaaksi on mahdollista pakottaa, sillä vapaus edellyttää vain ihanteen toteutumista, toteutuipa se sitten pakottamalla tai pakottamatta, ja ellei ihanne toteudu, pakon puuttuminen ei tee tai ei ole tekemättä ketään vapaaksi. Suomen nykyinen aktiivimalli ja natsien keskitysleirit, joissa työ vapautta ovat esimerkkejä tällaisesta vapaudesta. Kysymyksessä on vapauskäsitys, jonka mukaan voimme olla vapaita, kun teemme jotakin siten, että tekoon pakotetaan tai muut teot estetään, nimittäin kun tekomme on ideaalin mukainen. Kun äärioikeistolainen hallitus pakottaa meidät ideaalin mukaiseksi, olemme tästä syystä vapaita. Juuri sen vuoksi, että meitä pakotetaan tekemään itsestämme sellainen kuin he haluavat. Se, että meitä pakoteta tai estetä tekemästä mielemme mukaan, ei ole vapautta, ellemme valitse ideaalin mukaista tekoa. Tämä vapauskäsitys on fasismille luonteenomainen.

Ketkä muut voittivat riippumatta perussuomalaisten voitosta tai tappiosta, siis siitä, kumpi tapahtui? 

Suurin yhteisymmärrys näyttää vallitsevan siitä, ettei keskustapuolue kuulu voittajiin, sillä sehän eduskuntavaaleissa supistui 1917 maalaisliiton kokoiseksi ja on matkalla kääpiöksi. Tappioksi koitui puolueen yritys ajaa talous-ja työllisyyspolitiikallaan oikealta kokoomuksen ohi. Ilmeisesti keskusta tahtoi kaapata kokoomuksen oikeistoäänestäjät kokoomuksen nenän edestä. Keskustan epätoivoinen yritys murtautua suuriin kaupunkeihin epäonnistui, kun persusuomalaiset kaappasivat oikeistoäänet itselleen. Eläköityminen ja ikääntyminen uhkaavat keskustan olemassaoloa – uhanneet jo pitkään, ja kenties pahemmin kuin sosiaalidemokraatteja.  Agraaripuolueen väistämätön tuho on edessä ja tapahtuu massamme jälkijunassa. 

Sosiaalidemokraattien torjuntavoiton vuoksi sekä perussuomalaiset että näitä pahemman tappion kärsineet kokoomuslaiset menettivät suurimman puolueen aseman. Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen tiellä on se, että tällaisessa hallituksessa perussuomalaiset olisivat kukkona tunkiolla, vaikkakin talouspolitiikassa ei olisi mitään ristiriitaa. Ristiriita on vapauskäsityksessä, jos perussuomalaiset ovat aidosti ”äärioikeistoa”.

Eduskuntavaaleissa vihreistä ja vasemmistoliitosta on tullut uusi blokki, jolla on suuri kasvuvara nuorten, naisten ja akateemisen kansan puolueryhmittymänä. Tätä ei uhkaa tulevaisuudessa kannattajakato, kuten entisiä ”suuria puolueita”. Vihreä-vasemmisto syntyi vastavoimaksi perussuomalaisten vahvistuvalle laitaoikeistolle, joka saattaa niellä kokoomuksen karvoineen päivineen uuteen ”äärioikeistoon”.  

Tekeekö meidät onnelliseksi se, että meidät pakotetaan tulemaan todelliseksi itseksemme?  

Mitä siis tarkoitetaan arvopohjaerolla kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä? Kysymys voidaan tiivistää kysymykseksi, onko perussuomalaisten käsitys positiivisesta vapaudesta sellainen, että heidät voidaan nähdä ”äärioikeistolaisiksi” eli fasisteiksi sen osalta, tai ovatko eroavatko kokoomuksen talousoikeistolaiset ollenkaan perussuomalaisista ”äärioikeistolaisista”.    

Kuten olen jo maininnutkin, äärioikeistolaisuus on yhteisöllisesti tuotetun positiivisen vapauden kaipuuta. Tämän opin täsmällinen sisältö voidaan analysoida johdonmukaiseksi näkemykseksi valtiosta. Kysymys on myös siitä, että positiivisen vapauden aatteesta tehdään johtopäätöksiä, jotka eivät sovi yhteen sen liberalismin johtopäätösten kanssa, jonka eri muunnelmia perinteisemmät puolueet kannattavat. Äärioikeistolainen näkemys on sellainen, joka saa nykyäänkin vastakaikua niissä, joiden katsomuksen mukaan moniarvoisuus on nykyisten ongelmien juurisyy. Ratkaisu on siinä, että yhteishyvää ja omaa hyvää tajuamaton saavuttaa onnellisuutensa siten, että valtio pakottaa hänet vapaaksi.

Ajankohtaisena esimerkkinä on hanke työmarkkinoiden ulkopuolella nykyisin olevien ulkopuolisuuden ja syrjäytyneisyyden lakkauttaminen edellyttämällä heiltä vastikkeellisuutta ja pakottamalla heidät näin työmarkkinoiden vapauteen. Jos sellaiset, joiden kyvyt ja taidot eivät vastaa työvoiman kysyjien eli ostajien asettamia normeja ja kriteerejä, halutaan saada työhön, jotta heidät saadaan sosiaaliturvan piiriin, niin julkisen vallan on tuhlattava julkisia menoja, jotta työmarkkinoiden odotuksiin sopeutumattomat saisivat teeskennellä työtätekevää.  Perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta ovat ihastuneita tähän ”vapauteen pakottamisesta” ja toivovat sosiaalidemokraateiltakin samaa vapauskäsitystä.  Näin äärioikeistolaisuus eli fasismi etenee vähittäin.

Mikä on yksilön asema laitaoikeistolaisen käsityksen mukaan? Mitä eri suuntauksia on?

Yksilön vapaus on yhden hedelmällisen lähtökohdan mukaan ajateltavissa jonkun (tavallisesti luonnollisen [ei-juridisen]) henkilön vapaudeksi toiminnan rajoituksista tehdä (tai olla tai tulla) mitä/miksi tahtoo tai haluaa. Tällainen tekijän, esteettömyyden ja teon kolminaisuutena ei voida eritellä oppia vapauteen pakottamisesta. Tämä MacCallum jr. ehdotus antaa kaavan negatiiviselle vapaudelle, joka on kokonaan tai osaksi vapauden mahdollisuuskäsite.

Positiivisen vapauden analyysi edellyttää kaksinaisuussuhdetta toimijan ”epätäydellisen” ja ”täydellisen” minuuden välillä. Fasistinen ideaali-minuus on se, miksi yksilöiden on tultava ollakseen myös valtion hyväksi, ei valtion ulkopuolella eikä valtiota vastaan. Omaa parastaan ymmärtämätön yksilö vain hyötyy siitä, että hänet pakotetaan olemaan valtion hyväksi. Pakko kohdistuu todellista luonnettaan ymmärtämättömään yksilöön ja vapauttaa ”todellisen” minuuden, siis vapauden varsinaisen subjektin, siis ideaali-persoonan, joksi yksilön pitää tulla. Johdonmukaisuuden vuoksi ei liene järkevää sanoa yksilön vapaudeksi ideaali-persoonan vapautta, joka on itse asiassa valtion ideaali siitä, millainen kunnon fasisti on. Joka ei osaa vielä itse ohjautua valtion edun mukaan, ohjattakoon viranomaistoimin siksi, millainen hän kuuluu johtajan mielestä olla. Äärioikeistolaisuus on johtajaperiaatteen sisäistämistä, joka valioyksilöiden kohdalla merkitsee sitä, että pakko tulee tarpeettomaksi heidän mukautumisessaan valtiojohtajan tahtoon.

On syytä painottaa, että tällainen mussolinilainen anti-individualismi sisältää ajatuksen, että milloin ihmisiä pakotetaan johtajan ja valtion tahtoon, pakko on yhteensopivaa sen kanssa, että he ovat vapaita. Tämä johtopäätös ei ole tehtävissä kaikista positiivisen vapauden ideoista, ei esimerkiksi Hannah Arendtin uusaristoteelisesta ideasta, jonka mukaan vapaus käy yhteen politiikan kanssa pääasiassa toiminnassa koettuna vapautena. On vapautta, joka kuten Charles Taylor, on todennut, piilee ainakin osittain yhteisöelämän kontrollin muodoissa. Kyky niihin tekoihin, jossa yksilö on vapaa, on yhteisölähtöinen, joten vapaus ei ole yksinomaan esteiden puuttumista, vaikkakin tämä kuuluu ehtoihin, joiden edellytetään täyttyvän.

Edellä kuvailtua ”äärioikeistolaisuutta” ei pidä sekoittaa Hitlerin natsilaisuuteen, jossa natsipuoluetta ei sulautettu valtioon siten kuin Mussolini teki, vaan nostetaan valtion ja kansan yläpuolelle rotu tämän herruutta ylläpitävine organisaatioineen ja laitoksineen, joiden kulissina totaalinen valtio pelkästään toimii ja valtio riisuttuna todellisesta vallasta, joka säilyi natsilaisella liikkeellä. Myös Saksan kansan piirissä tuli valiorotu nostaa ylimmäksi. Tällainen totalitaarinen rasismi ei sisältynyt Benito Mussolinin totaalisen valtion ideaan. Natsismi on eri suuntaus kuin ”äärioikeistolaisuus”, koska natsit pyrkivät tuhomaan Sakan kansan ja valtion. Hannah Arendt esittää tällaisen analyysin mussolinilaisen ja hitleriläisen valtiomallin perustavasta erosta. Tämän mussolinilaiset ja hitleriläiset tajusivat toisistaan, ja natsit korostivat, etteivät he olleet fasisteja.

Onko "ääriokeistolaisuus" pelkästään autoritääristä asennoitumista?  Mikä on perussuomalaisten paikka?    

Edellä kuvattua autoritäärisen valtion oppia alettiin sanoa ”äärioikeistolaisuudeksi” toisen maailmansodan jälkeen, kun taas Benito Mussolini sanoi kyseistä anti-individualismia fasismiksi. Kun haluttiin karttaa viimeksi mainittua sanaa, tämä korvattiin sanalla äärioikeistolaisuus. Asialle vakiintui harhaanjohtava nimitys, sillä kysymyksessä ei ollut ainakaan oikeistolaisuus, vaan pyrkimys noista teennäisen oikeisto-vasemmisto- jaon yläpuolelle. Tuotantovälineiden saattaminen valtion hallintaan tai ainakin valvontaan on looginen seuraus totaalisen valtion opista, josta ”äärioikeistolaisuudessa” on kysymys. Jos oikeistolaisuutena ajatellaan aiempaa markkinahenkistä uusoikeistolaisuutta, jollaista kokoomuksen on uskottu tavoitelleen, niin kysymyksessä on hyvin erilainen oikeistolaisuus kuin se, mitä Benito Mussolini kannatti. Hitlerin mukaan rotu kaikkineen menee kansakunnan edelle. Hän ei siis ollut kansallismielinen: hänen kansallismielisyytensä oli vain teeskenneltyä ja kansallismielisten äänten tai suosion kalastelua eri vaiheissa.  

Jos perussuomalaiset ovat suomalaisten fasistien (1920 —1945) ajattelun perillisiä, niin ovatko he yhtä Mussolinin seuraajia kuin valtaosa itsenäisyytemme alkuaikojen fasisteista? Oula Silvennoisen kaksine kumppaneineen kirjoittama yleisesitys on hyödyllinen niille, joita kiinnostaa suomalaisen fasismin perinne. Perussuomalaiset eivät ole toistaiseksi avautuneet suhteessa itsenäisyyden suomalaiseen fasismin innoittamaan laitaoikeistoon, jonka perinteen ikonina on vaaleissa eduskunnasta tippunut sinisten ministeri Jussi Niinistö. Toivottavasti tulee tapahtumaan avautumisia asian tiimoilta.      

 

                     

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Tuotantovälineiden saattaminen valtion hallintaan tai ainakin valvontaan on looginen seuraus totaalisen valtion opista, josta ”äärioikeistolaisuudessa” on kysymys."

Harvoin näkee tuon totuuden esttäjiä. Ainakin Suomessa laitavasemmisto on taipuvainen korostamaan fasismin tai natsismin luonnetta kapitalistisen väkvaltakoneiston ulostulona kaapista. Näinhän asianlaita nimenomaan ei ole. Esimerkiksi natsisaksassa valtio kontrolloi teollisuutta ja sen investointeja suuremmalla intensiivisyydellä kuin esimerkiksi Kiinan kommunistinen puolue tekee tänään omassa maassaan. Kapitalistit olivat valtion palveluksessa - ei päinvastoin.

Uusliberalismi markkinatalouden äärimmäisenä puolestapuhujana on huomattavasti kauempana fasismista tai natsismista kuin mikä tahansa vasemmistopuolue Suomessa. Mutta tuo käsite oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus on haastava, koska jokaisen puhujan pitäisi silloin itse määritellä mitä sillä tarkoittaa.

Kun oikeistolaisuus mielletään yleensä konservatiivisuudeksi ja vasemmistolaisuus uudistusmielisyydeksi, niin tästä seurasi, että Neuvostoliiton luhistuessa vanhan kommunistisen järjestelmän pönkittäjiä kutsutiin oikeistolaisiksi ja uudistajia, eli kommunismista luopumisen kannattajia, vasemmistolaisiksi. Pitää mennä Ranskan vallankumouksen aikaan ennen kuin löytää oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden alkuperäisen merkityksen.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Pitää mennä Ranskan vallankumouksen aikaan ennen kuin löytää oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden alkuperäisen merkityksen."

Silloin sieltä erottui porukka, joka ei kokenut olevansa poliittisen janan vasemmalla, eikä oikealla. Meillä vuonna 2019 on yksi puolue, joka asemoi itsensä samalla tavalla.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Ranskan vallankumouksen ”oikeisto” koostui ensin monarkisteista ja ”vasemmisto” ensin perustuslaillisista ja rajoitetun monarkian kannattajista, sitten jälkimmäisistä tuli ”oikeisto”, kun ”vasemmistoksi” tulivat tasavaltalaiset, ja lopulta tasavaltalaiset jakautuivat ”oikeistoon” ja ”vasemmistoon”. 1800-luvulla vastakkain olivat vasemmisto-ja oikeistotasavaltalaiset sekä monarkistisen ”oikeiston” jäänteet, nämä osin perustuslaillisia, osin eivät. Bonapartistinen keisariaate kilpaili edellisten suuntausten kanssa. Vasemmistotasavaltalaisista lopulta sosiaalistit ja anarkistit erkaantuivat, varsinkin jälkimmäisimmät luopuen käyttämästä itsestään tasavaltalaisen nimeä. Oikeistotasavaltalaisista kehittyi ”porvarillisen” keskustan ja oikeiston puolueet. Eri haarautumille oli yhteistä valistusfilosofian perinne. Tälle vastakkainen oli vastavalistuksellinen ”kapina järkeä vastaan”, josta Napoleonin sotien ajasta alkaen kehittyi myöhemmin ”fasismiksi” nimetyt suuntaukset, jotka eivät nekään vierastaneet ”sosialismia”, vaan näkivät kansantalouden valtion taloushallinnoksi. Ranskaan jäi monarkistinen oikeisto, josta nähtävästi kehittyi Ranskan äärioikeiston ryhmittymät. Ranskassa on syytä erottaa toisistaan fasistit ja äärioikeisto. Fasistiseen kansankokonaisuusajatteluun on liittynyt pyrkimys kumota ”oikeisto”-ja ”vasemmisto”-jako kansankokonaisuutta hajottavana (vrt. Rousseau). On syytä muistaa, että Saksan kansallissosialistit erottivat itsensä Italian totaalista valtiota kannattavista fasisteista. Hannah Arendtin ”Totalitarismin juuret (käännetty ”alkuperäksi” tuoreessa käännöksessä) esittää lainauksia siitä, kuinka natsit tekivät eron heidän ja fasistien välillä. Kyllä natsit ymmärsivät itsensä ei-marxilaisiksi ja rotuopillisiksi sosialisteiksi.

Näyttää olleen monia poliittisia motiiveja vasemmalla ja oikealla esittää natsit ei-sosialisteina, vaikkakin he itse myönsivät yhteytensä 1800-luvun sosialismiin, kuten Hitler taisteluni-kirjassa, vaikkakaan aajttelivat olevansa oikeisto-ja vasemmisto-erottelun yläpuolella.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Italian fascismi kehittyi Hegelistä, kuten useat eri sosialismin variaatitot maailmalla. Pääfilosofi Giovanni Gentile oli Rooman tunnetuimman ajattelijan Antonio Labriolan opissa, josta sai vaikutteet tuotantovälineet ja tuotantovoimat tulisi olla Valtion kontrollissa(sosialismi).

Gentile sovelsi idologiaansa Platon, Benedetto Croce ja Gianbattista Vigon filosofiaa. Modernismia, kaipuuta myyttiseen tulevaisuuteen menneisyyttä mytologisoimalla.

Perussuomalaiset ovat arvokonservatiiveja, ei fascisteja ja tuo äärioikeisto termi on blancosana vailla sisältöä, se on vain nimien heittelyä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Marxilainen dialektismi on puhtaasti hegeliläistä perua. Mutta siinä on kysymys vain työkalusta. Hegel pohdiskeli yhteiskunnan kehityksen lainalaisuuksia huomattavasti teoreettisemmalla tasolla ikäänkuin mekanismina. Marx ja Engels mielsivät tuon mekanismin totuudeksi, mutta kehittelivät sitten oman johtopäätöksensä yhteiskunnan kehityksestä "ruohonjuuritasolla" tuon mekanismin dynamiikkaan pohjautuen. Hegel ei ennustanut mitään päämäärää tai toteutumaa yhteiskunnallisesta kehityksestä - ainoastaan liikkeen olemusta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Eikös Hegelillä kuitenkin ole jonkinlainen mystinen teleologinen ajatus siitä, että kaikki tulee paremmaksi, ja täydellistyy, vaikkei selvää tavoitetta historialla olekaan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Tavallaan, mutta tuota lopputulemaa ei ollut konkretisoitu miksikään yhteiskuntamalliksi. Marxilaisten ajatus "vääjäämättömästä" kehityksestä sosialismin kautta kommunismiin voidaan pitää hegeliläisen filosofian soveltamisena, mutta Hegelillä itsellään ei tuota ajatusta ollut.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #7

1800-luvun vaikutusvaltaisimpiin kuulunut Hegel on monien poliittisten suutausten takana, siis sekä marxilaisten ja 1900-luvun fasismien, vain autoritääristen ja myös totalitääristen, että myös konservatiivisten, mutta myös anarkististen ja nationalististen. Hegel tarjosi terminologian kilpaileville aatesuuntauksille, joiden erot sisältökysymyksissä olivat suuret. Suomen J. W. Snellman, marxilaisten Karl Marx, ei-marxilaisten idealististen valtiososialistien. anarkismin perustaja Mihail Bakunin ja individuaalianarkisti Max Stirner sekä liberaali Ruge voidaan lukea hegeliläisiin, jotka muutoin jakautuvat vanhoihin ja nuoriin, ”oikeistolaisiin” ja ”vasemmistolaisiin” [mikä ei välttämättä lankea yhteen poliittisen oikeisto- ja vasemmistojaon kanssa] monen muun tavoin. Aatteellisesti yhteen sovittamattomat hegeliläiset muistuttavat toisiaan ”logiikkansa” eli filosofisen menetelmänsä ja peruskäsitteidensä (kun ei ole kysymys eri aatesuuntausten omista termeistä) osalta. Oikeistolainen tulkintalinja eli vanha linja oli taipuvainen mystisismiin, jota Hegel itse ei välttämättä edustanut.

”Oikeiston” totalitarismin historiassa meitä kiinnostaa Italian uushegeliläinen suunta, jonka filosofinen panos yhtenä monista vaikutti fasismin tai kansalliseen syndikalismin traditioon. Osa tästä uushegeliläisyydestä (ei siis kaikki) oli erittäin valtiokeskeistä ja vihamielisiä niitä kohtaan, jotka suosivat negatiivista vapautta tai tätä vapauden harjoittamiskäsitteeseen yhdistävää eli liberalistista vapautta. Suomalaisen sosialismin AKS:n (Akateemisen Karjala Seuran) piirissä kehitelty kansallissosialismi – kehittelijänään snellmanilainen valtiososialisti Yrjö Ruutu -- on suomalainen versio tästä italialaisesta fasismista. Marxilaisuus on individualistista verrattuna ruutulaiseen suomalaissosialismiin tai italiaiseen uushegeliläiseen fasismiin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä hegeliläisyys innoitti kehitystä autoritääriseen valtioon (ensimmäinen vaihe totalitarismissa) ja totalitarismiin, jossa valtio oli kulissi ja probagandavirasto puolueelle oeganisaatioineen, joilla oli todellinen valta yhteiskunnassa (natsi-Saksa tai Stalinin totalitarsmi).

Karjan metsäsissien kapinan muistoyhdistykseksi perustettu AKS oli tärkeimpiä suomalaisen fasismin järjestötoimijoita Vapaussodan rintamamiesveteraanien yhdistyksen ohella. Suomalainen fasismi oli uskonnollisesta pohjaltaan heränneiden (vuoden 1904 alkaneen) ”porvarillisen” aktivismin perillinen ja Aktiivisen Vastustuspuolueen piiristä haarautunut. Syytä on mainita Suomen Italian suurlähettiläs Herman Gummerus, joka oli 1904 mainitun aktivistijärjestön johtajia. Jääkäriliikeaktivismin jatkoksi kehittyi 1920-luvun heimosota-aktivismi, johon AKS liittyy luontevasti fasistisine yhteiskuntakäsityksineen, jotka olivat myönteisiä myös valtiollisesti organisoitua sosialismia ja korporativismia kohtaan. Tämä ”oikeistolainen” suuntaus oli kiinnostunut työväestön organisoimista järjestöihin ja kilpailemaan kommunistien kanssa sosialismimyönteisistä työläisistä

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #14

Avasit tuossa kommentissasi hiukan enemmän samaa sanomaa kuin itse huitaisin vain yleisellä tasolla.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #15

Perussuomalaisissa ihmetyttää ainakin minua se, ovatko he ns. palingeneettinen liike eli pyrkivätkö he synnyttämään uudestaan yhteisön (menneisyydestä tai tulevaisuudesta) myytin tai utopian ja elämään tätä politiikassa. Tuskin he myöntävät mitään tällaista, mutta jos se on totta, niin tässä on yhteys 1900-luvun ns.äärioikeistoon. Suomalaiset fasistit- kirjan (1916) lähtökohtiin näytää sisältyvän se, että aikanaan Suomen "äärioikeisto" (jota tosin Oula Silvennoinen ei halua käyttää fasisteista) oli yritys uudestisynnyttää jotakin yhteisöä. Konservatiiveillä ja varsinkaan liberaaleilla ei liene juurikaan olleen tällaisia taka-ajatuksia tai ainakaan ei tarvitse olla niitä politiikassaan. Uudestisynnyttämiseen saattaa tulla kiusaus alkaa "pakottaa vapaiksi" niitä, jotka eivät ymmärrä tulla toivotulla tavalla halutuiksi.
Kovin haluttomia perussuomalaiset ovat avaamaan omaa ideologiaansa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Perussuomalaiset ovat arvokonservatiiveja, ei fascisteja ja tuo äärioikeisto termi on blancosana vailla sisältöä, se on vain nimien heittelyä."

Tässä koko totuus PS:stä.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Arvokonservatismia pitäisi avata. Mitä sillä tarkoitetaan talouspolitiikassa? Viimeksi, kun perussuomalaiset olivat hallituksessa, he ajoivat talous-ja työllisyyspolitiikallaan vähäosaiset ja osattomat, vieläpä heitä äänestäneet mainittuun ryhmään kuuluneet kansallismieliset, vielä syvempään taloudelliseen ahdinkoon ja epävapauden tilaan kuin missä nämä olivat. Se, mitä perussuomalaiset ovat sanoneet talouskysymyksistä, saa heidät sijoittumaan kokoomuksen jo harjoittaman vähävaraisia ja yhteiskunnallista valtaa vailla olevia vahingoittavaa talous-ja työllisyyspolitiikkaa. Tämän vuoksi Hallituksen siniset ministerit tippuivat eduskunnasta.
Päästäkseen uuteen hallitukseen perussuomalaisten täytyy avata myös taloudellista agendaansa, jotta tiedetään, millaista heidän talouspoliittinen ajattelunsa on. Näissä vaaleissa he ovat saattaneet jo siirtyä niin oikealle talouspoliittisesti, ettei heidän hallitukseen osallistuminen ole enää varsinaisen kansan edun mukaista.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Tässä puhutaan aktiivimallista. Aktiivimallli-hallitusta edeltävät hallitukset (lait vuosina 2001 ja 2010) ovat jo säätäneet kuntouttavan työtoiminnan, johon työttömän on sanktion uhalla osallistuttava, vaikka ei minkäänlaisen kuntoutuksen tarpeessa olisikaan.

Mikä on ollut kuntouttavan työtoiminnan filosofinen perusta?

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Mikä on ollut kuntouttavan työtoiminnan filosofinen perusta?" Rankaista ihmisiä siitä ettei jobia onnistu saamaan millään keinolla.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Ei suinkaan rangaistus siitä, ettei ole onnistunut saamaan työtä, vaan siitä, että on käytettävissä rangaistukselle. Rangaistusjärjestelmän olemassaolon edellytyksenä on se, etteivät kaikki tosiasiassa työllisty, joten ilman työttömiä työvoimaviranomaiset joutuisivat itse työttömiksi. Viranomaistyöllisyyden ja byrokratian ylläpitämiseksi työnhakijoiden halutaan kärsivän eli tekevän "oikeidenmukaisen" osuutensa muka yleiseksi hyväksi hyväksi. Taustalla on pelko, että työssä olevat lakkaisivat pelkäämästä työttömyyttä. Kärsimys on vastike korvauksesta. Tätä vastikkeellista työlllisyysturvaa ajavat piirit haluavat. Perustulolla sen sijaan pyritään riisumaan byrokratiaa ja lisäämään työnhakijan vapauden turvin työllisyyttä. Edellinen hallitus pyrki estämään työllistymisen, mutta sitä auttoivat työllistymistä tukevat suhdanteet johonkin rajaan asti. Jos tapahtui muuta kuin "tempputyöllistumistä", niin sen ainoa syy oli edellinen noususuhdanne parhaassa nousussa.

Arvi Hagelin

Porvarillinen elämäntapa perustuu sille "tosiasialle", että porvari kykenee omilla rahoillaan ostamaan tarvitsemansa palvelut ja tavarat. Länsimainen hyvinvointi perustuu sille poliittiselle ajattelulle, että niille, jotka eivät kykene itse ostamaan välttämättömiä palveluja, tarjotaan palvelut yhteiskunnan toimesta, mutta tavaroita ei. "Uusporvarillisuus" taas perustuu sille, että välttämättömät palvelut tarjotaan kaikille varallisuudesta riippumatta, mutta tavarat voidaan vuokrata tarvittaessa eikä ostaa, mistä seuraa, että omat rahat voidaan sijoittaa tuottavasti.
Näin porvarillisuuteen perustuva omistuskapitalismi on muuttunut omistusproletarismiksi. Sellaista kehitys on finanssien maailmassa.

Toimituksen poiminnat