Ranska – mikä on kapinan juurisyy?
Ranskassa olemme nähneet politiikasta syrjäytettyjen ilmi-kapinan. Tähän syyksi väitetty verokapina polttoaineveron vuoksi ei ollut kapinan syy, vaan pelkästään laukaisevana tekijänä tämän veron vastustamisesta alkaneeseen kapinaan. Tästä taas Ranskan presidenttiin kohdistuva täystehoinen vastalausevyöry alkoi. Kapinan syy on yksinkertaisesti köyhimpien kukkarossa tuntuva taloudellisen kasvun hitaus ja valtion säästöjen valuminen suurituloisempien taskuihin. Olemme saaneet seurata johtajatonta – tässä merkityksessä anarkistista – katujen kapinaliikettä, tavallisen väen poliittista osallistumista, oman asiansa aktiivista omiin käsiin ottamista – turvautumatta pyrkyripoliitikkojen ja järjestöjyrien apuun. Huutia näyttää saaneen paitsi Ranskan raskas, kohtuuttoman kallis ja turha byrokratia, mutta myös EU:n byrokratia vastaavine kohtuuttomine piirteineen.
Voimansa tunnossa ja kansallishymninsä sävelten ja sanojen siivittäminä tavallinen väki on noussut niitä suuria ja mahtavia vastaan, jotka ovat olleet tavallisen väen vapauden tiellä – vähäväkiset omine liittolaisineen, jotka ovat peräisin yhteiskunnan keskiryhmistä. Liike on noussut vastustamaan yhteiskunnan suuria ja mahtavia näillä olevine valmiuksineen polkea jalkoihinsa vähäväkisemmät. Näiden vastarinnan voima yllätti Ranskan viidennen tasavallan puolisotilaalliset santarmitkin. Vähäväkisten liittolaiset ovat tyytymättömiä presidentin katteettomiin lupauksiin hänen politiikkansa hedelmistä.
Alusta asti heikko presidentti ja vain harvojen kannattama
Presidentiksi valittu Emmaunuel Macron oli kompromissiehdokas, useimpien mielestä vähiten huono ehdolla olevista, jotka olivat suurempien tai pienempien vähemmistöjen – silti vähemmistöjen kannattamia, kuten myös Macronkin, kun otetaan huomioon ne, jotka kannattivat häntä parhaana valintana. Parempaa ehdokasta vailla olevat antoivat hänelle äänensä vain katsoakseen, onko hänestä pitkän päälle hoitamaan virkaa. On ilmennyt, ettei ollut.
Ranskan tavallisen väen ilmaisemassa ”kansantahdossa” ei ole kysymys ”populismista” sellaisena kuin ymmärrämme sen pohjoismaisen, esimerkiksi perussuomalaisen populismin yhteydessä. Ranskassa liike on kansan itse toteuttamaa tasavaltalaisuuden ja isänmaan puolustamista: kansakunta aseistautuu itse puolustamaan tasavaltaa tavalla, joka on ilmaistu Marseljeesissa, siis kansallislaulussa, joka on myös vallankumouslaulu muunnelmineen, joiden eri sanoitukset liittyvät eri kohderyhmiin, kuten kansakuntaan tai työväkeen jne. Valtio ei saa antaa luopua tasavallan hengestä, jonka ruumiillistuma se on. Kansa lähtee puolustamaan tasavaltaa kulloinkin nähdessään sen välttämättömäksi kuin sotaan, itse itsenäisesti aseistautuen jne.
Ranskassa ihmiset ovat perinteen mukaan instituutioita tärkeämpiä, sillä instituutioita pitää muuttaa aina yhteen kokoontuneen kansan jäsentensä muodostaman mielipiteen mukaan, mikä näkyy siitä, että Ranskan viidessä eri tasavallassa on ollut eri puoluelaitos ja muokattu aina suositun johtajan karisman ja häntä suosineiden toiveiden mukaisesti ilman puolueinstituution ylivaltaa.
Viidennen tasavallan loppuko jo häämöttää?
Nykyinen Ranskan viides tasavalta kohtuuttoman laajoine presidentinvaltuuksineen on saattanut tulla tiensä päähän. Liberaalinen kolmas tasavalta nähdään kenties parempana mallina järjestää maan yhteiskunnalliset olot kuin nykyisen tasavallan puoli-itsevaltainen valuvikainen malli. Rivikansalaiset näyttävät oivaltaneen asian oikean laidan.
Ranskan presidentinvaltaisessa järjestelmässä valtaa on keskitetty presidentille ottaen sitä pois parlamentilta ja hallitukselta, ja Macronin aikana tämä suunta on ollut vahvistumaan päin. Presidentinvaltainen järjestelmä on sellaisenaan itsevaltainen eikä ollenkaan siedettävä – vasitenkin melko epäsuositun presidentin aikana. Ranskan presidentinvaltaan kyllä sopien Macron on etääntynyt kansastaan, tavallisista ihmisistä ja tullut lähemmäksi eliittiä, joka osaa hyötyä hänestä. Hänen kauppansa eliitin kanssa on korvapuusti tavalliselle väelle, jonka huono-osaisuus vain lisääntyy yhtä jalkaa kuin rikkaat rikastuvat etuoikeuksineen tullen entistäkin mahtavimmiksi.
Macron ei ehkä säily vallassa – ottaen huomioon nykyisen Euroopan myrskyisen ja kuohuvan tilanteen
Jolla on huomiokyky tallella, Suomessakin näkee Sipilän itsevaltiuden ajalta saman suuntauksen kuin mitä Macron nopeasti kokoon kyhättyine puoluekoneistoineen ja suosikkeineen edistää – Sipilän tahdosta suuntaus on ilmennyt työn lisääntyneen tuottavuuden vuoksi työttömiksi joutuneiden nöyryyttämisenä, ”aktiivimallin” avulla tapahtuvana kepittämisenä sekä yrityksinä saada palkkataso alas. Vaikkakin viennissä on saatu otollisten suhdanteiden vuoksi kansakunnalle lisätuloja, kotimarkkinoilla monien ostovoima on romahtanut, ja ylipäätään kotimaan markkinat eivät ole seuranneet vientimarkkinoiden menestystä. Tulonajon kasvun sivuvaikutuksena on pienituloisten vajaomainen toimeentulonsa rajoille samalla, kun hallitus väläytellyt sopivin väliajoin näkökuoleman uhkaa vähävaraisen kansan silmien edessä.
Olemme todenneet, kuinka tarkoituksellisesti köyhdytetyt kansanosat ovat väsyneet omaan jatkuvasti syventyvään kurjistumiseensa, josta syntyneet nollasummaiset voitot ovat virranneet entistä vauraammiksi tulleen eliitin pohjattomaan taskuun Ranskan presidentin suosiollisella avunannolla maan vauraimmille. Tarkoituksellisen luonteensa vuoksi tällainen tuloerojen eli epätasa-arvon syventäminen on myös vähäväkisten vapauden riistämistä ja hyvätuloisten vapauden muuttamista harvojen etuoikeudeksi.
Tasavallan ideaali on se, mitä puolustetaan, jopa ryhtyen katutaisteluihin.
Ranskalaiseen nationalismiin ja isänmallisuuteen – toisistaan erottamattomina – on kuulunut tasavaltalaisuus. Klassisestihan tähän on kuulunut elimellisesti ajatus, joka näkyy suomen tasavalta-sanassa, siis näkemys tasavallan edellytyksenä olevasta kansalaisuuden ja poliittisen toiminnan turvaavan varallisuuden tai tulojen minitason tai vaihtoehtoisesti tuloerojen kohtuullisen tasaamisen vastaliikkeenä markkinoilla tapahtuvalle harvainvaltaistumiselle.
Nykyisen presidentin aikana presidentillinen itsevaltaisuus on silmin nähden ja korvin kuullen vahvistunut ja alkanut muistuttaa sitä monarkkista itsevaltiutta, jonka Ranskan tasavallat ovat pyrkineet korvaamaan ranskalaisen kansalaisuusaseman parhaan mahdollisen tason säilyttämiseksi ja estääkseen kansalaista vajoamaista pelkäksi hallintoalamaiseksi.
Ranskan historia tunnetusti on jakautunut eri hallitusmuodollisiin vaiheisiin, joista tasavaltoja on ollut viisi alkaen suuren vallankumouksen ensimmäisestä tasavallasta. Ranskassa on lisäksi ollut dynastisen valtakunnan monarkian aika, ja jo mainitun vallankumouksen jälkeen yritetyn kuninkaanvallan, porvarien monarkian ajat sekä kaksi bonapartistista hallitusjärjestelmää, Napoleon ensimmäisen ja kolmannen keisarilliset järjestelmät.
Keskitettyjen järjestelmien vastaliikkeenä on ollut hajautetumman järjestelmän rakentamisyritykset. Keskitettyä Napoleon kolmannen keisarikuntaa seurasi äärimmäistä vallan hajautusta, so. läheisyysperiaatetta edustanut Pariisin ja joidenkin muiden kaupunkien kommuunit. Tappiota Saksalle ja sisällissotaa seurasi Ranskan viides tasavalta, jossa liberaalia keskustaa edustavat radikaalitasavaltaiset toteuttivat esikuvallista parlamentaarisuutta supistaen valtionpäämiehen asemaa. Ranskan pienvallankumoukset ovat olleet poliittisia, siis liittyneet tasavallan järjestämiseen, samoin kuin yritykset palauttaa vanha ei-tasavaltainen järjestelmä osittain tai kokonaankin. Ranskan yhteiskunnassa on antielitistinen tai antiautoritaarinen elementtinsä. Väite on tosi myös muista Euroopan latinalaisen kulttuuripiirin kansoista, joiden piirissä juuri tuota elementtiä vastaan eliitit ovat suosineet itsevaltaisuutta, ajoittain diktatuuriakin.
Seuraako Ranskassa autoritaarisen hallinnon aika vai tasavaltaa vapauttava vallankumous?
Ranskassa on käytännöllisesti katsoen poikkeustila, koska järjestysvirkavallan määrää ja näkyvyyttä on lisätty tavalla, joka on ristiriidassa EU:n ja länsimaisen yhteisön julkilausuttujen arvolauselmien kanssa. Ranskan mielenosoitusten muuttuminen mellakaksi ja voimatoimien käyttö kansaa vastaan ovat saaneet aikaan avoimen kuilun presidentin ja häneen kasvavasti tyytymättömien ranskalaisten välillä.
Hallitaanko Ranskaa nyt oman kansan enemmistön tahdon vastaisesti? Jos näin on, niin Ranskassa on poliittinen kriisi, jonka ratkaiseminen voi edellyttää tasavaltaisen valtiomuodon muuttamista. Nykyinen presidentinvalta on räätälöity de Gaules'in varten. Toimiakseen se edellyttää kenties arvovaltaisempaa tai vahvempaa presidenttiä kuin mihin nykyisen presidentin rahkeet riittävät. Viidennen tasavallan valtiojärjestelmä on auttamattomasti vanhanaikainen.
Vastaus on otsikon kysymykseen jää nähtäväksi. Ranska on nyt Italiaan vertautuva maa, sillä molemmissa puolue-ja organisaatiorakenne on rapautunut tai rapautumaan päin. Italissa politiikasta ovat hävinneet jo Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suuri kristillisdemokraattinen puolue, myöhemmin kommunistisen demokraattiseksi nimensä vaihtaneen puolueen ympärille ryhmittyneiden voimien muodostama liittoutuma molemmat korvautuen uusilla puolueilla, joita maan ulkopuoliset, kuten suomalaiset äänessäolijat, moittivat ns. populismista. Näistä puolueista on toinen vasemmistolainen, toinen oikeistolaineen, aiemmin Pohjois-italian itsenäisyysliike.
Voidaan olettaa kaduilla nähty tasavaltainen tavallisen väen mielenosoitusliike, ns. keltaliivit, ovat osa Ranskan puoluelaitoksen uudelleen muodostumista. Liike syntyi riippuamttomasti Macronin haastajista, ääri-isänmallisesta ja kansalliskiihkoisesta Kansallisesta rintamasta ja Macronille vasemmistovaihtoehdoksi syntyneestä kansanomaisesta vasemmistoliikkeestä, jotka kumpikin ovat asettuneet keltaliivien tueksi sen vuoksi, että Macroniin alkuaankin epäluuloiset asettuivat keltaliivien tavoiteiden puolelle. Tämä käsitys on annettu tiedotusvälineissä, joissa myönnetään hänen heikko kanantuksensa.
Mitä merkitystä tavallisen väen poliittisella aktivoitumisella on EU:lle? – joitakin näkökohtia
Mitä Macron oikein haluaa – tietääkö sitä itsekään? Hän näyttää pyrkivän liberalisoimaan Ranskan kansantaloutta ja sopeuttaman sitä EU:n eliitin tämänhetkisiin normeihin. Hän unohtaa täysin maan historian läksyn. Ranskassa talouden liberalisointi on aina kulkenut käsi kädessä virkavaltaisuuden kaventamisen kanssa.
Pariisin ja muiden kaupunkien kaduilla – myös levinneenä Belgian kaduille – näkemämme kapinointi kielii Ranskan kansan kasvavasta halusta testata EU:n keskusvallan ja jäsenvaltioiden suvereeniuden välisiä rajoja. Tällaisen rajankäynnin on aloittanut Italian nykyhallitus. Italian nykyhallituksen ja EU:n eliitin kiistassa ei ole kysymys ”populismista”, vaan aidosta talouspoliittisesta erimielisyydestä kiistelijöiden välillä – eikä oikeastaan muusta.
Vastassa ovat Saksalle tyypillinen talousajattelu, jossa luotetaan jäsenvaltioista riippumattoman virkakunnan erehtymättömyyteen keskuspankkijärjestelmässä, jossa pyrkimys vakauteen tapahtuu inflaatiota torjumalla, ja laajemmin vakauden ymmärtävä talousajattelu, jossa ei jumaloida virkamiehiä, byrokraatteja valtioissa ja yrityksissä, tämä laajempi vakausajattelu liittyy myös muunlaisten epävakauden lähteiden kontrollintiin. Nykyään epävarmuutta aiheuttavat muut tekijät kuin inflaatio.
On syytä muistaa EU yhteisenä hankkeena, joka voidaan neuvotella aina uudestaan, kuten Ranskassa on tasavalta järjestetty aika ajoin uudestaan. Unionin säilyttäminen edellyttää tulevaisuudessa lukuisten ei suoranaisesti taloudellisten kysymysten ratkaisemista, minkä vuoksi EU voi säilyä yhtenäisenä, jos se on kyllin joustava mukautuakseen juuri kansalaisten huoliin välttäen liiallista ideologista oikeaoppisuutta. On valitettavaa, että EU:n johtavat poliitikot johtavan kansan luulemaan, ettei ole mitään vaihtoehtoa rahaliittoon ja muuhunkin liittyville tällä hetkellä kiveenhakatuille periaatteille.
Blogia lukematta, juurisyy on korkea verotus. Jos Suomessa on maailman viidenneksi korkein kokonaisveroaste, Ranskassa se on vieläkin korkeampi.
Paljonkohan Ranskassa palaa rahaa sosiaalisten ongelmien ratkontaan, kun monikulttuuriskultin autuutta on jo varmaan 50 vuotta takana?
Ranskan slummeista on jo tehty elokuvia.
Ilmoita asiaton viesti
Kysehän on siitä mitä veroilla saa
Ilmoita asiaton viesti
Olennaista on kommentointi, ei blogien lukeminen.
”Paljonkohan Ranskassa palaa rahaa sosiaalisten ongelmien ratkontaan, kun monikulttuuriskultin autuutta on jo varmaan 50 vuotta takana?”
Muidenkin uutislähteiden mukaan Ranskan veronmaksajat ovat perin kyllästyneitä muslimimaahanmuuttajien elättämiseen. Sosiaaliset ongelmat vielä siihen päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa saadaan sama määrä ihmisiä barrikadeille vain rajoittamalla LGBT-ihmisten oikeuksia tai kieltämällä keskioluen myymisen lähikaupoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomessa barrikadeille nousta, mutta Macronissa ja Sipilässä on paljon samaa, molemmat tulivat politiikan ulkopuolelta ja molempiin oli kovaa odotusta talousongelmien ratkaisussa. Molemmat myös pettivät odotukset täydellisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ranska on jymähtänyt nostalgisestisiihen vallankumoukseensa ja maan dynaamisuus uudistua on 0-luokkaa. Työlainsäädännön perusteos , muistaakseni 1500 sivua…
Esimerkiksi paperiteollisuudessa 60-ja 70-luvulla koneiden parantuessa Suomessa tarvittavien paperityötekijöiden määrä aleni kolmas- tai neljäsosaan Suomessa, samanlaiset koneet Ranskassa, irtisanominen tai siirto muihin tehtäviin mahdotonta.
hyvä analyysi Timolta.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedätkö miksi työlainsäädäntö voi olla 1500 sivua? Se on Suomessakin melko iso ja siihenkin on syy.
Ilmoita asiaton viesti
Yksinkertaisesti sanottuna, Ranskan levottomuuksien juurisyitä on kaksi.
Ensimmäinen syy on siinä että eriarvoisuutta on liikaa ja sellainen aina lietsoo levottomuuksia. Kun kansa on kahtia jakautunut, köyhiin ja rikkaisiin, eikä köyhillä ole toivoa nostaa elintasoa, levottomuuksia seuraa.
Toinen syy on siinä että järkevää taloudenpitoa ei osata tai ei ymmärretä, tai ei haluta ymmärtää ja kuvitellaan että valtion taloutta voidaan ikuisesti pyörittää velaksi.
————-
Sitä minä vain ihmettelen että mistä ne valtavat velkamäärät oikein on peräisin joilla nämä valtiot ovat toimiaan rahoittaneet ja joita ei nyt pystytä maksamaan takaisin.
Se velkahan tulee suurimmaksi osaksi meiltä tavallisilta kuluttajilta. Talous pyörii siis niin että valtio lainaa rahaa taloudesta ja sillä rahalla sitten puolestaan pidetään talouden pyöriä pyörimässä erilaisin tukitoimin ja jakamalla ihmisille rahaa kulutettavaksi, millä kulutuksella sitten talous pyörii.
Vaikka taloudessa olisi rahaa erilaisilla talouden toimijoilla, sijoituksina, osakeomistuksina, veroparatiiseissa ja tileillä, niin se mitä niillä tileillä ja osakkeissa on on vain näennäisrahaa, jolla ei ole tosipaikan tullen merkitystä. Loppupeleissä kaikki velkaraha on peräisin ihmisiltä, meiltä Taavi-tavallisilta ja me ne sitten myös loppupeleissä itse aina maksamme, tavalla tai toisella.
Mehän ne valtion velat loppupelissä maksamme, juuri sen saman velan joka valtio on meiltä taavi tavalliselta ottanut.
Tämä finanssimaailma on tällaista ihmeellistä touhua josta ei saa selvää mutta jossa tärkeintä on että talous pysyisi koko ajan jollain tasolla tasapainossa ja pyörät pyörimässä, sillä todellinen ongelma on nimenomaan talouden pyörien pysähtyminen, eikä niinkään velka.
Velka-asioissa toiset ihmiset ovat velkoja perimässä ja toiset niitä maksamassa eikä velkoja voi koskaan olla enempää kuin saamisia. Sekä velalliset että velkojat ovat meitä tavallisia maan asukkaita eikä tähän ei liity mitään ulkoavaruuden ilmiöitä eikä olentoja.
Se mitä tahdon sanoa on se ettei velkaongelma ole kokonaisuutena maailmanlaajuisesti mikään ongelma vaikka se on sitä velkaantuneen valtion tai yksilön kohdalla. Todellinen ongelma on talouden järkkymisestä johtuva mahdollinen elinkeinoelämän pyörien pysähtyminen, mitä pitäisi siis kaikissa olosuhteissa mahdollisuuksien mukaan välttää.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tähänastisista kommenteista
Keltaliivit ovat kapinaliikkeenä tässä vaiheessaan hyvin poikkeuksellinen, sillä kaikilla aikaisemmilla liikehdinnöillä on ollut johtajansa – keltaliivit ovat omia johtajinaan, joilla ei ole nimettyjä edustajia ja joita kukaan tuskin uskaltaa lähteä edustamaan. Macron ei kykene aloittamaan neuvottelua liikkeen kanssa. Mukana ei ole ay-liikettä, joten jos Macron on neuvotellut ay-liikkeen kanssa, tämä saattaa olla ajan hukkaa.
Mediassa väitetään järjestyneen äärioikeiston tai -vasemmiston liikettä organosoineen, mikä ei selvästikään pidä – ainakaan tässä vaiheessa – paikkaansa. Molemmat yrittävät saada keltaliivejä puolelleen – jää nähtäväksi onnistuvatko. Voi olla, ettei suurimmalla osalla heitä ole sympatiaa kumpaakaan suuntaan.
Macron ei osaa tarjota mitään keltaliiveille. Eläkeläisille hän lupaili korotuksia. Mukana on poliittisesta laidasta laitaan mukana ihmisiä, pienipalkkaisia työläisiä, jotka näyttävät pettyneen siihen, ettei heillä ole edustajaa. Yksin jätetyt ja unohdetut ihmiset ovat löytäneet internetin ja sen avulla kohtalotovereita. Saatamme olla siis tilanteessa, jossa liike organisoituu neuvotteluja varten tai jonka jälkeen aktisvistit vaihtavat keltaliivit luotiliiveihin. Sen jälkeen alettaisiinkin puhua luotiliiviliikkeestä. Jää nähtäväksi, kuinka liike organisoituu. Ranskan kansalla on hiljaista tietoa siitä, ettei voida saavuttaa valtiolta ja eliitiltä mitään oikeuksia tai etuja käymättä katkeraa taistelua. Kansalainen tuntee vastuuta asettua kansan puolesta taistelevan toisen kansalaisen puolelle.
Macron on ongelman edessä: hän ei voi neuvotella kunkin keltaliivin kanssa erikseen ja kullakin voi olla hyvin eri näkemykset siitä, mitä hän haluaa.
Ylimääräiset parlamenttivaalit ja uuden hallituksen yrittäminen voisivat olla ainakin tilapäisesti ratkaisu. Poliittiset puolueet näyttävät hylänneen tavallisen väen huonoille tuloille ja asumaan ahtaasti ja tukalasti. Uusien puolueiden muodistumiseen menee aikaa.
Tässä vaiheessa ei tule mieleeni muuta.
Ilmoita asiaton viesti