timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Puidgemont – hylkääkö EU arvojensa puolustajan?

Puigdemont odottaa pakkopalautustaan Espanjaan, jonka autoritääristen lakien mukaan vapaa kansalaistoiminta on kapinointia, jos kansalaistoimijoiden pyrkimykset ovat maan hallitukselle vastanmielisiä. Itse asiassa se, katsotaanko kapina rikokseksi, on kulloisenkin valtion lainsäädännöstä riippuva asia. Silloinkin, kun se katsotaan kapinaksi, tuskin rauhanomainen vapaa kansalaistoiminta voi olla kapinaa. Syyttäjäviranomainen näyttää päättäneen hakea oikeudelta Puigdemont’in toimittamista Espanjaan oikeuden eteen, vaikkakaan Saksan laissa ei ole kapinarikosta. Hakemisen pohjana on väite siitä, että Saksan laissa oleva valtiopetos vastaa sisällöllisesti Espanjan laissa mainittua kapinarikosta. Saa nähdä, yhtyykö luvasta Espanjaan toimittamisesta päättävä tuomioistuin syyttäjän käsitykseen.

Espanjassa on käynnissä katalaanipoliitikkoihin kohdistuva poliittinen ajojahti, jota yritetään naamioida rikosoikeudelliseksi. Puidgemont on yksi niistä jo monista katalaanipoliitikoista, joiden kimppuun Espanjan vähemmistöhallitus on käynyt ja pyrkii autoritaarisine otteineen estämään omien äänestäjiensä vapaalla mandaatilla toimivia poliitikkoja noudattamasta demokratian pelisääntöjä ja päivä päivältä itsenäisyysmielisimmiksi muuttuneiden kannattajiensa toiveita. Mainittujen pelisääntöjen seuraamisen estäminen on omiaan tekemään tyhjäksi katalaanien vapauksia ja oikeuksia, jollaisten pitäisi kuulua kaikille EU-maiden kansalaisille.

Emme voi Espanjan ulkopuolella olevina olla varmoja siitä, ettei Espanjan hallitus pyri ”viilaamaan meitä linssiin”.  Emme tiedä, että Puidgemont kannattajineen on todella rikkonut jotakin lakia emmekä varsinakaan, jos lakia on rikottu, että tämä laki on riittävän hyvä noudatettavaksi. Olisiko palvelus jopa espanjalaisille, että tuota lakia ei panna toimeen.

Havaintokokemusten piirissä liikuttaessa emme voi vedota mihinkään ylimaalliseen lakiin, jota rikkoessaan ansaitsee rangaistuksen riippumatta muodostamistamme aistihavainnoista. Näitä tarvitsemme oman mielipiteemme muodostamiseen ja jotakin mittapuuta, jolla rikottu laki on sellainen hyvä laki, jonka laiminlyömisestä on aiheellista tuomita. Kaikkinainen huulenheitto sellaisesta laista, joka ei voi olla huono olleessaan laki, sisältää mittapuun oikealle ja väärälle, hyvälle ja pahalle jne. mutta myös irrottaa sen havaintomaailmastamme. Paradoksaalisesti juuri ne arvot, joita Puidgemont on puolustanut ansiokkaasti, ovat juuri niitä kriteerejä, jotka täyttäessään säädetyt lait täyttävät hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden odotukset.

Jos prosessi johtaa itsenäistymiseen, niin se tapahtuu, kuten Tshekkoslovakian valtion Slovakian-puolen erotessa Tshekinmaasta, joiden maan osien kansat olivat kielellisesti toisiaan lähempänä kuin katalaani on espanjaa. Yhtä vähän meillä on perusteita asettua poikkiteloin katalaanien itsenäistymiselle omaksi valtiokseen kuin oli aikanaan asettua Slovakian itsenäistä valtiota vastaan. Slovakian itsenäisyys on osa nykytodellisuutta aivan kuin aikaisemmin tapahtunut Norjan itsenäistyminen Ruotsista tai kuin Norjan ja Ruotsin aiempi itsenäistyminen Tanskasta.

Eikö näissä itsenäistymisissä ole yhtä paljon tai vähän kolonialismia kuin Katalonia-Espanja-suhteessakin? Emämaa on vain menettänyt tavalla tai toisella oikeuden katsoa itsenäistyneet oman väestönsä osaksi. Enimpiä painostuskeinoja hallitseva Espanja on vahvemmakseen eniten vastuussa siitä, mihin Katalonian tilanne johtaa, ja Espanjasta siis riippuu viime kädessä se, ovatko katalaanit pakotetut eroamaan Espanjasta (jopa oman tahtonsa vastaisesti). Espanjasta nimittäin riippuu se, onko katalaaneilla mahdollisuus jäädä Espanjan yhteyteen säilyttäen arvokkuutensa.           

Tuomitaanko eurooppalaisten arvojen symboli näiden rikkomisesta?

Suurta ironiaa on, että jos Puidgemont tosiaankin palautetaan Espanjaan tuomittavaksi kapinoinnista, vaikka hän onkin itse asiassa vain sanan-, yhdistys-ja kokoontumisvapauden käyttäjä kaikkine kannattajineen ja tukijoineen, niin jo eurooppalaisten arvojen symbolina tunnetuksi tulleen Puidgemont’in tuomion ohella tuomituiksi tulevat myös ne eurooppalaiset arvot, jotka assosioituvat voimakkaasti häneen, siis sanan-, yhdistys-ja kokoontumisvapauden sellaisina kuin ne ovat edustuksellisen demokratian ytimessä, vieläpä sellaisen ytimessä, johon yhdistyy katalaanien kansallisen itsemääräämisoikeuden järjestäminen heitä itseään tyydyttävällä tavalla. Espanjassa hän on kohtaava Lain – isolla alkukirjaimella kirjoitettavan imperiumin lain.

Katalaanit saivat Espanjojen valtakunnan itsehallinnollisena osana vaalia omaa kieltä ja kulttuuria ennen ranskalaissuuntautunutta nykyistä 1800-luvulla vakiintunutta dynastiaa, joten kieli ja kulttuuri olivat niin hyvällä tolalla, ettei Francon diktatuuri viimeksi onnistunut tuhoamaan niiden pohjaa. Uudestaan elpyneenä ne ovat nyt tilassa, jossa niitä kelpaa kehittää ja puolustaa Espanjassa orastavia pyrkimyksiä vastaan, joilla aiotaan lähteä niitä tukahduttamaan.

Espanjan ja Katalonian välillä voidaan nähdä eroavuus oikeudentunnossa, joka on niissä erilainen. Espanjan kastiliankielinen väestönosa näyttää olevan enenevässä määrin muuttumassa oikeudentunnoltaan osaksi Ranskan kuninkaiden, Ranskan vallankumoushallinnon ja napoleonilaisen perinnettä, jossa ihaillaan keskusjohtoisuutta ja halveksitaan alueiden pyrkimystä tehdä päätöksensä itsenäisesti, omalta pohjalta ja paikallisperinnettään vaalien. Espanjan poliittisen kriisin aikana Kataloniassa sattuneet tapahtumat, tuovat silmiemme eteen sen, että Espanjassa keskusvalta suosii ”hirmuvaltiaiden” ja Napoleonin äärikeskitysperinnettä ja että Kataloniassa poliittinen ja hallinnollinen kulttuuri on vastakaista: keskusvaltaan purkamaan pykivää, kansalaisoikeuksia ja kansanäänestystä suosivaa, vapautta laajasti rakastavaa, demokratiaa suosivaa sekä väkivaltaa kaihtavaa rauhanomaisuutta.

Miksi Kataloniassa on vaadittu itsenäisyyttä, mikä on sellaista, mitä ei voi kulttuurissa ja hallinnossa saada itsenäisyydettä?

Katalaanit ovat tavoitelleet itsenäisyyttä yksinkertaisesti sen vuoksi, etteivät he ole voineet luottaa siihen, että keskusvalta sallii Kataloniassa kansan perusluonnetta kunnioittavan järjestelmän, kun katalaanien ”kansanluonne” eroaa kuin päivä yöstä verrattuna Espanjan ”kansanluonteeseen”.  Itsenäisyysprosessi kulkenee omaa vääjäämätöntä kulkuaan kohti Katalonian itsenäisyyttä. Prosessin hidastuminen edellyttää, että Espanjan espanjankielinen enemmistökansakunta valistuu ja oppii ottamaan huomioon katalaaninkielisten ja muidenkin Espanjan vähemmistökansallisuuksien omaleimaisuuden ja tarpeet, erityisesti erilaiset poliittiset ja hallinnolliset kulttuurit.

Niiden, joiden toiveiden mukaista on Espanjan omaleimaisten alueiden ja kansojen säilyminen saman valtion piirissä ja saman hallituksen johdossa, pitäisi järkevöityä ymmärtämään ottaa huomioon katalaanien pyrkimys tehdä näiden kieli katalaani tasavertaiseksi kieleksi Espanjassa, siis myös tunnustaa katalaani uuslatinaisten eli romaanisten kielten perheessä romaanisten kielten eri alaperheeseen kuuluvaksi kuin espanja tai portugali. Tasavertaisuus tekisi katalaanista EU:n virallisen kansallisen kielen. Suomalaisesta on perin outoa, ettei katalaani ole sallittu Espanjan parlamentissa, sillä suomihan oli maamme jo ollessa Varsinais-Ruotsin valtakunnan osana jo Ruotsin valtiopäivillä käytössä ollut kieli.

Huomioon otettuina katalaanien kieli-ja kulttuuripyrinnöt ja katalaanien ei-espanjalaisen luonteen myöntäminen auttaisivat sovun rakentamista, jos ne toteutettaisiin samalla, kun Katalonian itsehallinto toteutettaisiin, toivottavasti taloudellisine laajennuksineen. Katalonian ja Espanjan valtioyhteyden toivojilla ei ole muuta tapaa toteuttaa toiveensa, kun olla myötämielisiä katalaanien oikeutetuille vaatimuksille. Puidgemont’in tuomitseminen ei edistä millään tavoin itsenäistymisprosessin hidastamista.

Viittasin aivan aluksi siihen, että on typerää ajatella lakia sitovana vain sen vuoksi, että se on säädetty, ja pitää lainkuuliaisuutta hyveenä välittämättä mitään niistä seurauksista, jotka lain noudattamisesta tai laiminlyömisestä on. Vaikuttaa, että Espanja puhuu laistaan juuri tällä tavoin – siis ikään kuin laintauluihin kirjoitettuna ja oikeana siitä riippumatta, mitä maailmassa havaintojemme mukaan tapahtuu.  Sen sijaan lait pitäisi sitoa aina myös havaintoihimme ja käyttää pätevyyden perusteina sellaisia arvoja, joita on syytä edistää.  

Olkoon muuan esimerkki EU-maiden oikeusperinteiden yhteensopimattomuudesta!

Espanjan ja Katalonian hallinto-ja oikeusajatteluperinteen eroja valaiseen espanjalaisten erikoinen tapa puhua laista. Espanjan hallinnossa näytetään puhuvan Laista tällä tavoin kirjoitettuna isolla alkukirjaimella, jolloin kysymyksessä ei ole laki kirjoitettuna pienellä alkukirjaimella – ei siis tavallisen arkipäivän ja aistikokemusten mukainen ja itsemuodostamiimme arvoihin pätevyydessä pohjautuva laki, jonka huonoutta kansalaisten sallitaan omalla arvostelukyvyllään tarkastella. Laista kirjoitettuna isolla alkukirjaimella puhuttaessa on hairahdettu omituiseen lakikäsitykseen, johon Suomessakin moni on ihastunut ja asettunut kritiikittömästi Espanjan hallituksen retoriikan puolelle. Kysymyksessä on arkaainen mielleyhtymä jumalalliseen lakiin, ja kysymys on mielleyhtymästä, joka näyttää elävän yhtä myös sekulaarissa muodossaan juristien eräänlaisena aivokummituksena.          

Puhuttaessa laista on täsmällistä erotella toisistaan em. Laki ja laki (pienellä alkukirjaimella), joita ei pidä toisiinsa sekoittaa. Jälkimmäistä lakia sisältöineen voi olla tilanteesta riippuen hyvä tai huono, siis täysin kelvoton mittapuuksi tai kriteeriksi erottaa toisistaan palkittavat ja rangaistavat asiat. Lakia rikottaessakin siis saatetaan seurata oikeaa menettelyä tai edistää hyvää lähes yhtä usein tai useamminkin kuin lakia noudattamalla. On tiedetty tosiasia, että lakia noudattamalla ja rangaistuksen välttämällä on aiheutettu paljon pahaa, mm. tunnettuja kansanmurhia, esimerkiksi juutalaisten joukkomurha. 

Ei tarvitse kehittynyttäkään historiantajua ymmärtääkseen sen, että lait ovat – kun pysytellään havaintomaailmassa eikä oleteta mitään kokemuksella saavuttamatonta – erehtyväisten ja epäluotettavien ihmisten säätämiä virheineen kaikkineen ja kaikkine epämääräisyyksineen, joten järkevänä kansalaisen sopii pitää huoli siitä, ettei noudata eikä tuekaan sellaisia lakeja, jotka tietää kelvottomiksi ja jotka ovat sellaisiksi osoitetut. Empiirisinä oikeus-tai yhteiskuntatietelijöinä emme tietenkään myönnä laeille mitään ylimaallista, yli-inhimillistä tai jumallista asemaa, jonka perusteella lain rikkominen olisi aina väärin, sillä väärin ja ylipäätään rangaistavaahan lainrikkominen on ainoastaan silloin, kun lain hyvyys on osoitettu.

Kokemusmaailman laeille on luonteenomaista, ettei pelkästään niihin nojaamalla ole mahdollisuutta tehdä tai nähdä eroavuuksia lakien välisestä paremmuudesta, ei erottaa oikeudenmukaista epäoikeudenmukaisesta. Demokraattisesti säädetyt lait ovat erehtyväisten ihmisten säätämiä lakeja lukuisine virheineen, minkä vuoksi ne ovat määritelmän mukaisesti epäoikeudenmukaisia eikä niiden mukaan voida tuomita vain vääriin tuomioihin.

Jumalallisen, loukkaamattoman lain Rousseaun esittämä sekulaarinen muunnos – tavoiteko EU:ssa

Sekularisoituna Laki on Rousseaun Yhteiskuntasopimus-teoksessaan, jonka argumentteihin perustuu Ranskan vallankumouksen perintöön perustuva, napoleonilainen ja ranskalaisen esimarxilaisen kommunismin lakikäsitys, jonka mm. Marx välitti Venäjän bolsevikeille. Tämän lakikäsityksen historiallisena taustana on 1600-luvun Ranskan kuninkaiden perinne, joka istutettiin Espanjaan vasta 1800-luvun alussa ranskalaisperäisen dynastian myötä. Laki täydessä majesteettisuudessaan ja pyhyydessään ei ole empiirisen yhteiskuntatieteilijän tarkoittama laki, vaan – kuten Rousseau sanoo – kansan yleistahtoa ilmaiseva laki, jonka tietä kaikkien on muiden tahtojen väistyttävä, siis empiiristen yksityistahtojen, muodostuivatpa nämä sitten yksittäisissä ihmisissä tai kansanäänesyksissä.

Laki, joka ilmaisee Kansan yleistahdon riippumattomasti siitä, mitä itse kukin kansalainen tai hallintoalamainen tahtoo tai sattuu milloinkin haluaan. Kansan yleistahto on eri asia kuin empiirinen kaikkien tahto, sillä jos meidän kaikkien tahto on ristiriidassa Yleistahdon kanssa, olemme kaikki väärässä ja meidät tulee ankarin käsin ohjata oikeaan.

Yhteiskuntasopimus-teos ei ole nimenomaan Rousseaun oman käsityksen mukaan empiirisen yhteiskunnan kuvaus, jollaisessa vallitsee aina vahvimman oikeus heikompiinsa ja jollaisessa lait ovat huonoja ja epäoikeudenmukaisia. Emile-kasvatusromaanissaan Rousseua ainakin lähtee siitä realistiselta pohjalta, että havaintomaailmamme kaikki lait ovat enemmän tai vähemmän huonoja, joten niiden yhteydessä herää kysymys, onko aiheellista edes pyrkiä noudattamaan niitä. Empiirisenä oikeusoppineena ja yhteiskuntatieteilijänä Rousseau oli tätä viisasta mieltä. Yhteiskuntafilosofiassaan hän keskustelee ihanneyhteiskunnasta, joka voi olla vain rajoitetuin ehdoin toteutettavissa ja jollaista ei ole ollut ainakaan vielä missään.

Yhteiskuntasopimusyhteiskunta on ihanneyhteiskunta, jossa vallitsee pysyvä tasavaltalainen järjestys ehdottoman oikeudenmukaisine ja täydellisen hyvine lakeineen, jotka toteutuvat sen vuoksi, että yhteiskunnan jokainen jäsen hillitsee omaa itsekästä luontoon järkensä ja omantuntonsa äänen mukaisesti, jolloin tarve ”vapauteen pakottamiseen” on hävinnyt.

Kysymyksestä valtiolle kuuluvasta vapauteen pakottamisen oikeudesta on hämmentänyt hänen lukijoitaan. Tekstikohta viittaa ainakin John Locken varhaisimpaan huomautukseen. Tämän mukaan ollessamme vapaita toimimaan muiden ihmisten ja julkisen vallan estämättä toimintaamme kaikki tällaisia esteitä ei ole aiheellista katsoa vapauden rajoituksiksi, kun ne ovat negatiivisen vapautemme tiellä. Jos suolla harjailijaa estetään vajoamasta suohon tai putoamista karttelevaa kiipeilijää estetään putoamasta rotkoon vaarahetkellä hänellä olevan tahtonsa vastaisesti, niin po. estelyitä ei ole syytä pitää harhailijan tai kiipeilijän vapauden rajoituksina, kun esteet johtavat vaaroista pelastumiseen. 

Rousseaun ”vapauteen pakottaminen” voi siis olla laajennus Locken periaatteesta. Sitoutuminen tähän ei ole välttämättä sellaista, mikä tekisi jostakin ajattelijasta totalitarismin puolustajan.

Miten syntyi turmiollinen populistinen ideologia, jota mm. Espanja edistää?

Kyseenalisempi kohta Yhteiskuntasopimuksessa on tämä:

..jäsenten suhde toisiinsa ja koko yhteisöön… tämän suhteen tulee olla edellisessä kohdassa niin pienen ja jälkimmäisessä niin suuren kuin mahdollista, niin että jokainen kansalainen on täydellisesti riippumaton kaikista muista ja äärimmäisen riippuvainen valtiosta. (Yhteiskuntasopimus, 1918, toinen kirja, 12. luku: Lakien jako; kääntäjä J.V.Lehtonen.)

Tämän toteuttamisen keinot ovat molemmissa samat sillä vain valtion voimakkuus takaa sen jäsenten vapauden. (sama kuin edellä) Jäsenten suhteesta valtioon syntyvät yksityisoikeudelliset suhteet. Syytä on kiinnittää tässä yhteydessä huomio vain siihen, että kohta sisältää, vaikkakaan ei lausu julki, sen, että po. valtiossa vapaus säilyy vain yksittäisten ihmisten välisenä vapautena; valtion toimenpiteitä vastaan yksittäinen ihminen ei sen sijaan ole vapaa.

Rousseaun puolesta on aiheellista huomauttaa, että Sveitsistä syntyisin olevana hän ajattelee Yhteiskuntasopimus-teoksessa esittelemäänsä ihannetasavaltaa sellaisena, joka voidaan toteuttaa vain Sveitsin pienten poliittisten valtioyhteisöjen piirissä eikä Ranskan kokoisissa suurissa valtakunnaissa. Suurten kansallisvaltioiden edistäjät omaksuivat Rousseaun ajatuksen kansan Yleistahdosta normina kokemuksessamme ilmeneville yhden tai useamman ihmisen (äänestyksellisessä) yksityistahdolle eliittien hyödyksi olevana ajatuksena.

Rousseau selvästi laiminlyö ymmärtää sitä, että valtainstituutiot voivat muodostua uhaksi yksilönvapaudelle. Instituutiosta aiheutuu tällainen vaara vapaudellemme juuri suurissa poliittisissa yksiköissä, joita Rousseau ei mahdollisesti ajatellut kehitellessään abstraktia kansan Yleistahtoa absoluuttisena lakia, jota hallitusten on määrä toteuttaa kansan nimissä. Suuriin ja keskitettyihin valtakuntiin siirrettynä ajatus kansan yleistahdosta ja tätä ilmaisevasta hallituksen toimeenpanemasta laista antaa teoreettisen perustelun populismille.

Aikamme populistien kansan Yleistahdon ilmaiseva laki, joka syrjäyttää kaikki yksityistahdot, myös äänestystulokset, jos ne eivät siihen yhdy!

Suurena ongelmana yhteiskunnassamme on, että populistit, kuten Espanjan pääministeri Rajoy, sielunveljiensä Putinin, Trumpin ja Erdoganin tavoin lähtevät ajatuksesta, että laki pitää kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Näin ymmärrettynä Laki on kriteeri sille, mikä on hyvää, mikä pahaa; mikä on oikein, mikä taas on väärin. Kulttuurihistoriassamme he nojaavat ajatukseen, joka on historiallisesti lähtöisin Raamatun vanhasta testamentista, siis juutalaisesta perinteestä, jossa laki on jumalallisen tahdon ilmaisu, erehtymättömästi oikea, jollaisen mukaan rankaiseminen on erehtymättömästi oikeudenmukainen.

Suurten populististen valtiomiesten ääneen julistamat lait ovat aina oikeudenmukaisia, sillä ne vastaavat hallintoalamaisessa olevaa omantunnon ääntä, jonka seuraavat yhtyvät ilman muutosvastarintaa kansan yleistahdon ilmaisevaan julistukseen. Ne, joissa omatunnon ääni on tukahtunut, eivät ymmärrä yhtyä kansan yleistahdon lakiin, vaan heidät voidaan pakottaa vastentahtoisesti vapauteen.   

Retorinen puheemme absoluuttisesta laista, poikkeuksettomasti oikeasta, asettamisiltaan rangaistuksilta aina oikeudenmukaisesta, viittaa jatkuvasti jumalalliseen lakiin, Vanhan testamentin lakiin, vaikkakaan ei tämän sisältöön niin kuitenkin sen muotoon. Viittaus nostaa lainsäätäjämme jumaliksi jumalten joukkoon. Vanhatestamentillinen kristinusko pitää yllä ajatusta Laista, joka omassa jumalallisuudessaan tai tähän vertautuvana ylittää omassa majesteettisuudessaan ja pyhyydessään kaiken inhimillisen. Hämmentävää on, että Laki on sellainen, jonka arviontiin mikään inhimillinen mittapuu ei sovellu – jumalallinen laki yhtä lailla ilman Jumalaa kuin jumalineen, mitä nämä sitten ovatkin.

Laissa asuu absoluuttisuus, joka tulee sekulaarisena aikanamme toimeen myös ilman Jumalaa, kuitenkin samoine vaikutuksineen Jumalan keralla. Itse valtio nostetaan jumaluudeksi. Tällaisina imperiumien, jo tuhoutuneiden tai vielä elää kituuttavien – laki on merkinnyt kansallisen itsemääräämisoikeuden kuolemantuomiota ja hautausseremoniaa.       

Korvaavatko mystisen oikeusopin yli-inhimillinen Lain periaatteet Euroopan ihmisoikeudet?

1700-luvun lopulla olleen Ranskan hirmuvaltaisen tasavallan perintö jatkajineen, joita olivat Napoleon ja bonapartistit sekä vallankumouksesta säikähtäneet monarkistiset aristokraatit, elää nykyisin Ranskassa maan keskitetysti pystytetyssä hallintorakenteessa, mutta näyttää olevan järkkymään päin Espanjassa Francon ajan jälkeen.

Kiivaimmat Puigdemont’n tuomitsemisen vaatijat niin Espanjassa, Euroopassa kuin Suomessakin, vetoavat absoluuttiseen, erehtymättömän lainsäätäjän lakiin, siis Lakiin. Hän on eurooppalaisten arvojen, erityisesti sananvapauden, symboli sekä demokratian ja katalaanien itsemääräämisoikeuden symboli. Mikäli hän tulee Espanjaan palautettuna siellä tuomituksi, täällä tuomituksi tulevat myös eurooppalaiset arvot, erilaiset vapaudet, demokratia ja kansakuntien itsemääräämisoikeus.  Espanjan valtio katsoo itsensä Kansan yleistahdon toteuttajaksi asettaessaan Puidgemontin ns. kansan Yleistahtoa ilmaisevan Lain ja oikeuden eteen. Tuomio on täysin erehtymätön riippumattomana siitä, miten itse kukin meistä asiat havaitsee, tahtoo ja harkitsee sekä ääntä antaessaan vaaleissa.

Tämä johtopäätös on ilmeinen sen vuoksi, että Espanjan hallituksen vahingollisena linjana on sivuuttaa kansalaisyhteiskuntaan kuuluvat luonnolliset mielipiteen muodostuksen vapaat prosessit. Hallitus on kokonmaan luopunut tavoittelemasta poliittisia kompromisseja keskusvallan ja Katalonian suhteiden järjestämisessä. Espanjan hallituspiirit ovat lakkauttaneet voimakeinon Katalonian itsehallinnon, keskusvallan, itsejärjestämissään vaaleissa ovat menettäneet omaa kannatustaan Katalonian alueella ja ovat lakanneet pyrkimästä sovitteluratkaisuun Katalonian Espanjan keskusvaltaan ja tämän autoritaarisiin otteisin tyytymättömien kanssa. Todellisuudesta vieraantunut puhe Laista, joka on oikean ja väärän mittapuu, on sumuverho, jolla Espanjan hallituspiirit peittelevät valtionsa ajautumista entistä autoritaarisempaan suuntaan.    

  

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Espanjassa on käynnissä katalaanipoliitikkoihin kohdistuva poliittinen ajojahti, jota yritetään naamioida rikosoikeudelliseksi."

Läntinen maailma on muutoinkin nakertamassa omia arvojaan saman kaavan mukaan. Esimerkiksi Julian Assange joutuu turvautumaan Equadoriin lännen oikeusjärjestelmältä suojautuakseen. Hänellekin on esitetty rikosoikeudellinen syyte seksuaalirikoksesta, jotta vaakakuppiin saataisiin enemmän punnuksia.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Sauli Niinistöllä on tapana vedota EU:n arvoihin tai eurooppalaisiin arvoihin.

Jos Puigdemont luovutetaan Espanjaan ja teljetään vankilaan, niin en siedä enää kertaakaan kuulla vetoamista eurooppalaisiin arvoihin, en Sauli Niinistön enkä kenenkään muunkaan suusta.

Kuuntelin Puigdemontin puheita kolmessa eri tilaisuudessa Helsingissä. Ne puheet olivat erittäin arvolähtöisiä, alkaen YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta.

Toimituksen poiminnat