timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Katalonia – vieraiden valtioiden halkoma kotimaa!

Katalonialla voidaan tarkoittaa katalaanien kotimaata nimeltä els Països Catalans, jonka määräosalta, Katalonian autonomiselta alueelta (Communitat Automa de Catalunya), on lakkautettu autonominen asema toistaiseksi. Tämän lisäksi kotimaahan kuuluu osia Aragonian ja Valencian autonomisista alueista, Andorran itsenäinen valtio Espanjan ja Ranskan välissä, Baleaarien saaret ja Malorca sekä Ranskan Pyrenees Orientales-alue. Kielellisesti ja kulttuurisesti omaleimaisena katalaanien kotimaa voisi olla itsenäinen valtio Euroopassa yleisen kansakunnallisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla. Kuitenkaan katalaaneilla ei ole poliittista itsemääräämisoikeutta kotimaassaan, paitsi Andorran itsenäisessä katalaanivaltiossa.

Kirjoituksessaan Alueiden hallinta ja politisoituminen Jouni Häkli käyttää Kataloniaa esimerkkinä omaan, alueen varsinaisten valtioiden kielestä selvästi erilliseen kieleen perustuvalta kansallistunteeltaan yhtenäisestä eurooppalaisesta alueesta, joka sijaitsee neljän valtion alueella, siis on Espanjan, Andorran, Ranskan ja italian rajoissa, jotka eristävät väestön toisistaan. EU:n jäsenyys ja yleisemmin globalisaatio ovat vähentäneet rajojen merkitystä ja edistäneet hierarkkisen hallinnon väistymistä ja väljemmän hallitsemisen tuloa sen sijaan.

Silloin, kun viitattu kirjoitus laadittiin, els Paisos Catalans- kotimaassaan asuvat katalaanit näyttivät olleen integroituneet Espanjan, Ranskan jne. valtioihin, joiden rajat halkoivat kataanien kotimaata. EU:n vaikutuksesta rajojen käytännöllinen merkitys oli vähentynyt, kun rajankäynti oli tullut helpommaksi. Katalaanien kansallista itsemääräämistä näytti olevan mahdollista vahvistaa olemassa olevissa valtioissa. Katalanistien vanha unelma kotimaata halkovien rajojen poistumisesta näytti mahdolliselta saavuttaa tarvitsematta käyttää itsenäisyyttä keinona poistaa katalaaneja erottavat rajat omassa kotimaassaan. Katalanistit saattoivat sekä syödä että säilyttää piiraan. He saattoivat sekä integroitua Espanjaan että olla ensi sijassa kielellisesti ja sivistyksellisesti ei-espanjalaisia tai ei-ranskalaisia: ainakin Espanjan itsehallintoalueella katalanismin kulttuuripyrinnöt näyttivät mahdollisilta.

Miksi ei luotu mahdollisuutta sekä syödä että säilyttää munakas?

Omassa els Paisos Cartalans-maissa, ainakin itsehallintoalueella, itsemääräämistä saattoi tavoitella vain laajentamalla autonomiaansa ilman, että pyrittiin suvereenin valtion perustamalla itsenäiseksi. 2010 lähtien oli kuitenkin selvää – minkä alamme nyt laajemminkin tietää – että Espanja uusine hallituksineen ja tätä myötäilevine perustuslakituomioistuimineen halusi asettaa rajat Katalonian autonomialle ja tämän piirissä saavutettavalle itsemääräämiselle ja vapaudelle toteuttaa juuri katalaanien näköistä lainsäädäntöä ja osallistumispainotteista demokratiaa.  

Kieli ja tietoisuus kielellä harjoitetusta sivistyksestä ovat katalaanin tunnusmerkki. Kieli – katalaanien aluesidonnaisen identiteetin kivijalka – pääsi elpymään uudestaan ja tulemaan koulutuksen ja hallinnon kieleksi. Tähän mennessä keskusvalta ei ollut päästänyt katalaania oikeudenkäytön kieleksi. Espanjan vuoden 1978 perustuslaki salli alueautonomioiden järjestelmän, jossa kansallisuuksille ja alueille myönnettiin oikeus itsehallintoon. Tämän oikeuden turvin Katalonia, jota luonnehti omaleimaisen kielen ja kulttuuri-identiteetin lisäksi kukoistava aluetalous ja sopimisen mahdollistava neuvottelutaidon perinne. Aluehallinto Generalitat de Catalunya pystyi saavuttamaan vankan poliittisen itsemääräämisaseman Katalonian aluehallintoalueella, joka oli – kuten aiemmin todettiin – vain osa katalaanien kotimaata (Els paisos Catalans).

Yhteiskunnallinen jännitteisyys Espanjan ja Katalonian välillä on seuraus kahdesta eri tavasta määritellä Katalonia

Yhteiskunnallisen jännitteisyyden lähteenä Kataloniassa on ainakin 1700-luvun alusta alkaen ollut seikka, että katalaanien asuinalue on laajempi kuin Katalonian itsehallintoalue, joten voidaankin puhua katalaanien hajaannuksesta, kun heitä asuu vähemmistöinä tai enemmistöinä myös toisilla alueilla näillä erilaisine itsehallinto-oikeuksineen Espanjassa, mutta myös vailla itsehallintoa Ranskassa ja Italiassa. Laajimmillaan itsehallinto oli – ennen lain 155 soveltamista – Katalonian itsehallintoalueella. Katalonia on palautettu uudestaan hierarkkiseen Espanjan Madrid-keskeiseen hallintoon. Jos tämä tilanne jatkuu, selvästikin mennään taaksepäin siinä kehityksessä, jossa Katalonia (ja Espanjakin) on ollut Espanjan EU-jäsenyyden aikana, kun palataan hierarkkiseen hallintoon.

Katalaanien kotimaa tai katalaanimaat on mielenkiintoinen esimerkki kielellisestä ja historiallisesta kansakunnasta, jolla on omat symbolinsa, kuten erittäin vanha kansallislippunsa kolmine versioineen, vanhimpine sanoineen vuoden 1640 elonkorjaajien (Kastilian vastaiseen) sotaan viittaava kansallislaulunsa klassisine ja modernimpine sanoituksine ballaadisävelmään ja kansallispäivänsä syyskuun 11, jolla muistetaan vuoden 1714 Barcelonan menettämistä Kastilian joukoille. Lippuja on kaksi tähtilippua ja vain puna-ja keltajuovat sisältävä lippu, jonka värit ovat Aragonian kuningaskunnalta.    

Kansakunnallinen identiteetti liittyy selvästi rajattuun alueeseen, jolle naapurimaat Espanja ja Ranska ovat antaneet hyvin kitsaasti elintilaa kieli- ja kulttuurialueena. Itsehallintoalue on saanut elintilansa vain siten, että naapurivaltiot eivät ole kyenneet täysin tukahduttamaan alueen kulttuurista ominaislaatua. Katalaanien kansallismielisyys voidaan selittää Katalonian 1800-luvulla heränneellä kansallisromanttisella Renaxença-liikkeellä, joka suuntasi katseensa keskiaikaan, jolloin kieli, katalaani, oli ja kaupankäynti olivat kukoistaneet vapaina ja elinvoimaisina. 

Itsenäisyys – koska munakasta ei voi enää syödä eikä säilyttää!

Itsenäisyysajatuksen kannatus on ollut vuoden 2010 jälkeen koko ajan noususuhdanteessa. Aluehallinnon itsenäisyydestä järjestämän kansanäänestyksen tultua Espanjan keskusvallan poliisin katalaaniäänestäjien kansalaisvapauksia törkeästi loukaten ja oikeudetonta väkivaltaa käyttäen, itsenäistymismielipide näyttää vahvistuneen kerta heitolla. Uskottava syy tälle oli siinä, että Espanjan hallituspiirien laittomaksi väittämän äänestyksen yhteydessä (jonka laillisuus pitää toki ratkaista niistä riippumatta) tehdyt perusoikeuden loukkaukset ja väkivalta. Espanjan hallitus toteutti ne huolimatta, että YK:n ihmisoikeusviranomaiset olivat kehottaneet välttämään ihmisoikeuksien loukkauksia. Katalonian em. tapahtumat ja näitä seurannut Katalonian itsehallinnon rajoittaminen näyttävät osoittavan Espanjan huolestuneisuutta asioista, jotka ovat seurausta globalisaatiosta ja EU-integraatiosta.

Espanjan keskushallinnossa näytetään pelästyneen globalisaatiota ja integraatiota erityisesti vaikutuksineen hallitsemistapaan. Espanjan yhtenäisyysmieliset siis ovat huolestuneet siitä, että alueellisen vapauden ja itsemääräämisen lisääntyminen johtaa Katalonian itsehallintoaleen ajautumisen eroon Espanjasta, jos alueellisen itsehallinnon annetaan kehittyä edelleen. Espanjan perustuslakituomioistuin on tehnyt likaisen työn pelätyn kehityksen estämiseksi.   

EU, läheisyysperiaate ja Espanjan paniikki alueiden yhteistyön vaikutuksiin

EU:kin on Euroopan neuvoston läheisyysperiaatteen hengessä sallinut taloudellisesti hyödyllisen alueiden välisen yhteistyön ohi suurten EU-maiden perinteisten keskusten. Tämäkin on osaltaan suosinut itsehallinnosta nauttivan Katalonian alueen taloudellisen toimeliaisuutta. Hajoamista pelkäävien Espanjan nykyisten hallituspiirien pyrkimys viedä Katalonialta itsehallinto ei edempää EU:n kuin on Espanjankaan etu millään tähtäimellä. Hallinnon ottaminen keskusvallan haltuun ja rikoslain käyttäminen katalaanien kansallistunteen ja itsemääräämishalun ulkoisten ilmausten estämiseen, siis kansalaisvapauden rajoittamiseen, voi vain kostautua uusina poliittisina ja taloudellisina ongelmina. Jos itsenäisyysmieliset puolueet menestyvät vaaleissa, niin itsehallinnon lakkauttamistotoimien ja rikoslain käyttäminen saattavat jatkua itsenäistymisliikettä ja sen kannattajia vastaan. Nykyinen tilanne on ilmaus jännitteestä, jolla on pitkä historia Kataloniassa.

Els paisos Catalans-perinne (katalaanien kotimaa) palautuu aikaan, jolloin katalaanimaat olivat itsenäisenä osana Aragonian kuningaskuntaa, jonka kuningas oli myös Barcelonan kreivi. Espanjan ja Ranskan hallitsijasukujen geopoliittisessa kamppailun osana katalaanimaat olivat 1659 asti, jolloin noiden valtioiden välillä solmittiin Pyreneiden rauhansopimus. Roussillonin alue liitetiin Ranskaan ja muu Katalonia taas Espanjaan. Katalaanien poliittiseen autonomiaan ei kajottu rajoituksin heti: vasta 1700-luvun alussa, kun Itävallan kanssa liittoutuneet katalaanijoukot hävisivät Espanjan perimyssodan. Yhdestoista syyskuuta 1714, Barcelonan antautuminen espanjalaisille, on Katalonian kansallispäivä. Antautumisen jälkeen Espanjan, Kastilian, uusi perustuslaki liitti Katalonian yhä lujemmin Madridin keskusvaltaan.

Menneisyyden kulta-aikaa haikailevan Espanjan toistuvat virheet?

Espanja näyttää toistavan virheitään. Se on pyrkinyt aikanaan katoliseen yhtenäisyyteen talouttaan vahingoittavilla tavoilla syntymähetkestään vuodesta 1469 asti: muslimit karkottamalla Espanja hankkiutui eroon etnisuskonnollisesta vähemmistöstään, jolla oli ainoana taito huolehtia Andalusian kastelujärjestelmistä, ja juutalaiset karkottamalla Espanja menetti tehokkaasti toimivan pankkijärjestelmän. Juutalaiset ja arabioppineet, arabiaa käyttäneet ryhmät, olivat tärkeässä asemassa välittämällä kääntäjinä ja ajattelijoina myöhäisantiikin ajattelun ja helleenisten ja hellenististen ajatusten leviämistä Eurooppaan. Myös sivistyksellisesti Espanjan katolilaistuminen Kastilian johdolla merkitsi taantumista.     

Onko Espanja taas toistamassa virhettään? Katalaanit ovat Espanjan liike-elämälle ja taloudelliselle aktiivisuudelle keskeinen väestöryhmä, ja Espanjan pyrkimykset katalaanien kielen ja kulttuurin rajoittamiseen espanjan, kastilian, kustannuksella saattaa vahingoittaa Espanjaa taloudellisesti. Ei ole uutta, että Espanja vahingoittaa itseään omalla politiikallaan.

Kulta-ajallaan (1500—1600-luvulla) Espanja oli täysin riippuvainen siirtomaistaan (70 prosenttia tuloista tuli niistä) jättäessään omaan maahan investoimatta ja käymällä sen sijaan sotia Euroopassa ja muuallakin. Pohjoisen Italian taloudelliseen menestykseen on osuutensa juutalaisväestöllä, jota myöhäiskeskiajalta alkaen oli houkuteltu Italiaan (siis toimien päinvastoin kuin Espanja oman juutalaisväestön osalta). Välien rikkominen kansallismielisesti ajatteleviin katalaaneihin voidaan nähdä vastaavanlaisena typeryytenä.  

Ranskan puoleiset katalaanimaat       

Ranskan puolella nationalistinen yhtenäistämispolitiikka lähes hävitti katalaanien kielen ja kulttuurin – kun katalaanin vähemmistökielen asemaa Ranskassa rajoitetiin sulkemalla se julkisen käytön ulkopuolelle. Espanjan puolella katalaanit lohkonutta rajaa katalaanin kieli ja kulttuuri säilyivät Francon diktatuurin ajankin, huolimatta Francon aikaisista sorrosta kielen ja kulttuurin tukahduttamisineen ja väkivaltaisuuksineen. Autonomia puuttui myös Espanjasta. Sorron vaikutuksia lievensi paradoksaalisesti katolinen kirkko nauttien lähes ainoana instituutiona riippumattomuutta tukien silti diktatuuria. Tämän kaaduttua vuonna 1975 katalanismi ei ollut kokonaan nujerrettu, vaan sen – mm. kielen ja kulttuurin – oli mahdollista elpyä Katalonian uudelleen saaman autonomian turvissa.

Läheisyysperiaatteen (eli subsidiariteettiperiaatteen) nojalla EU:n ylikansallisen vastuualueen ulkopuoliset päätökset pitäisi tehdä tasolla, johon ne välittömästi vaikuttavat, eli alue-tai paikallistasolla.  Hallinnolliset tehtävät tulisi hoitaa ”alimmalla mahdollisella tasolla ja ainoastaan erityisellä suostumuksella siirtää korkeammalle hallinnolliselle tasolle”.  Katalanismi voidaan ajatella kansalaisuusaatteeksi, jonka ydinasioita ovat yhtäläisesti jaettu vapaus, oikeudet ja velvollisuudet osana kansalaisuutta kansakunnassa, jonka piirissä he saavat harjoittaa kulttuuriaan.

Mitä tarkoitamme puhuessamme nationalismista?

On syytä palauttaa mieleen nationalismista, että se on uudistermi, jonka Johann Gottfried von Herder loi johtaen sen nation-sanasta. Filosofi edusti itse ns. kulttuurista nationalismia ainoastaan sellaisine tavoitteineen, jotka liittyivät kieleen, kirjallisuuteen ja taiteisiin.

Katalanismi on yli tuhatta vuotta käytössä olleeseen katalaaniin kielenä kiinnittyvä sivistys-ja kansallisuusliike, noin kymmenen miljoonan katalaaninkielisen pyrkimys harjoittaa kulttuuriaan omalla kielellä sen sijaan, että harjoittaisi sitä espanjan kielellä. Eri asteisine koulu- ja oppilaitoksineen että yliopistoineen katalaanit voisivat kehittää nykykulttuuriaan keskiajalla syntyneellä kielellään trubaduuri- ja muun runouden kulttuuripohjan varassa.

Katalanismi on linjassa Herderin ajatuksen kanssa kansakunnasta, joka ilmaisee omia synnynnäisiä ja omiin arvovalintoihin perustuvaa maailmankuvaa ja elämäntapaa vapaasti. Kansakunta ilmaisee näitä näille kulloinkin sopivalla kielellä ja tavoilla, joiden omaleimaisuus voi päästä esille vain oman kulttuuriperinnön varassa. Katalanismin mukaan, kuten ajateltiin laajemminkin keskisessä, itäisessä ja pohjoisessa Euroopassa, myös Suomessa, määrätty kieli on ainoa pätevä ilmaisuväline tietynlaiselle kulttuurille ja sivistykselle. Tämän kielen ja kulttuurin liiton vaalimiseksi perustetaan instituutiot ja vahvistetaan niitä. Säilyäkseen katalaanien kansakunta edellyttää tasa-arvoa kansakuntana Kastilian kansakunnan, so. Espanjan kansakunnan kanssa, jonka ilmaisuväline on espanjan eli kastilian kieli.

Kuten todettiin aiemmin, Espanja on itseään vahingoittanut aiemminkin, siis kun karkotti Espanjan juutalaiset osmanien Turkkiin ja Andalusian korkeaa kulttuuria ylläpitäneet islaminuskoiset arabit ja maurit. Näiden karkotus oli andalusialaisen väestön sivistysidentiteetin hävittämistä. Aikooko Espanja nyt aiheuttaa katalaanien sivistysidentiteetin? Näin tehdessään se myös saattaa tehdä lopun Katalonian merkittävästä taloudellisesta merkityksestä sekä itselle että Euroopalle.        

Anti-imperialistinen nationalismi

Herderin, nationalismi-sanan varhaisin käyttäjän, nationalismissa kansakunta on perheenomaisena yhteisönä keskiössä ja riippumaton valtion mahdollisesta olemassaolosta. Herderiläinen kansakunta-ajatus painottaa kunkin kansakunnan erityislaatuisuutta, joka ilmenee sen kansallisessa kielessä ja erityisesti kansanrunoudessa. Kulttuuripainotteinen nationalismi ei ole kuitenkaan millään lailla epäpoliittinen. On syytä panna merkille, että nationalismi on johdettu romaanisten kielten kansakuntaa merkitsevästä nation-sanasta eikä etnistä ryhmää tarkoittavasta germaanisesta Volk-sanasta. Tätä sanaa hän käyttää, mutta viittaa sillä tavalliseen kansaan, jonka hän demokraattina sisällyttää kansakuntaan, joka ei siis sisällä vain ylhäisöä ja keskiluokkaa, vaan kaikki yhteiskuntaryhmät. Edeltä sanotun pohjalta kansakunta ei ole välttämättä poliittishallinnollinen seikka, vaan yhteiseen kulttuuriin perustuva ihmisyhteisö.

Herder oli hyvin tietoinen siitä, että Euroopan valtioissa eli näiden rajojen sisäpuolella useita kansakuntia, joita saattoi elää myös useassa valtiossa. Hän katsoikin imperialistiset eli imperiumeina aikanaan perustetut valtiot keinotekoisiksi. Valtioiden rajojen tuleekin noudattaa keskinäisen tasa- ja samanarvoisuutensa säilyttävien kansakuntien rajoja. Ollen perustumatta perheenomaisuuteen ne eivät olleet luonnollisia, ”orgaanisia”, vaan ”mekaanisia” eli kansakuntien elinvoiman tukahduttavia. Kun valtio koostuu useasta kansakunnasta, sen väestö ei muodosta ”orgaanista” kokonaisuutta.

Kansallinen itsemääräämisoikeus ja sen mukainen nationalismi

Vaikkakin Herder käyttää termiä ”orgaaninen”, tätä ei pidä ymmärtää biologisena. Hän oli, Immanuel Kantin oppilas, mutta taipui ajattelemaan Gottfried von Leibnizin tavoin[i]. Herder ajattelee jokaisen kansakunnan olevan monadi, siis ei-aineellinen ja kehittyvän omien sisäisten lakien mukaan harmoniassa toisten monadien kanssa. Yhtä arvokkaina kansakunnat ilmaisevat omalla kielellään, erityisesti runoudellaan, omaa erityislaatuaan. Poliittisesti tämä merkitsee sitä, että kuuluessaan johonkin valtioon kansakunnalle on suotava oikeus toteuttaa omaa erikoisuutaan. Tämä edellyttää poliittista järjestelyä, joka ei ole millään muotoa yhdistettävissä monikansalliseen yhtenäisvaltioon, jollainen on aina keinotekoinen imperiumi.         

Kulttuurinationalistina Herder liittää kansakunnan kulttuuriin eikä etniseen alkuperään, vaikkakin on mahdollista, että kansakunta koostuu vain yhden etnisen ryhmän jäsenistä, jotka ovat onnistuneet luomaan keskinäisesti perheenomaisen kulttuuriyhteisön. Tällaiset ovat harvinaisia, ja sellainen oli Vanhan testamentin hebrealaiskansakunta. Myös tällaisen patriarkkojen johtama valtio oli luonnollinen johtajien isäisyyden vuoksi. Yleensä kansakunnat jakautuvat sisäisesti kielellisiin ja uskonnollisiin jne. ryhmityksiin, joiden pohjalle syntyy etnistä eroavuutta. Riittävän yhteinen kulttuuri on varmaankin tekijä, jonka avulla perheenomaisuus voidaan jatkuvasti uusintaa kansakunnassa.

Suomen kielessä on osoittautunut vaikeaksi pitää erillään toisistaan etnisiä ryhmiä ja kansakuntaa ja huomata jälkimmäisen kuuluvan samaan käsitepiiriin kansalaisen, kansalaisuuden, kansalaisyhteiskunnan jne. kanssa. Sanalla kansa on selvästikin kaksi merkitystä, joista toinen tarkoittaa vain ihmisiä (kuten englannin people), toinen taas etnistä ryhmää (folk), so. selväpiirteisesti uskonnon, rodun jne. sekä toisinaan myös kielen avulla erotettavaa.

Kansallisen itsemääräämisoikeuden vastainen nationalismi – nationalismi kuten natsi sen ymmärsi

Kansallisuusaatteen vaikutusvaltaisin turmelija lienee Adolf Hitler, joka alkoi samastaa kansakunnan kansaan merkityksessä folk käyttäen saksan vastinetta Volk iskulauseessa: Ein Volk, ein Reich, ein Führer. Sana folk (joka on mm. sanassa folklore) merkitsee englannissa ja skandinaavisissa kielissä etnisyyttä. Iskulauseessa ei esiinny sanaa kansakunta, koska tämä korvataan kansallisuudesta riippumattomalla rotuluonteella, arjalaisuudella, jonka täyttävä ainoastaan luetaan kansaa.

Jokainen Saksan kansalainen tai kansallisuudeltaan saksalainen ei ole välttämättä arjalainen. Natsismin piirissä sanalla kansa viitataan ”arjalaistyyppiseen” eurooppalaiseen ihmiseen, jollaisista puhutaan iskulaisessa kansana, jollaista johtaja Hitler katsoi olevansa ja jollaisten valtakunnan natsit pyrkivät perustamaan. Kriteerit, joilla kansaan (ein Volk) kuuluminen ratkaistiin, ovat riippumattomia siitä, onko arvioitava henkilö kansallisuudeltaan saksalainen tai ei.

Sana ein Volk viittaa saksalaisiin roturyhmänä, jonka etnisyyden ajateltiin heijastavan rotua eikä toisin päin. Natsit antoivat nationalismille uuden, nyt imperialistisen merkityksen. Nykykeskustelua haittaa natsien uudelleen määrittämä nationalismi, joka on poliittisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatteen vastainen. Näin nationalismi saatetaan ymmärtää tänään ja se on natsismin perinnettä.    


[i] H. Nisbet: Herder: kansakunta historiassa sivuilla 90—113 teoksessa (2006) Herder, Suomi, Eurooppa (ovat toimittaneet Sakari Ollitervo ja Kari Immonen) Suomalaisen kirjallisuuden Seura.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"On syytä panna merkille, että nationalismi on johdettu romaanisten kielten kansakuntaa merkitsevästä nation-sanasta eikä etnistä ryhmää tarkoittavasta germaanisesta Volk-sanasta."

"The word nation came to English from the Old French word nacion – meaning "birth" (naissance), "place of origin" -, which in turn originates from the Latin word natio (nātĭō) literally meaning "birth"." https://en.wikipedia.org/wiki/Nation

En ole ihan varma, mitä tuo nation/natio/nātĭō tarkoittaa alunperin?

"Anti-imperialistinen nationalismi"

Tämä on kuitenkin hyvä, pidetään tämä.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kiitoksia kommentista, natio-sanan käsitehistoria on sangen mielenkiintoinen.

Ei-romaaniseen kieliin, kuten englantiin, sana nation on lainattu romaanisiin kieliin kuuluvasta muinaisranskasta (kuten wikipedia kertoo), mutta nation-sanan juuri kaikissa romaanisissa kielissä palautuu näiden kielten kantakieleen eli latinaan ja tämän sanaan natio. Tällä sanalla oleva latinan merkitys, etymologinen merkitys, ei ole välttämättä säilynyt aivan sellaisenaan ei-romaanissa kielissä, joihin se on lainattu, vaan on muuttunut historian kuluessa. Mytologisena merkityksenä latinan natio-sanalla on hedelmällisyyden jumalattaren nimi Natio, jonka vastine klassisessa kreikassa on Eileithyia (IIithyia), jolla oli kreikan murteissa eri muotoja, joista vastaavia maisen nimiä esiintyy vieläkin eri kielissä. Natio on selvästikin yhteydessä synnyttämiseen, jota teonsana voidaan käyttää kirjaimellisesti biologisena sanana tai metaforisena eli kuvainnollisella tavalla.

Metaforinen merkitys oli aktivoituneena, kun keskiajalla puhuttiin universaaleista yhteisöistä (lat. universitas), joka on säilynyt yliopistojen nimissä romaanisissa ja germaanisissa kielissä, ja tällaisten yhteisöjen osista, nykysuomessa yliopistojen opiskelijoiden osakunnat.

Universaaliyhteisöllä on toimintaa säätelevä ohjesääntö, siis julkinen luonteensa. Nation eli osakunta on itsenäinen osa universaaliyhteisön kokonaisuutta. Nation-sanalla on säilynyt tämä organisatorinen, metaforinen merkitys, mutta myös kirjaimellinen eli biologista syntyperää merkitsevä, joten on kontekstikohtaista, sisällytetäänkö vain toinen tai molemmat merkitykset sanaan.

Molemmissa merkityksissään natio/nation on jotakin, millä on yhteinen alkuperä tai mitkä ovat lähtöisin samasta. Keskiajan sosiaalisesta yhteydestä nation-sana on siirtynyt uudella ajalla merkitsemään poliittista organisaatiota. Nationalismissa, jonka historia modernissa merkityksessä alkaa 1700-luvulla, nation-sana on saanut sisältöä osakunta-nation- sanasta ja painottuu tähän suuntaan. Nation on poliittinen tai ainakin piilevästi poliittinen termi. Suomen heimo-termi viittaa myös alueelliseen tai etnisesti yhtenäiseen väestöön, jolla on myös poliittinen organisaatio, vaikkakaan kysymyksessä ei olisi valtio.

Jarkko Siren

Tuntuu todella merkilliseltä lukea suomeksi katalonialaisia äärinationalistisia mielipiteitä. Erityisesti Paisos Catalans -termi liitetään usein katalonialiseen imperialismiin. Alueeseen liitetään poliittisessa propagandassa alueita joilla ei ole koskaan puhuttu katalaania. Kannattaa myös muistaa että termillä on vain marginaalista kannatusta Katalonian itsehallintoalueen ulkopuolella. Jopa niin että Valencian ja Aragonian katalaaninkieliset eivät edes myönnä kielensä olevan katalaania (Valenciassa on kehitetty oma kielioppi samaan tapaan kuin meänkielelle Ruotsissa).
Aika hurjaa ovat myös vertailla 1500-luvun tapahtumia nykypäivän Kataloniaan tai Espanjaan. Kaikinpuolin kirjoitus valikoi historiallisia tapahtumia jotka selitään yksipuolisesti ja vääristellen ('hyvikset' ja 'pahikset').
Ei pitäisi myöskään unohtaa sitä tosiseikkaa että myös Katalonian itsehallintoalueella yli puolet väestöstä puhuu äidinkielenään espanjaa. Siitä huolimatta että katalaani on ainoa sallittu opetuskieli julkisissa tai julkista tukea saavissa kouluissa (lähes kaikki koulut kuuluvat tähän ryhmään). Tämä taas on johtanut siihen että osa espanjankielisistä on hylännyt oman kielensä. Toisaalta Francon diktatuurin aikana katalaaninkielinen opetus oli sallittua jo 1960-luvulla. Samaan aikaan Suomessa saamenkielisiä lapsia kiellettiin puhumasta äidinkieltään kouluissa ja opiskelija-asuntoloissa. Pitäisikö siitäkin vetää jotain johtopäätöksiä nyky-Suomen tilasta?

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kiitos kommentista.

En ole katalaani, vaan läheisyysperiaatetta kunnioittava EU:kansalainen, jota kiinnostaa EU-kansalaisten oikeuksien toteutuminen EU-maasta riippumatta.

Siitä huolimatta, että meänkielellä on oma kirjakielensä, se on suomea, lapin murteen muoto. Suomelle olisi voitu kehittää useita kielen aluemurteita vastaavia kirjakieliä, kuten Gottlund aikanaan jo ehdotti. Läntinen ja itäinen suomi ovat eronneet toisistaan erittäinkin sanastollisesti tavalla, joka palautuu muinaislänsisuomen ja muinaiskarjan eroon. Suomen valtionationalismi eteni valtiosta kansakuntaan, ei kansakunnasta kansallisvaltioon.

Euroopan historiassa melko läheisessä menneisyydessä oli imperiumeja. Näiden hajotessa syntyivät uudet valtiot, jotka kehittivät itselle kansakunnan tai olivat kansakuntia, jotka saivat valtion. Espanja on imperiumi 1500-luvulta, kuten esimerkiksi Venäjä naapurissamme. Kastilian pyrkimyksenä on kehittää alueelle Kastilian kansakunta. Ongelmana on Katalonian kansakunta, jolla ei ole omaa valtiota turvatakseen omat kieli-ja kulttuurietunsa.

Valenciassa ja Aragoniassa puhutut katalaaninisukuiset kielet ovat katalaanin murteita, joille voidaan kehittää oma kirjakieli, jos niin halutaan, sillä suomenkin murteille olisi voitu. Espanja on ollut historialtaan erilaisten alueiden maantieteellinen kokonaisuus, jossa alueiden kulttuurinen, kielellinen ja etninen luonne on saattanut vaihdella alueelta toiseen ja vaihtelee yhä. Espanjan valtio pohjautuu historiallisesti monarkistiseen valtioon, jossa valtakunnallinen kansalaisuus perustui pikemminkin yhdelle hallitsijalle (tai hallitsijasuvulle) ja katollisuudelle kuin siihen, että olisi ollut vain yksi kansallisuus.

Katalonian autonominen asema on perustunut selvästi ajatukselle, että katalaani on itsehallintoalueen oma kieli ja kastilian kieli taas valtakunnan kieli, joka ei ole itsehallintoalueen ja sen kansallisuuden kieli, vaikkakin se on joidenkin Katalonian asukkaiden kieli. Autonomian tarkoitushan on ollut turvata katalaanien kansalliset instituutiot. Autonomia on siten puutteellinen, ettei katalaani ole oikeuslaitoksen kieli ja etteivät katalaanit (tai baskit) saa käyttää Espanjan parlamentissa omaa äidinkieltään. Katalaani opetuskielenä kouluissa on sopusoinnussa katalaanien kulttuuriautonomian kanssa. Ei pidä unohtaa, että Francon diktatuurin aikana katalaanien kieli pyrittiin suorastaan tuhoamaan. Moni katalaani espanjalaistui ainakin kielellisesti. Katalaanin kieli on tarpeellinen katalaanien pitkän kirjallisen tradition tuntemisessa. Kastilian kielellä (”espanjalla”) on asema kastilian kielisen kielivähemmistön kielenä, joka nauttii Espanjassa ja EU:ssa täysiä vähemmistökielen oikeuksia, ja katalaanien osalta yhdyssiteenä espanjankieliseen maailmaan, jonka kieli on kastilian kieltä, Andalusian murretta, jolla on käyttäjiä enemmän kuin englannilla.

Miksi unohdetaan, että kiihkeintä nationalismi on kastilian puhujien piirissä, jotka vaativat kastilian kieltä Espanjan maantieteellisellä alueella ajattelun kieleksi ja kastilian käytäntöjä kaikkien käytökseksi? Kolmessa sadassa vuodessa ei ole onnistuttu tuhoamaan katalaanien tai baskien äidinkielisyyttä, joten kaikkien EU-kansalaisten näkökannalla Euroopassa ei ole suotavaa nytkään pyrkiä siihen. Kansallinen identiteetti ja demokratian laajentaminen on EU-kansalaisten oikeuksien piirissä EU-kansalaisuuden turvaamina. Kansanäänestyksen yhteydessä loukattiin katalaanien vapauden ja fyysisen koskemattomuuden oikeuksia, jotka EU takaa jo EU-kansalaisuuden perusteella meille kaikille. Näin olleen viranomaisten toimivallan ylitykset ovat kaikkien eurooppalaisten asia varsinkin EU:ssa.
Demokratiaa ei saada toimimaan ilman että luodaan toimiva kansakunta, joka syntyy, jos demokratia laajenee. Kastilian valtion, so. Espanjan, pyrkimys luoda valtiolleen kansakuntaa myös Kataloniassa ei näytä onnistuvan ilman väkivaltaa. Kansakunnille on ominaista, että ne syntyvät, kehittyvät ja kuolevat vain jäsentensä vapaudessa. Valtion ja kansakunnan liitto on moderni ilmiö ja osa toimivaa demokratiaa. Tähän suuntaan asiat ovat edenneet: miksi ne eivät etenisi myös Kastiliassa ja Kataloniassa näin? Syntyvien kansakuntien välinen sota pitäisi estää. EU on sitoutunut läheisyysperiaatteeseen.

Espanjat valtakunnat eivät ole olleet kansallisten rajojen mukaisia. Valtakunnallisesti Espanja on ollut Kastilian ja Aragonian kuningaskuntien komposiittimonarkia, so. omien lakien ja erioikeuksien mukaan hallittujen osien liittomonarkia, joilla oli sama kuningas (joskin myös Kastilian aluetta ollut Portugali erosi sodalla siitä), jonka Navarran ja Aragonian puolisko, jota asuttivat alkuaan baskit (Navarrassa) ja katalaanit pääkansallisuus Espanjan itärannikolla lukuun ottamatta Andalusiaa). Kielellisesti kauimpana kastilian kielestä ollut väestö jäi Kastilian hallitsemaan Espanjan valtioon (joka ei siis ollut kansallisvaltio), kun kastilian kieltä lähempänä olleet portugalilaiset lähtivät. Perifeerisessä Espanjassa (maantieteellinen alue) kansakuntien kehitys on ollut oloissaan hitaampaa kun ydinalueella Euroopassa. EU:n pitäisi kyetä mukautumaan uusien kanakuntien syntyyn.

Jarkko Siren

Enlähde väittelemään historiasta vaikka ylläolevassa vastauksessa on useimpiakin virheitä ja epätarkkuuksia. Katalonian nykytulanteen kannalta historian tulkinnoilla ei ole suurta merkitystä.
Haluaisin kuitenkin huomauttaa että läheisyysperiaate toteutuu Espanjassa paremmin kuin missään muussa EU-maassa. Espanjan itsehallintoalueilla on erittäin laaja autonomia. Esim. useimmissa valtioissa opetusjärjestelmää on pidetty keskushallinnon alaisena (kuten Suomessa) mutta Espanjassa se kuuluu itsehallintoalueille. Jos me suomalaiset haluamme edistää läheisyysperiaatetta kannattaa aloittaa omasta maastamme, esim. vaatimalla itsehallintoa ja omaa parlamenttia ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Ehkä ei silti kannattaisi mennä niin pitkälle kui Kataloniassa ja vaatia kaikkia Vaasan suomenkielisiä kouluja ruotsinkielisiksi. Svensa Österbottenilla ruotsinkielisen väestön osuus on muuten suurempi kuin katalaaninkielisen väestön osuus Kataloniassa.
Kielen vaihtaminen Kataloniassa on ollut verraten pientä mutta sitä on tapahtunut enemmän kastiliasta katalaaniksi kuin päinvastoin (toisin kuin Baskimaassa). Edes diktatuurin aikana kielen tuhoamisyritykset eivät olleet verrattavissa vastaaviin Ranskassa (katalaani, baski, oksitaani, bretoni). Nykyisin katalaani voi hyvin ja sen asema on täysin turvattu. Kieltämättä sille voitaisiin myöntää parempi asema myös valtion ja EU:n tasolla. Samoin kastilian asemaa voitaisiin parantaa Kataloniassa sillä se on enemmistön kieli, eikä suinkaan vähemmistön kieli. Suomessa ruotsin kielellä on vahvempi asema kuin kastilialla Kataloniassa.
Kiihkeää nationalismia löytyy kaikkialta. Tällä hetkellä se näyttää saaneen enemmän kannatusta Kataloniassa kuin muualla Espanjassa. Suurin ongelma Katalonialle ei kuitenkaan ole erot muuhun Espanjaan vaan alueen sisäinen polarisoituminen itsenäisyyden kannattajiin ja vastustajiin. Katalonian itsenäistyminen ei ole mahdollista ennen kuin sen taakse saadaan suuri enemmistö. Toisaalta jos näin tapahtuu ei sitä voi mikään myöskään estää. Tällä hetkellä väestö on pahasti jakautunut kuten ilmeisesti tullaan taas toteamaan vaaleissa 21 joulukuuta. Viimeisten mielipidetutkimusten mukaan kannatusluvuissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vai miten Katalonian kansakunta voisi kehittyä oman kansallisvaltionsa sisällä jos puolet kansasta vastustaa sitä? Ei vaikuta kovin mielekkäältä lähtökohdalta.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #5

Kiitoksia keskustelupuheenvuorosta, johon vastaisin seuraavasti.

Kumpikaan valtio, Suomi tai Espanja, ei ole liittovaltio, vaan kumpikin on yhtenäisvaltio, joten pidän epätodennäköisenä, että kummassakaan niistä toteutuu läheisyys- tai toissijaisuusperiaate. Näin on ainakin periaatteellisella tasolla tai paperilla. Periaate edellyttää liittovaltiota: onhan läheisyysperiaate nimenomaan eurooppalaiseen federalismiin liittyvä periaate, jonka mukaan liitovaltion toimivalta rajoittuu vain niihin kysymyksiin, joiden osavaltiot ovat katsoneet kuuluvan liittoelimien toimivaltaan. On huomattava, että läheisyysperiaatteeseen EU on sitoutunut ja sen kuuluu arvovallallaan edistää läheisyysperiaatetta.

Sen myönnän, että Espanja Suomea hajautetumpana valtiona on lähempänä läheisyysperiaatteen toteutumista kuin Suomi (tosin Suomi oli lähempänä liittovaltiota eräänlaisena osavaltiona olevan Ahvenanmaan itsehallintoalueen osalta). Espanja on sikäli hankala tapaus, että se voinee käytännössä ollakin jonkinlainen liittovaltio, vaikkakin Espanjan perustuslaki yhtenäisyysperiaatteineen saattaa kieltää sen. Saatetaan siis Espanjan osalta puhua yhtenäisvaltion ja liittovaltion rajatapauksesta. Liittovaltio osavaltioedustuksineen (kuten osavaltiokamari) ja perustuslakiin kirjattuine liittovaltion ja osavaltion selvine rajauksineen – jotka puuttuvat Espanjalta – edellyttää myös perusoikeuden ja demokraattisen päätöksenteon toteutumista. Espanjan keskusvallan sotilaspoliisivoimien väkivalta taannoisena kansaäänestyspäivänä herätti vakavan epäilyksen perusoikeuksien huonommasta toteutumisesta kuin EU:ssa edellytetään. Tämä on riippumatonta kansanäänestyksen laillisuudesta tai laittomuudesta.

Sitä paitsi EU on taannut kaikille valtioliittoonsa kuuluville kansalaisille, siis EU-kansalaisille omalla kansalaisoikeusjulistuksellaan perusoikeudet, joten EU:lla oli velvollisuus suojella poliisiväkivallan kohteeksi joutuneita katalaaneja ja muita itsenäisyysmielisiä tai kansanäänestykseen osallistuvien perusoikeuksia nimenomaan perusoikeusasiakirjansa vuoksi. Jokaisen suomalaisen EU-kansalaisen kannattaa jo omasta puolestaan olla huolissaan siitä, ettei EU suojele kaikkia kansalaisiaan. Espanja astui EU:n tontille loukatessaan Kataloniassa EU-kansalaisten perusoikeuksia. Kun kriisä on yritetty ratkoa aluevaalien avulla, espanjan oikeusviranomaiset ovat pitäneet tutkintovankeudessa ja pitävät osaa yhä haitaten vapaan ja reilun vaalitaistelun käymistä tämän joulukuun vaaleissa.

Koulutus, kulttuuri ja yleinen järjestys, mutta myös liittovaltion periaatteiden toimeenpano ovat tavallisemmin läheisyysperiaatteen piiriin kuuluvia toimialoja. Pykälän 155 toimeenpanon olisi kuuluttava läheisyysperiaatteen mukaan Katalonian aluehallintoelimille.

Jos Kastilian kieli on enemmistökieli, niin tästä ei välttämättä seuraa vaatimusta ottaa se koulujen pääopetuskieleksi. Maailmankielenä (englantiakin puhujamäärältään suurempana) espanja ei ole vaarassa, joten Euroopassa yli yhdeksän miljoonan puhujan katalaani on suuremmassa vaarassa, sikäli kuin on vaarassa. Katalaani on kuitenkin historiallisesti keskeinen asema keskiaikaisen Aragonian kuningaskunnan keskeisten osien kielenä. Ruotsikaan ei ole Suomessa pelkkä vähemmistökieli tai itse asiassa ei ollenkaan sellainen, vaan maan kansallinen kieli, jolla on kirjallisen käyttönsä ja sivistyksen kielenä historiallinen arvo (Suomenkaan historiaa ei voit tutkia ilman ruotsia).

Oksitaanin kielen, keskiaikaisen trubaduurirunouden kielen, muotona, jolla on myös oma kirjallisuutensa, myös katalaanilla on paikkansa. Katalaanien ja Katalonian maiden kasallisena kielenä katalaanilla on merkitys, joka voi painaa pohdittaessa sitä, missä mitassa katalaanin tulee olla opetuskieli koululaitoksessa.
Alueen kanta-asukkaisen kansallisena kielenä katalaani on riippumatta siitä, kuuluuko Katalonian aluehallinto autonomisena, osavaltiona tai muulla tavoin Espanjaan tai onko itsenäinen. Itsenäisessä Kataloniassa, joka on EU:n jäsen, espanja ei-kansallisena vähemmistö-tai enemmistökielenäkin nauttisi oikeuksia.

Moitteineen siitä, että katalaania opetetaan vain vieraana kielenä Katalonian itsehallintoalueella, Espanjan keskusvalta ei toimi läheisyysperiaatteen hengessä. EU:n osalta voi yhtyä siihen, että yli yhdeksänmiljoonan katalaanin kielellä tulisi olla EU:n virallisen kielen asema. Katalaani on sitä paitsi suurin oksitaaniromaanisten kielten kunnan kieli ja tällaisena säilyttämisen arvoinen – kun ottaa huomioon Ranskan yhtenäisvaltion kielipolitiikan ylipäänsä. Romaanisten kielten tietynalaiseen alaryhmään kuuluvana katalaani edustaa uhanalaista ryhmää, jolle olisi paikallaan myöntää asema tärekeänä surooppalaisena kulttuuripeintönä.

Espanjan keskushallinto toimii omassa asiassaan kuin norsu posliinikaupassa ja vaarantaa EU:n uskottavuuden kuin pahinkin oman pesän likaaja. Tämä on pahin asia Espanjan perustuslaki kriisissä. Tähän pitäisi saada selkoa sen osalta, onko Espanja myös periaatteiden tasolla ja paperillakin liittovaltio, jollainen se saattaa joiltakin osin olla käytännössä tai on ollut sellainen. Tosin Espanjan keskushallinto saattaa tuhota em. käytännön ja olla tiellä diktatuuriin.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #6

Muutama huomautus:
Liittovaltioihin kuuluu tyypillisesti yhtenäisyysvaatimus, eli osavaltioilla ei ole oikeutta erota (esim USA, Saksa). Tässä mielessä Espanja ei eroa tyypillisistä liittovaltioista. Sen sijaan valtioliittoon kuuluvilla valtioilla on oikeus erota (suvereniteetti). Esim EU on esimerkki syntymässä olevasta valtioliitosta. Ei siis pidä sekoittaa liittovaltiota valtioliittoon.

Poliisiväkivallasta: Katalonian tapahtumat eivät suinkaan olleet ainoa viimeisten vuosien esimerkki laajasta poliisiväkivallasta EU:ssa. Eivät kuitenkaan mitenkään puolustettavissa. EU:ta on helppo syyttää kaikenlaisesta mihin sillä ei ole toimintavaltuuksia. EU voi toki säätää lakeja mutta sillä ei ole minkäänläistä toimeenpanovaltaa joka on 100% jäsenvaltioilla (subsidiariteettiperiaate), taloudellisia sanktioita lukuunottamatta. Todella vaikea konkreettisesti hahmottaa minkälaisia toimenpiteitä edellytät EU:lta, jotta ne vielä olisivat EU:n, Espanjan ja Katalonian lainsäädännön mukaisia. Vaikuttaa siltä että vaadit EU:lta pois valtaa ja toisaalta vaadit sitä käyttämään sellaista valtaa jota sillä ei edes ole.

Pykälän 155 on verrattavissa Lex Kittilään. Ehdotatko siis että Lex Kittilän soveltaminen on läheisyysperiaatteen mukaisesti jätettävä Kittilän kunnanvaltuustolle? Mielestäni tuo on absurdi väite.

Tottakai katalaanin kielellä tulee olla keskeinen asema Katalonian opetusjärjestelmässä. Mutta ei ole mielestäni kansalaisoikeuksien mukaista että kansan enemmistöllä ei ole mahdollisuutta saada mitään opetusta omalla kielellään (siis espanjaksi), ei edes kaksikielistä opetusta. Tilanne on sama kuin suomenkielisillä Ahvenanmaalla. Toisaalta katalaanin kieli ei ole millään tavalla vaarassa. Saamenkielet ovat vaarassa, samoin eräät Espanjassa puhutut romaaniset kielet ja jossain määrin myös baski.

Puheelle Katalonian kanta-asukkaista ei voida saada tukea todellisuudesta tai historiasta. Katalaanin ja kastilian kielet ovat läheisiä ja kielirajanylittävät kanssakäymiset (avioliitot, kaupankäynti, jne) ovat normi eivätkä poikkeus. Vuosisatojen kuluessa Kataloniaan saapuneet ovat sulautuneet jatkuvasti jo siellä asuneeseen väestöön. Katalaani ei ole kanta-asukkaiden kieli vaan kieli joka syntyi ja kehittyi Kataloniassa.

Espanjassa on nykyisin heikko vähemmistöhallitus. Siellä on todellakin perustuslaillinen kriisi. Mihin suuntaan kehitys vie, on vaikea sanoa. Diktatuuri ei mielestäni ole mahdollisuus sillä mikään merkittävä taho ei edes viittaa siihen.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #7

Katalaani ei ole kielenä mitenkään uhanalainen. Eikö kuitenkin tuomarikunta ole Espanjan ja Katalonian itsehallintoalueella kastiliankileistä eikä katalaaneilla ole oikeutta tai mahdollisuutta käyttää katalaania oikeudenkäyntikielenä? Suomessa sekä suomea että ruotsia on oikeus käyttää oikeudenkäyntikielenä, jolloin ankarassa mielessä Suomi ei ole kielellisesti yhtenäinen – ei kansallisvaltio. On myös vaikea ymmärtää, miksi katalaanilla on virallinen asena vain Katalonian itsehallintoalueella, mutta ei muualla Espanajssa. Sehän ei ole EU:n virallinen kieli ja kenties osaksi myös siksi, ettei katalaania saa puhua Espanjan keskusparlamentissa, siis ei virallisena muualla kuin Katalonian itsehallintoalueella.

Federalismin käsitettä kaikki eivät ymmärtäne aivan sammalla tavoin. Itse ajattelen liittovaltiota yhtenäisvaltion vastakohtana (jolle vastakkainen on myös valtioliitto, jonka keskusvalta ei muodosta omaa valtiota).

Kun pohditaan sitä, mikä tekee liittovaltiosta liittovaltion ja mikä tekisi Espanjasta sellaisen, voi sanoa monen liittovaltion (USA:n, Saksan) olevan yhtenäisvaltio ja ainakin Yhdysvalloissa monikin on sitä mieltä, ettei tämä ole perustuslain alkuperäisen tarkoituksen mukaista.
Liittovaltiolla on ns. kompetenssikompetenssi eli oikeus vaikuttaa siihen, millainen kompetenssi sillä on. Valtioliitossa tähän kuuluvat valtiot päättävät valtioliittoelimien kompetenssista täysin.

Kompetenssikompetenssilla liittovaltio on varustettuna, mutta se ei ole ainakaan tarkoitus olla yhtenäisvaltio suvereeni valtio, jolla on sopimus osiensa kanssa siitä, missä asioissaan nämä ovat suvereeneja (esimerkiksi järjestysvallan organisoinnissa) ja missä asioissa liittovaltiolla on oma suvereenius (ulkopolitiikka, armeija, perusoikeusvalvonta jne.) Ottaakseen aitoja askeleita liittovaltion suuntaan nykyisin vielä valtioliittona olevan EU tulisi saada valtuudet juuri varmistaa perusoikeuksien toteutumisen taso koko EU:n alueella. EU:n pyrkimys federaatioon (federalismi) ymmärtääkseni tulisi tarkoittaa juuri tätä.

Liittovaltion tarkoitus on selvästi jakaa kokonaisuuden ja osien valtuudet. Tarkoitus on joskus jäänyt toteutumatta sen vuoksi, että Yhdysvalloissa ei ole järjestetty riittävän hyvin osavaltioille oikeutta ja mahdollisuutta tarkistaa sitä, että liittovaltioiden valtuudet, jotka perustuslailla on määritelty, pääsevät toteutumaan myös osavaltioiden valtuuksien ja toimivallan osalta. Tämän tarkistamisen oikeus ja mahdollisuus (joka Sveitsissä toteutuu kansainäänestyksinä) on nimenomaan perustavin, välttämättömin kriteeri. Liittovaltiota epäsymmetrisesti autonomisten alueiden osalta muistuttava Espanja ei ole liittovaltio sen vuoksi, ettei tällaista tarkastusmahdollisuutta ole. Tämän puuttuminen on yhtenäisvaltion merkki.

Edelleen 226 nelivuotisesta senaattorista on 208 kansan valitsemaa ja vain itsehallintoelimien asettamia 58. Provinsseista valitaan kustakin 4 senaattoria, jokainen autonominen alue saa yhden senaattorin jokaista miljoonaa asukasta kohti ja autonominen kaupunki 2 senaattoria ja saarilla on 1—3 senaattorin kiintiöt. Katalonialla on siis noin 7 senaattoria. Kuitenkin senaatilla on alahuonetta vähemmän valtaa, joten autonomisten alueiden edustajilla on vähemmän valtaa. Espanjassa senaatti ei siis täyttäne ”osavaltiokamarin” tehtävää, mutta myös Yhdysvaltojen senaatin on katsottu edustavan huonosti osavaltioita.

Yhdysvallista tiedetään annettavan kompensaatiota pienille osavaltioille ja senaatilla olevan edustajanhuoneeseen nähden tasa-arvoista valtaa, mutta kuitenkin on tyytymättömyyttä siihen, ettei senaatti toimi kyllin hyvin osavaltioiden etujen puolesta. Kolmanneksi voidaan ottaa esiin perustuslakituomioistuimen asema. Perustuslakituomioistuimessa on 12 tuomaria 9 vuoden toimikauden ajan, jotka kuningas virallisesti nimittää, vaikka ei valitse, koska edustajahuone valitsee 4, senaatti 4, oikeuslaitos 2 ja hallitus 2. Perustuslakituomioistuimen kokoonpanossa eivät itsehallintoalueet ole välttämättä riittävästi edustettuina (kun on kysymys poliittisesti kootusta tuomaristosta).

Katalonian aluehallinnon pyrkimys pitää yllä ajatusta katalaanista pääkielenä siten kuin Ahvenanmaan itsehallintoalue ruotsia on mielenkiintoinen rinnastus, koska voidaan ajatella, että Suomi on liittovaltio juuri Ahvenanmaan osalta, sillä tällä on itsehallintolakiin perustuva asema Suomessa siten kuin osavaltioilla on liittovaltioissa mahdollisuuksineen tarkistaa se, että osavaltion valtuudet tulevat säilymään liittovaltiosopimuksen mukaisesti.

Vaikka puhutaankin Katalonian kriisistä, pitäisikin puhua Espanjan perustuslakikriisistä, joka liittyy tavallaan Espanjan perustuslain liialliseen tulkinnanvaraisuuteen. Tämä syntyy siitä, että perustuslailla tavoitellaan sekä hajautettua että keskitettyä valtiota määrittelemättä selvästi keskusvallan ja valtion alueellisten osien valtuuksien eriyttämistä toisistaan. Puuttuu ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa se, että valtio on liittovaltio. Oikeisto haluaa yhtenäisvaltiota, jossa on hajautusta, joka saattaa jäädä nimelliseksi; vasemmilla puhutaan liittovaltiosta. Maassa ei ole kuin marginaalisesti ymmärrystä federalismista. Kataloniassa asiaan on tuskastuttu ja on pantu toivo katalonian valtiolliseen itsenäisyyteen.

Kittilä ei sijaitse ainakaan toistaiseksi Suomen liittovaltion osavaltiossa (ei siis sijaitse Ahvenanmaalla), joten kyllä se on yhtenäisvaltio-Suomen lainsäädännöllisen toimivallan piirissä. Ahvenanmaan osalta Suomella ei ole välttämättä samaa toimivaltaa itsehallintolain vuoksi. Jos Espanjaa esitellään liittovaltiona, niin Katalonian aluehallinnolle tulisi varata mahdollisuus tarkistaa, onko pykälän 155 Espanjan perustuslain itsehallintoalueperiaatteiden mukainen tässä tapauksessa. Keskusvallan aiempi poliisiväkivalta, jonka salliminen merkitsi kansalaisvapauksien lakkauttamista katalonialaisilta, saattoi olla myös autonomian vastaista, jos Espanja tosiaan on liittovaltio. Liittovaltiossahan järjestysvalta on osavaltiolla (vrt. Yhdysvallat) eikä osavaltion tarvitse suostua yhteistyöhön liittovaltion kanssa.

Katalaanin kielestä tyydyn vain sanomaan, että käsitykset kielihistoriasta vaihtelevat, mutta 700-luvulta alkaen Espanjassa puhuttiin Rooman vallan ajoilta useita romaanisia kielimuotoja, ja Espanjan niissä osissa, jotka olivat osa Umaijadi-kalifikuntaan kuluvaa emiirikuntaa, romaaninen väestö ja rippeet gootti-eli germaaniväestöstä elivät rinnan arabialaismaurilaisen eliitin kanssa, osin arabialaistui ja jotkut islamilaistuivatkin ja syntyi yhtenäiskulttuuri, jonka ulkopuolella olivat Galicia, Asturia, Navarra (alkuaan baskimaata), Aragonia ja Katalonia jne., jotka eivät olleet muslimien hallitseman alueen espanjalaisen yhtenäiskulttuurin piirissä.

Pohjoisen väestöillä oli omat iberialaiset, kelttiläiset ja romaaniset erilliskulttuurinsa. Katalonia, joka syntyi Ludvig Hurskaan vallattua Frankkivaltakuntaan suojavyöhykkeeksi nykyisen Katalonian alueen tämä alue tuli (700—800) kuulumaan kielellisesti oksitaanisten romaanisten kielten puhuma- alueeseen Ranskan kieli eriytyi saksan kielestä Ludwig Hurskaan poikien jakaessa valtakuntansa. Syntyi myös ero Etelä-Ranskassa, Pohjois-Italiassa (Torinon seutu, Piemonte jne.) ja Espanjassa katalaanialueet ja baleaarien saaret sekä Sardinia jne. puhutun kielen ja Pohjois-Ranskan kielen välillä vähitellen. On syytä muistaa, että Italian pohjoisosat kuuluivat Frankkivaltakuntaan, jota käsitti lisäksi nykyisen Ranskan ja osia Saksasta. Provensaali on sitä oksitaania, jolla kirjoitetiin Ranskan vanhin trubaduurirunous, joka levisi kyseisten romaanisten kielten läheisyyden ja samanlaisuuden vuoksi myös Italiaan. Nykyistä italiaa puhuttiin vasta Toscanassa.

Espanjan kieli näyttää syntyneen sekä saraseeneilta Espanjan keskiset ja eteläiset alueet valloittaneiden kastiliankielisten valloittajien kielestä että muslimivallasta vapautettujen romaanisten kielten sekoittumisesta, kun eteläinen romaaniseen kieleen oli omaksuttu arabialaisia tai arabian välityksellä omaksuttuja lainoja muista kielistä kuin arabiasta. Muslimivalloituksen aikaan syntyneet rajat näyttävät säilyneen.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #8

Oikeuslaitos on Espanjassa täysin keskushallinnon vallassa. Oikeuslaitos voi myös varsin vapaasti päättää kuka tuomareiksi asetetaan. Niinpä Kataloniassa on monia tuomareita muualta Espanjasta. Katalaania voi kuitenkin laillisesti käyttää oikeuslaitoksessa. Noin 12% Kataloniassa annetuista tuomioista onkin kirjoitettu katalaaniksi. Kuitenkin on myös tapauksia joissa tuomari on vaatinut todistajia tai asianajajia käyttämään espanjaa. Joissakin tapauksissa tuomaria on rangaistu. Tästä löytyy kirjoituksia etenkin Katalonian itsenäisyysmielisestä lehdistöstä (esim https://www.ara.cat/societat/ciutada-castella-Trad... ja https://www.naciodigital.cat/baixmontseny/noticia/...). Katalaani on virallinen paitsi Katalonian itsehallintoalueella myös Valencian (Pais Valencia) ja Baleaarien itsehallintoalueella. Katalaani ei ole virallinen kieli muualla Espanjassa. Aragoniassa se on tunnustettu omaksi kieleksi (noin 3% on katalaaninkielisiä), mutta sillä ei ole virallista asemaa. EU elimissä katalaani ei ole virallinen kieli mutta kuka tahansa voi kirjoittaa katalaaniksi EU elimille ja hänen pitäisi saada myös vastaus katalaaniksi.

Itseasiassa Katalonialla on 24 senaattoria: 8 alueparlamentin valitsemaa ja 16 suorissa kansanvaaleissa valittua (4 jokaista provinssia kohti). Eikä minulla ole muuta sanottavaa kommenttisi valtiotieteelliseen osaan.

Historiallinen osa onkin eri juttu. Ajatus että kastilian kieli olisi syntynyt etelä-Espanjassa arabian vaikutuksen alaisena ja katalaani pohjoisessa ilman vaikutteita arabiasta on tuulesta temmattu. Arabiaa puhuttiin Kataloniassa yli 400 vuotta, Valenciassa ja Baleaareilla vielä pidempään. Se näkyy sekä katalaanin sanastossa samoin kuin monissa paikannimissä. Toki arabian (ja berberikielten) vaikutus kastiliaan oli voimakkaampi. Toisaalta kastiliankielinen kulttuurialue on laajempi ja monipuolisempi kuin katalaaninkielinen alue. Kastiliankielinen alue on esim lähes täysin sulauttanut itseensä aragonian ja asturiankieliset alueet. Tortosa ja Lleida (kumpikin Kataloniassa) olivat islamilaisten taifojen pääkaupunkeja. Siitä on on vielä todistuksena muslimien rakentamat linnoitukset. Zaragozasta, Aragonian puolelta mutta samoin pohjois-Espanjasta, löytyy vielä hienompi islamilainen rakennus, Aljaferia palatsi.

Muistettakoon myös että Katalonia Aragonian osana osallistui Iberian niemimaan valloitukseen. Eteläinen Katalonia (Catalunya Nova), Baleaarien saaret ja Valencian itäiset osat asutettiin katalaania puhuvilla uudisasukkailla. Valencian länsiosa ja eteläinen Aragonia taas aragoniaa puhuvilla. Nämä kielirajat ovat todellakin säilyneet, tosin aragonia on vaihtunut kastiliaksi. Varsinkin Valenciassa katalaania ja arabiaa puhuttiin rinnakkain vielä 1600-luvulle.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #10

Esittämässäni väitteessä ei kiistänyt arabian ja berberin vaikutusta katalaaniin, vaan painotin al-Andalus-alueelle syntyneen yhtenäiskulttuurin vaikutusta nykyespanjan synnyssä. Rooman valtakunnan jäljiltäkin Espanja oli monimuotoinen kulttuuriltaan ja kieliltään [roomalaisväestön piirissä latinan pohjalta syntyneet romaaniset kielet, iberialaisten, mahdollisesti baskinsukuiset (baskin kielelle ei ole löydetty sukukieliä) kielet ja rannikon foinikialaisten kieli jne.] Oman lisänsä toivat vandaalit, gootit, alaanit jne. 300—700-luvun germaanisten kansainvaellusten myötä. 700-luvulla arabit kukistivat gootit ja perustivat sivistykseltään ja taloudeltaan al-Andalus-valtakunnan (jonka nimi jo kertoo syntyneen Andalusiaan, jonka nimi viittaa vandaaleihin).

Katalaani ei ole yhtä läheinen romaaninen sukukieli kastilian kielelle kuin oksitaanille. Tämän läheisyyden arvioinnissa lainasanastoon ei nojauduta (kuten ei yleensäkään kielisukulaisuuden arvioinneissa).

Romaaniset kielimuodot ja arabia olivat käytössä rinnakkain, arabia ohuen muslimimaahanmuuttajaeliitin ja romaaniset kielet rahvaankielenä. Arabia oli oppineisuuden kieli ja välitti antiikin luonnontieteen ja filosofian saavutukset Eurooppaan. Kirjan uskontojen, kristittyjen ja juutalaisten sallittiin harjoittaa vapaasti uskontoaan ja tapaansa elää, joskin toisen luokan kansalaisina islaminuskoisten jälkeen – syntyi kukoistava yhtenäiskulttuuri. Alistumattomat kristityt vetäytyivät Pyreneiden vuoristoon vuoristolaisten, rosvojen ja sissien, joukkoon aktiivisesti eristäytyen niistä alueista, joita muslimit hallitsivat, muodostaen omia valtakuntiaan Pyreneille. Myös kastiliaanit elivät samoin kuin baskit ja katalaanit jne. tuolla alueella osallistumatta al-Andalus-alueen yhtenäiskulttuuriin.

Barcelonan kreivikunta oli karolingien frankkidynastian vasalli-ja puskurialue, josta frankit ja arabivalloittajat taistelivat. Tämäkin alue oli 80 vuotta muslimien vallassa, kunnes jäi lopulta frankkikristityille. Pohjoisen kaikki asukaat osallistuvat al-Andalusin valloittamiseen. Uskonsotaa käyvät valtakunnat Leon (ja Kastilian valtio laajennuksena), Galicia, Navarra (pääosin baskit), Aragonia ja tämän kanssa personaaliunionissa Barcelonan kreivikunta olivat erillisvaltioita myös omine romaanisine kielimuotoineen. Katalaaneilla oli yhteydet Ranskan Akvitaniaan (kieleltään oksitaaninen). Unohtaa ei sovi, että pitkältä 1100-luvulta alkaen sodalla muslimeja vastaan oli ristiretken status, Rooman paavin ja Saksan keisarin tuki mukaan haalittuine eurooppalaisine ristiritareineen. Toledon ja muiden tärkeiden muslimikaupunkien valloitus toi arabialaisten kirjastojen aarteet Länsi-Euroopan kansojen ulottuville. Pyreneiden vuoristosissit olivat sivistystasoltaan alempia kuin al-Andalusin asukaat. Barcelonan kreivikunnalla oli yhteys Etelä-Ranskaan, joka kuulumatta al-Andalusiin saattoi hyötyä arabien sivistyksestä. Tämä alue tunnetaan sivistyksestään. Al-Andalusin sivistysperinnön Leon-Kastilian valtakunta omaksui siinä määrin kuin kykeni arabeja vähäisemmän sivistyneisyytensä vuoksi. Katalaanien kieli-ja kulttuuri-identiteetti on vahva kenties sen vuoksi, että heidän kielensä on lähempää sukua Etelä-Ranskan oksitaaniromaanisille kielille ja näiden kirjakielimuodolla kirjoitettuun kulttuuriin. Al-Andalusin alueella arabia ja latina näyttävät hallinneen opillista ja kirjallista kulttuuria. Leon-Kastilian militaristinen ja kiihkokatolinen perinne löi voimakkaammin leiman kulttuuriin sen alueilla.

Pohjoisten kristillishallinnollisten alueiden ja eteläisempien arabihallinnollisten alueiden erot luovat vastakohtaisuutta Espanjan eri alueiden välille. Andalusian kulttuuri kärsi jossakin määrin alueen joutumisesta pohjoisten valloittajien käsiin: kastilainkieliset valloittajat eivät kyenneet pitämään arabien kastelulaitoksia käynnissä, joten Espanjan kultakaudella maatalous taantui. Lisäksi uskonkiihko sai valloittajat karkottamaan muslimeiksi kääntyneet ja juutalaiset maasta. Espanjan 1500—1700-luvun imperiumi oli oman maan ja kansan heitteillejättöä, kun talous toimi pelkästään siirtomaiden hyödyntämisen varassa. Katalonian vauraus näyttää perustuneen siihen, ettei katalaaneja päästetty hyötymään siirtomaista, vaan että heidän täytyi teollistaa oma maansa.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #11

Pitkä historiallinen kommentti sinänsä mielenkiintoinen vaikka ei mielestäni millääm tavalla osoita katalonialaisen ja espanajalaisen kulttuurin erojen syitä. Väite "Katalonian vauraus näyttää perustuneen siihen, ettei katalaaneja päästetty hyötymään siirtomaista, vaan että heidän täytyi teollistaa oma maansa" ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Vaikka varsinkin siirtomaakauden alkupuolella kaikilla Espanjan alueilla ei ollut yhtäläistä mahdollisuutta hyötyä siirtomaista, ei se pitänyt myöhemmin paikkaansa. On esim esitetty että suuri osa Katalonian teollistumiseen tarvittavasta pääomasta tuli Atlantin orjakaupasta. Ison-Britannian vetäydyttyä orjakaupasta Espanja otti siinä ison roolin. Britannian laivasto jahtasi espanjalaisia orjalaivoja 1800-luvulla. Suhteellisen suuri osa kiinni jääneistä laivoista oli Kataloniasta. Samat Katalonialaiset yritykset perustivat myöhemmin teollisuutta. Erityisesti tekstiiliteollisuus, joka käytti Kastilian villaa, oli tehokkaasti suojeltu ulkoiselta kilpailulta. Näin Katalonian teollisuus sai kehittyä Espanjan keskushallituksen suojeluksessa.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #12

Kastilian keskeisesti luodussa Espanjan imperiumissa vain kävi niin, että katalaanit säilyttivät katalanismin osana muiston oksitaaniromaanisesta erillisperinteestään ja myös vapautuivat espanjalaisesta nostalgisoivasta tavasta nähdä menneisyys ja tulkita se historiaksi.

Kastilian kieli syrjäytti al-Andalusian valloituksen myötä arabian hallinnossa valloittajien kielenä ja ennen pitkää myös Aragonian alueella katalaanin ja Navarrassa baskin. Al-andalusialaiset joutuvat vaihtamaan arabialaisromaanisen identiteetin kastilian identiteettiin. Muutos merkitsi myös al-andalusialaisen kulttuurin joidenkin kehittyneiden osien hylkäämistä. 400—800 vuotta arabimaailmaan kuuluneet espanjalaiset säilyttivät piirteitä sen arabimaan kulttuurissa, jossa he olivat asuneet ennen valloitusta, vaikkakin katolilaisina sanoutivat siitä irti ja omaksuivat kristillisten valloittajien myytin katolisesta suurvallasta.

Nostalgia on enää jäljellä sen jälkeen, kun merkantilistinen tapulikaupunkitalous romahti Etelä-Amerikan itsenäistyessä. Espanjan kulta-ajan suurin virhe oli jättää Espanjan omaan maahan investoimatta ja jättäytyä siirtomaatulojen varaan (70 % tuloista) ja kuluttaa ne valtion sota-ja muihin menoihin. Espanjan tapaus on klassinen esimerkki merkantilistisen kauppa-ja siirtomaapolitiikan virheistä.

Katalaanien ajattelu oli suuntautunutta modernisaatioon ja nojasi omaan erilliseen identiteettiin, jonka merkkinä on säilytetty oma kieli. Katalaanit tulkitsevat omalle kielelle annettavan aseman ilmaukseksi tunnustauksesta myös erillisyydelleen kansakuntana – ei kuitenkaan heimokuntana. He eivät langenneet Espanjan suurvalta-ajan nostalgiaan. He välittivät 1700-ja 1800-luvulla Espanjaan vaikutteita, joita kohtaan muu Espanja oli katolis-traditionaalisuuttaan torjuvampi. Katalonian modernisuus teollisuudessa, ajattelussa, kulttuurissa jne. näyttää olleen tulosta syvemmästä suuntautumisesta edistyneempiin romaanisiin maihin jne. Kastilian ja katalaanisen Katalonian ero näyttää piilleen kultuurisessa suuntautuneisuudessa.

Kastilian nostalgisoivassa historiankäsityksessä al-Andalusian valloitus katoliselle kirkolle ja perittäväksi kaikkein katollisimmalle kuningasparille 1400-luvulla esitetään valtion perustamismyyttinä. 1200-luvulla al-Andalusia vastaan taistelevat pohjoiset Leon-Kastilian, Navarran, Asturian, Aragonian jne. kuninkaat olivat tulleet osaksi yleiseurooppalaista Roomasta organisoitua ristiretkeä, joka oli Etelä-Ranskassa suuntautunut Etelä-Ranskan jne. ”harhaoppisia” kataareja eli albigensseja vastaan tuhoisasti Akvitanian yms. ruhtinaisen oksitaaniromaaniselle kulttuurille; nykyisen Espanjan alueella tuo ristiretki suuntautui al-Andalusiaa vastaan kukistaen elinvoimaisen arabialaisromaanisen yhtenäiskulttuurin ja siellä vallinneen kollektiivi-identiteetin. Kulttuurirajan vetäminen uskontopohjalta juutalaisuuteen ja maureihin merkitsi kultuuripeinnön osan hylkäämistä. Kulttuurirajan veto ilmeni myös juutalaisten ja maurien vainoja sekä lopulta näiden karkoituksena.

Al-Andalusia oli sivistyksellisesti korkeammalla kuin muu Eurooppa (sen vaikutteiden varassa Tuomas Akvinolainenkin kehitti katolista filosofiaa), joten tämän kulttuuripääoman varassa Espanjan ei olisi tarvinnut antaa prostestenttisen maailman ja Ranskan mennä kehityksessä Espanjan ohi. Katalaanien kehitys alkoi seurata Ranskan ja prostestanttien tietä.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #13

Aika rajusti yksinkertaistettua historian tulkintaa, joka on lisäksi ristiriidassa nykyisen tutkimuksen kanssa. Valitsemalla historiasta vapaasti kehityskulkuja ja tapahtumia voidaan saada tukea minkälaiselle tulkinnalle tahansa. Miten tähän tulkintaan sopii se, että Kataloniassa voimakkain poliittinen suuntaus pitkään 1800-luvulla oli ultrakonservatiivinen karlismi (tunnuslauseena "Jumala, isänmaa ja kuningas"), joka kannatti laajaa alueellista itsehallintoa? Toisaalta kaikkialla Espanjassa oli modernisoivia suuntauksia 1700 ja 1800-luvulla. Esimerkiksi keskushallitus ja kuningas lunastivat suuria määriä kirkon ja katolisten järjestöjen omaisuutta joka sitten myytiin yksityisille. Miten tämä tosiasia sopii tarinaan Kastiliasta Kataloniaa traditionaalisempana? Kuten jo mainitsin en ihan viitsi hakea keskiajalta asti selityksiä Espanajan alueiden eroihin.

Väite "kastilian kieli syrjäytti ... Aragonian alueella katalaanin" ei pidä paikkaansa. Aragonia ei koskaan ole kuulunut katalaanin kielialueeseen (lukuunottamatta pientä aluetta jossa vielä nykyisinkin puhutaan katalaania). Aragonian kuningaskunnan (huom ei sama kuin Aragonian Kruunu, johon kuului myös Katalonia) aluella puhuttiin 1400-luvulle aragoniaa, joka on sen jälkeen saanut väistyä kastilian tieltä jääden nykyisin pienen vähemmistön kieleksi.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #14

Historia on syytä tuntea, jotta ei toisteta virheitä, jotka määrittyvät virheiksi historiallisesti toistaiseksi pysyvien aikanaan syntyneiden rajoitusten vuoksi.

Katalaanien osallistuminen kaarlistien pyrkimykseen oli asettumista Madridissa hallitsevaa sukuhaaraa vastaan kilpailevan sukuhaaran kaarlistien puolelle näiden alueellista itsehallintoa suosivan politiikan takia ja alueellisen itsemääräämisoikeuden vahvistamista, joka oli linjassa myös modernisoijien pyrkimyksen kanssa. Toisaalta asettuminen Madridin dynastian kanssa kilpailevan dynastian puolelle oli katlaanien vakiintunut tapa.

1800-luvun varhainen teollistuminen toi mukanaan modernin porvariston ja keskiluokan, jolla oli taloudellista valtaa ilman poliittista itsemääräämisoikeutta. Eri alueiden eriasteinen kehitys loi erityistarpeita harjoitettavalle politiikalle. Katalonian eriytyminen Espanjassa muusta maasta poikkeukselliseen suuntaan sai katalaanit etsimään keskiajan historiastaan aineksia kansalliselle identiteetilleen siten kuin romantiikan virtaukseen muuallakin kuului. Katalanismi oli sivistyneistön hanke, kuten fennofiilisyys tai fennomania Suomessa. Yhteiskunnallisia erityispiirteitä vastaavan poliittisen autonomian etsintä sopi taloudelliseen modernisaatioon.

Modernia on siis teollisen ja kaupallisen yhteiskunnan muodostuminen varhemmin ja selvemmin kuin muualla Espanjassa. Säilyneen katalaanin vahvistuminen ja tietoinen vahvistaminen sopi tähän kehityskulkuun. Historiassa kerran syntyneet kulttuurit säilyvät taloudellisen perustansa varassa ja pyrkivät suojaamaan itseäänkin poliittisella itsemääräämisoikeudella. Poliittinen katalanismi (erotuksena kulttuurisesta kansallisesta herätyksestä) ei kuulune liikkeisiin, joissa olisi pyritty selvästi itsenäiseen kansallisvaltioon, vaan itsehallinto-ja määräämishanke omiin asioihin. 1900-luvulla käyty sisällisota Madrid-Barcelona-ulottuvuudella ja seuranneen diktatuurin kostotoimet ovat vahvistaneet valtiollisen-suvereenista hanketta, kun Espanjassa pyrkimykset alueellisten kehitys-, talous-ja kulttuurierojen tasoittamiseen eivät näytä onnistuvan. Keskittämiseen pyrkivä nykyinen hallitus oli viimeinen pisara.

Itsenäisyyspyrkimys voi olla strateginen tapa toimia Espanjan kriisitilanteessa, jossa perustuslaki kaipaa uudistamista, korruptiota ei saada kuriin ja keskusvallan byrokratialla taannutetaan alueita niiden omien edellytysten mukaisilta linjoilta jne.

Historiaa kirjoitettaessa erotetaan menneisyyden tosiseikat ja historiaan poimitut tosiseikat nojaten johonkin historiantulkintaan tai näkökulmaan. Näkökulma korostuu nykyaikana, koska on paljon valinnanvaraa menneisyyden tosiseikoissa. Keskiajan osalta tosiseikat ovat valmiina: arabivalloitus, arabivaltioiden alueen takaisinvaltaus, arabien kulttuurivaikutus, joiltakin osin kulttuurin vaihtuminen katolisten vallanpitäjien sallimaan, Espanjan maailmanvalta, Espanjan jääminen tästä huolimatta suureten kehityserojen maaksi (aina 1930-luvulle asti), Katalonian varhainen teollistuminen jne. ovat itse asiassa vakiintuneet historian tosiseikoiksi.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #15

Tosiseikoista: mikä "sisällisota Madrid-Barcelona-ulottuvuudella"? Kannattaa muistaa että Madrid ja Barcelona olivat sisällissodassa samalla puolella. Itseasiassa Madrid vastusti voimakkaammin ja pidempään francolaisia joukkoja kuin Barcelona.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #16

1900-luvun sisällissotakin oli moniulotteisempi kuin sellainen vasemmiston ja oikeiston välinen, jollaisena se usein esitetään. Espanja oli jakautunut monella tavoin. Kaikuna aiemmista sisällissodista, joita oli käyty noin kerran vuosisadassa, oli 1930-luvullakin se, että aiemmin vastakkaiset monarkistipuolueet olivat samalla puolella katolisen kirkon kanssa ja modernien fasistien kanssa – joista toiset olivat falangisteja tavoitteinaan Madridin-keskeinen yhtenäinen Espanja. Vastapuolella taistelivat porvarillisten tasavaltalaisten ja vasemmiston eri ryhmittymiin kuuluvien kanssa katalaanien ja baskien autonomian tai jopa itsenäisyyden edistäjät.

Madrid-Barcelona -ulotteisuus siis sisältyy sisällissotaan muiden ulotteisuuksien lisäksi. Tasavaltalaisia liittolaisryhmineen luonnehtii pienimpänä yhteisenä tekijänä vapaus ja autonomia, kun muissa kysymyksissä oli jakautumaa: osa puolusti kapitalismi, jota osa taas vastusti; osa puolusti yhtenäisvaltiota, jota osa taas vastusti, jne. Katalaanit ja baskit olivat kansakuntina vastustamassa vallan keskitystä Madridiin. Tästä ongelmasta on Kataloniassa jäljellä kaunoja.

Jarkko Siren Vastaus kommenttiin #17

"Vastapuolella taistelivat ... katalaanien ja baskien autonomian tai jopa itsenäisyyden edistäjät." - Tälle väitteelle ei löydy tukea historiallisista lähteistä. Baskihallitus toki auttoi pienellä laivastolla tasavaltalaisarmeijaa, mutta Katalonian hallituksella ei ollut omia joukkoja ja katalonialaisilla nationalistipuolueilla (ERC ja Estat Català) ei ollut merkittäviä miliisijoukkoja. Todellinen valta Kataloniassa oli aluksi anarkisteilla joilla ei ollut juuri sympatiaa itsenäisyysatteelle (jopa Katalonian hallituksen virallinen nimi muutettiin espanjankieliseksi). 1937 (Fets de Maig, Barcelonan toukokuu, myös George Orwellin 'Katalonia, Katalonia') valta siirtyi käytännössä neuvostomielisille kommunisteille, joita anarkistit siirtyivät tukemaan vähemmän huonona vaihtoehtona. Katalonian itsenäisyyspuolueet tukivat vallansiirtoa mutta jäivät vielä entistä enemmän syrjään, ja tasavaltalaista Kataloniaa johdettiin käytännössä Madridista.
Tosiasia on että tasavallan tappion jälkeen Franco posti viimeisetkin autonomian rippeet ja hallintonsa alkuvuosina vainosi katalonialaista kulttuuria ja kansallisuusaatetta vaikka ne eivät tosiasiassa muodostaneet hänen hallinnolleen suurta uhkaa (päinvastoin kuin vasemmistolainen vastarinta). Tätä katalonialainen nationalismi on tietysti käyttänyt hyväkseen luodessaan narratiivia katalonialaisesta poliittisesta liikkeestä.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kommentoin vielä väitettä, jonka mukaan liittovaltiosta ei ole eroamisoikeutta.
Liittovaltion perustuslaki sisältää liittymisprosessin, mutta ei tavallisesti eroamisprosessia, koska ei ole haluttu tarjota yksittäiselle osavaltiolle tilaisuutta painostaa liittovaltiota, mutta tämä ei tarkoita eroamisoikeuden puuttumista. Liittovaltion ja osavaltion suhde perustuu näiden väliseen sopimukseen.

läheisyysperiaate edellyttää ja nimenomaan myös tehokkaan oikeuden erota liittovaltiosta. Eroamisoikeus on kuitenkin siten epäsuora, että jos liittovaltio polkee osavaltion oikeuksia suostumatta korjaamaan rikkomustaan, niin osavaltiolla on ”luonnollinen” oikeus erota, muutoinhan eroamisoikeus ei ole tehokas. Periaatteessa valtioliittosopimus on kahden tasavertaisen osapuolen välinen, vaikkakin liittovaltio on vahvempi poliitisesti ja taloudellisesti. Mitä pienempiä osavaltiot sattuvat olemaan, sitä heikompi käytännössä osavalto on ja sitä vahvempi liittovaltio. Liittovaltion ja osavaltion suhde voi olla jännitteinenkin, mikä on hyvä asia liittovaltiosuhteen säilymiselle. Tavallisesti federalismin taustaideologiasta, mikä se milloinkin on, riippuu, miten minimaalinen tai maksimaalinen liittovaltio osavaltioihin nähden ja mitä tehtäviä sille uskotaan.

Toimituksen poiminnat