timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Espanjalainen nationalismi – lähetystehtävää, alistusta ja sulatusta!

Paljon on kuultu loruja siitä, ettei nykyinen Espanja ole nationalistinen? Tällainenhan – aivan perinteisellä tavallahan – on Mariano Rajoy’n poliittinen linja Espanjan Kansanpuolueessa. Siitä asti, kun Kastilian ja Aragonian kuningaskunnat yhdistettiin (1469), kaikkein katollisimman kuningasparin johdolla asteittain vallan keskukseksi luotiin Kastilian Madrid valloittaen alueita ja pakosti käännyttäen katolisiksi muslimit, juutalaiset ja ei-katoliset kristityt ja inkvisitiolla valvomaan käännynnäisiä, etteivät he harjoittaneet valtion kiroamia aatteita.

Yksi uskonto ja yhdellä kielellä, kastiliaksi, tapahtuva moniin kansoihin jakautuneen väestön mahdollisimman keskitetty hallitseminen ja sodankäynti kaikkea vääräuskoisuutta vastaan ovat olleet Espanjalaisnationalismille tunnusmerkillisiä.  Euroopan lukuisten nationalismien joukkoon näyttää jälleen palanneen espanjalainen nationalismi. Kuten muutkaan nationalismit, sekään ei ole todellisuudessa ollut hetkeäkään poissa.

Espanjalainen nationalismin ajatusta sen kannattajat kuvaavat rakkaudeksi yhteen ja ainoaan kansakuntaan, joka elää Espanjan ja Gibraltarin alueilla, kansakunnan kieleen, kastilian kieleen, tätä kieltä käyttävään kulttuuriin, Kastilian historiaan, ylpeyteen espanjalisuudesta, so. mainitusta kastilian etnisyydestä. Nationalisti katsoo, ettei Espanjassa ole muita kuin mainittu kastilian kansakunta, eikä pidä espanjalaisina muuta kuin kastiliankieliseen kulttuuriin kuuluvaa. Tällaista kulttuurikäsitystä ankarimmillaan viimeksi toteutettiin Francon hallinnon aikana.

Espanjassa valtion keskus on ollut köyhempi ja riippuvampi alueista, joista sen vauraus ja  eurrooppalaiset kulttuurivaikutteet ovat peräisin ja usein joutuu hallitsemaan niitä pakolla ja väkivalloin 

Espanjalaisnationalismin seurausta oli, että nykyisen Espanjan syntyajoilta alkaen huonosti ja ajan kuluessa yhä huonommin suvaittiin keskusvallan alle valloitettuja kansoja, joista maan talous ja sivistys riippuivat, ja näiden kansojen kulttuuria. Juutalaiset karkotetiin pääosin Osamanin Turkkiin, joihin he veivät juutalaisespanjan kielen ja kulttuurinsa, kuten muslimiväestötkin 1600-luvulla, mutta yhtenäisyyden nimessä myös tukahduttamaan kristillisten baskien ja katalaanien omat kansalliset perinteet Espanjan yhtenäisyyden turvaamiseksi.

Saatuaan käsiinsä poliittisen nimitysvallan Espanjan perustuslakituomioistuimen jäseniin Rajoy’n hallitus ja sitä tukeva poliittinen eliitti on päässyt heikentämään tuomioistuimen päätöksillä Katalonian itsehallintoa, josta oli sovittu katalaanien ja Espanjan valtion välillä. Kavennukset Katalonian autonomiaan koskettavat niin alkuperäisen laajuutensa mukaista autonomiaa ja tämän laajentamista puolustavia katalaaneja kuin itsenäisyysmieleisiäkin.  Espanjalainen nationalismi on tuskin sietänyt rinnallaan katalaanien kansallismielisyyttä ja sisältänytkin pyrkimyksen sen lamauttamiseen.

Aluehallituksen ministerien, viranhaltioiden ja muiden aktivistien vangitsemiset ovat rikoslakia hyödyntävää aluedemokratian toteutumisen estämistä ja katalaanien osallistuvan poliittisen kulttuurin tukahduttamista. Espanjan aikomuksena on lamauttaa katalaaniäänestäjät ja saada heidät alistumaan Madridin byrokraattien saneluvaltaan.

Espanjan nationalistinen tavoite on ottaa käyttöönsä heti järeimmät keinot – ampua tykillä kärpästä. Katalonian väestön vaaleilla saatua luottamusta nauttiva aluehallitus on syrjäytetty Espanjan perustuslain kohdan 155 nojalla. Aluehallituksen lakkauttamiseen liittyi alueparlamentin enemmistön luottamusta nauttineiden syytteeseenpanot kapinasta ja vangitsemiset, jos he olivat vielä maassa. 

Rikoslain käyttö ei tuota kuolonuhreja. Aseellisen väkivallan käyttö katalaaneja vastaan on agendalla heti, kun myös EU on vakuuttunut niiden käyttämisestä. Muutkin sotilaat kuin vain Espanjan santarmilaitosten jäsenet päässevät miehittämään ja tuhoamaan katalaaneja – kuten aikanaan kohdeltiin juutalaisia ja maureja sekä Franco tasavaltalaisia. Toivottavasti tämän pahin skenaario ei toteudu.

Espanjan keskusvallan nationalismi elää hyvin – liiankin hyvin!     

Espanjalisen nationalismin ydintä on yhteys reconquistaan eli ristiretkeen, jolla noin. 800-luvulta alkaen vuoteen 1492 mennessä islaminuskoisilta saraseeneita valloitettiin koko Pyreneiden niemimaa. Jakamattomaksi Espanjan maaksi espanjalainen nationalisti näkee koko nykyisen Espanjan maa-alueen ja tällä hetkellä Iso-Britanniaan kuuluvan Gibraltarin alueen ja periaatteessa myös alueet, joilla on mykyisin Portugalin valtio.

Alkuaan Kastilian kruunulle kuulunut Portugali on aikanaan portugalilaisten separatistien brittien tuella Espanjasta irrottama alue. Suur-Espanja ainakin periaatteessa sisältää mainitut Pyreneiden niemimaan alueet. Tiukasti tulkittu Espanjan perustuslaki sisältää espanjalaisen nationalismin ajatuksen yhtenäisestä ja jakamattomasta Espanjan kansakunnasta. Baskien, katalaanien ja Galician kalegojen kansakunnat espanjalaisnationalisti kiistää.

Onko EU nationalistinen tai ainkaan ei näe mitään ongelmia espanjalaisnationalismissa?

Espanjalinen nationalismi on  assimilaatiohanke, joka ei ole vielä onnistunut basskien, kalegojen ja katalaanien osalta, mutta  joka elpyy koko ajan.  Jää nähtäväksi, alkaako EU:kin suosia sitä. EU on nytkin luopunut vähittäin neutraalista asenteestaan ja asettunut Espanjan hallituksen puolelle. 

Nyt, kun EU:kin on asettunut tukemaan Espanjassa elpynyttä maan yhtenäisyysnationalismia ja vastustamaan katalaanien pyrkimyksiä säilyttää itseään määräävinä laajan autonomian tai jopa oman itsenäisen valtion keinoin, havahdutaan huomaamaan EU:n olevan keinoa ajaa Euroopan unionin suurten jäsenvaltioiden nationalismia. Kun EU:n päätökset tehdään valtioiden välillä ja konsensusperiaatteella hallitusten välillä ja vieläpä epädemokraattisella tavalla, pienten valtioiden kansallismielisyys jää suurten valtioiden nationalismin jalkoihin.

EU näyttää pönkittävän nationalismia, joka vallitsee suurissa EU:n jäsenvaltiossa, ja polkee jalkoihinsa EU:n pienten valtioiden edut ja kansallismielisyyden, mutta pahimmin kohdelluiksi saattavat joutua ne, joilla ei ole valtion asemaa EU:ssa, kuten tällä hetkellä Katalonian katalaanit. Oman valtion puute altistaa katalaanit espanjalaisnationalismin kaltoinkohtelulle.

Mitä nationalismi on ja mitä siihen viittaavalla sanalla pitäisi tarkoittaa?

Kun pyritään selvyyteen nationalismikeskustelussa, on syytä erotella universaalinen nationalismi ja kansallismielisyys, jolloin näiden erona on universaaliseen nationalismiin liittyvä lähetystehtävä. Espanjalainen nationalismi on lähetystehtävällistä, koska sen tavoitteena on ollut ristiretki ja valloitus – nimittäin reconquista.

Vientitavarana on ollut ns. vastareformaatio, so. Martti Lutherin johdolla tapahtuneen reformaation lyöminen Euroopassa. Universaalin nationalismin käsite, jota Suomessa on käyttänyt emeritus professori Aira Kemiläinen, on lähetystehtäväpainotuksineen hyödyllinen.

Kun pyrkimyksenä on ollut saada asein tai rauhanomaisesti leviämään yksi uskonto, katolilaisuus muiden, eritoten islamin kustannuksella, yksi kieli muiden alueellisten kielten sijasta ja yksi kulttuuri muiden kulttuurien kustannuksella, pyrkimystä on syytä sanoa universaaliseksi nationalismiksi. Kysymyksessä ei ole nationalismi kansallismielisyytenä. Pyreneiden nimimaalla olevat muut nationalismit, kuten baskien, katalaanien ja galegojen nationalismi, voidaan tunnistaa kansallismielisyydeksi, koska niiltä puuttuu espanjalaiseen nationalismiin kuuluva lähetystehtävä.

Milloin nationalismi on yltiönationalismia?

Sivumennen sanoan voidaan todeta Hitlerin kansallissosialismista, siis natsismista, että se on lähetystehtävällistä, siis universaalista nationalismia, jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. Natsismi (tai Italian fasismi jne.) voidaan tunnistaa universaaliksi ääri-/yltiönationalismiksi. Nykyisin kaikki nationalismi sekoitetaan universaaliseen nationalismiin. Jo 1700-luvun lopulla syntynyt ja valistukseenkin liittynyt nationalismi oli kansallismielisyyttä, johon liittyi ripaus kosmopoliittisuutta. Kansallismielisyys on kansallisuusaatteen muoto, joka ei sulje pois kosmopoliittisuutta.

Universaalinen nationalismi on se, johon liittyy kansalliskiihko, kun sellaiseen on liittyneenä jokin lähetystehtävä, joka nähdään koko kansakunnan hankkeeksi, jollaiseen myös kansakuntaan kuuluvat pyritään pakottamaan. Stalinistinen kommunismikin on nationalismia, jossa venäläiset ja muut Neuvostoliiton valtiaskansat nähtiin etusijaisina sen vuoksi, että ne ajateltiin koostuviksi parhaista kommunismin levittäjistä. Vertaus natsismiin on selvä – Saksan kansan yksilöiden nähtiin edustavan yksilöinä parhaiten arjalaisuutta, jonka avulla estetään juutalaisen vastarodun seka-avioliittojen kautta tapahtua turmeleva vaikutus ja alistetaan orjiksi alemmat rodut.  Sama hierarkkisuuden ajatus yhtyy kahteen muissa suhteissa erilaisiin aatteisiin, siis po. marxilaisuuteen ja natsismiin.

Suurvaltanationalismit eivät ole kansallismielisyyttä erityisine korostuksineen, joihin liittyy oleellisesti jonkinlainen uskonnollinen tai sivistyksellinen lähetystehtävä (Espanjan kulta-aikaan protestanttien ja muslimien käännyttäminen katolilaisuuteen ja tämän puhtauden inkvisitorinen valvonta; Iso-Britannian sivistystehtävä; Yhdysvaltojen julkilausuma demokratian edistäminen muissa maanosissa, Venäjän pyrkimys edistää ”oikeaa” kristillisyyttä tai ”konservatismia” nykyisillä lähialueilla).  Pienten kansojen kansallisuusaate on ollut kansallismielisyyttä, josta ovat puuttuneet lähetystehtävät muiden kansojen osalta, paitsi jossakin määrin suomalaisugrilaisten sukukansojen auttaminen Venäjän vallasta.  

Suomalainen nationalismi on siis ollut voittopuolisesti kansallismielisyyttä piirteineen, joihin on kuulunut kansallisen identiteetin rakennus, kansanrunouden harrastus, kansallisen kielen kehittäminen ja kansalliskirjallisuuden luominen. Kansallisiin kieliin ja kulttuureihin suuntautunut kansallismielisyydelle ei ole tyypillistä lähetystehtävä eikä pyrkimys sulattaa muita kansaoja itseensä.

Mikä on EU:n suhde eurooppalaisten universaalien nationalismien lähetystehtävähankkeisiin?

Espanjalainen nationalismi on pohjana Espanjan Kansanpuolueen ja sen hallituksen pelolle separatismia kohtaan ja ohjaa puoluetta ja hallitusta viemään maansa yhteiseen rintamaan Venäjän, Turkin, Syyrian, Iranin jne. kanssa, joissa kaikissa vallitsee samanlainen nationalismi, siis maan valtapiiriin kuuluvan väestön määrittämisen yhdeksi ja ainoaksi kansakunnaksi, kuten myös Espanjan nationalismissakin.

Espanjan keskusvaltaa tukevana EU:kin näyttää ryhmittyneen yhteiseen rintamaan Turkin ja Venäjän yms. valtioiden kanssa. Venäjä, Turkki ja Espanja ovat kaikki imperiumien seuraajavaltioita, Venäjä keisari-Venäjän ja Neuvostoliiton, Turkki Osmanivaltakunnan, edelleen Espanja 1500-luvun suuren maailmanlaajuisen merivallan.

Pääosin Lähi-idän valtioiden kurdit eivät viihdy niissä valtioissa, joiden kesken heidän väestönsä jakautuu, mm. Turkissa, jossa Turkin hallituksen on pidettävä heitä voimakeinoin. Siksi Turkkikin on mukana separatismin vastaisessa yhteisrintamassa vastustamassa itsenäisyyteen pyrkijöitä. Yhteisrintama tuomitsee jyrkästi separatismin – pyrkimyksen eroon juuri sillä hetkellä vallinneesta valtioyhteydestä.

Miksi EU on mukana tässä rintamassa? Omalla maaperällään Ranska on ollut haluton antamaan edes nimellistä autonomiaa omille katalaaneilleen, oksitaaneilleen tai kelttiläistä kieltä puhuville bretoneilleen tai eräänlaista italiaa puhuville korsikalaisille.  Ranskalla –ainakin – on oma lehmä ojassa. Saksalla on oman lehmänään ojassa mahdollisesti Baijeri.

Belgiassa, jossa belgialaisten sijaan on valloneja ja muita ranskankielisiä ja hollanninkielisiä flaameja, keskustellaan valtion uudistamisesta valtioliitoksi tai kaksoisvaltioksi, jotka kuuluisivat EU:hun omina sen jäsenvaltioina sanalla, kun niillä olisi yhteiset valtioliittoelimet. Tämä malli voi osoittautua ainoaksi tavaksi järjestää myös Kastilianmaa-Espanjan ja Katalonia-maiden suhde nykyistä jyrkemmäksi muuttuneessa maiden konfliktissa.   

Espanjan suurvalta-ajan valtakunnan muisto ja nationalistin kaipuunsekainen ahdistus menneeseen suuruuteen yhtyvät universaalinationalismissa     

Espanja oli kerran suuri valtakunta keskuksinaan Madrid ja Kastilian alue. Espanjan kuningaskuntaan kuuluivat aikoinaan paitsi nykyinen Espanja, myös nykyinen Portugali, siirtomaina alueita Marokossa, Etelä-ja Väli-Amerikka useine tällä alueella olevine saarineen, Pohjois-Amerikan etelä osia: Kalifornia, Arizona, Uusi Meksiko ja Texas. Ollessaan jo nykyisessä rajoissa Espanja säilytti viimeisinä Filippiinit ja Kuuban. Muut oli jo menetetty pääosin 1800-luvun alussa. Kuubaa ja Filippiinejä Espanja ei kyennyt pitämään hallussaan sodassa Yhdysvaltoja vastaan. Alusmaidensa menettämisen myötä Espanja menetti myös alusmaistaan saamansa tulot, 70 prosenttia kulta-aikansa tuloista, ja taantui itse kehitysmaaksi. Maailmanvalta-aseman menetys on 1800-luvun tausta espanjalaiselle nationalismille ja tämän taustalla olevalle kriisille. Tätä kriisiä Espanjan oikeisto on hoidellut koko 1900-luvun espanjalaisen nationalismin lääkkeellä.

Espanjan riippuvuus ei-espanjalaisista katalaaneista ja baskeista ja näiden tuottavuudesta?

Suurvalta-aseman romahduksen jälkeisestä Espanjasta Katalonian alue ja Baskimaa onnistuivat modernisoitumaan sekä taloudellisesti että sivistyksellisesti portteina länteen ja Eurooppaan muuta Espanjaa paremmin, minkä vuoksi Madrid joutui riippuvaiseksi noista modernisoituneista alueista, mutta Espanjassa olevine muine alueineen jäämään huonommin kehittyviksi. Keskiaikaisen Aragonian tärkeintä etnisyyttä edustanut katalaanisuus ja 1700-luvulla syntynyt kansallinen katalanismi säilyivät myöhemmin ja vahvistuivatkin jyrkentäen eroa Kastilian alueella olevaan espanjalaisuuteen, jonka identiteetti perustui espanjalaiseen nationalismiin muistoineen Espanjan maailmanvallan kulta-ajasta.

Espanjalaisnationalismi oli sitä nationalismia, jonka mukaisesti Francisco Francon diktatuuria ja tämän puolella Espanjan sisällissodassa vuosina 1936—1939 olijoita sanottiin nationalisteiksi esimerkiksi aiemmin Suomessa. Tällainen puhetapaa käyttävä ymmärtää francolaisuuden yhdeksi osatekijäksi nationalismin, joka on analyyttistä erottaa liikkeen fasismista, kuten mm. falangismista.  Francon traditionalistien sota modernisoituvaa Espanjaa vastaan oli uusi reconquista, jota käytiin modernisteja vastaan niputtaen heidät kaikki ”kommunisteiksi”.

”Nationalismin” espanjalainen nationalisti manaa alimpaan helvettiin

Itseäänhän espanjalaisnationalisti ei sano nationalistiksi. Tämän sanan hän varaa tarkoittamaan niiden kansallismielisyyttä, joita hän kiroaa, kuten Navarran ja baskimaan baskien sekä Itä-Espanjan (Andorran, Katalonian, Valencian sekä Baleaarien saarten) katalaanien. Jälkimmäiset puhuvat romaanista kieltä, jota huolimatta yhtäläisyyksistä kastilian kieleen espanjalainen ei ymmärrä.  Espanjalaisnationalisti suhtautuu kielteisesti myös galegon kielisten Galician asukkaiden nationalismiin. Heidän kielensä on portugalia lähellä oleva romaaninen kieli.  Nämä nationalismit ovat kansallismielisyyttä, eivät universaalia nationalismia 1800-luvun kansallisen herätyksen myötä syntyneinä.    

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Gibraltarilla käydessäni ja paikallisten kanssa jutellessani oli hämmästykseni suuri. He eivät pitäneet itseään espanjalaisina. Joukossa oli brittejä sekä genovalaisten ja portugalilaisten jälkeläisiä. Miten käynee, jos Espanja saa alueen hallintaansa?

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kiitos kommentista

Utrechtin rauhassa 1713 (joka tehtiin Espanjan perimyssodan päätteeksi) britit saivat Gibraltarin lopullisesti. Pyreneiden nimimaalla sijaitseva Gibraltar on toistaiseksi Iso-Britanniaa, ei Espanjaa – gibraltarilaiset ovat isobrittejä omalta kansalaisuudeltaan Iso-Britanniassa (Yhdistyneiden kuningaskuntien ei-kansallisvaltiossa voidaan myös erottaa yhtäältä englantilainen tai walesilainen kansallisuus ja toisaalta Iso-Britannian kansalaisuus). Myös gibraltarilaisten kohdalla voi olla eroja hänen kansallisuutensa osalta.

Espanja voi saada Gibraltarin hallintaansa vain sopimuksella Iso-Britannian kanssa. Espanja tuskin saa eikä sen pitäisikään saada Gibraltaria hallintaansa, jos Espanjan perustuslaki ja perustuslakituomioistuimen tulkinnat ovat samoja kuin vuodesta 2010 ovat olleet Katalonian yhteydessä.

Kataloniassakin on pitkään ollut kysymys siitä, miten tulkitaan espanjalaisen kansalaisuuden ja katalaanisen kansallisuuden suhde. Gibraltarin saamisen Espanjalle pitäisi vähintäänkin edellyttää Espanjan perustuslain muutamista ja sen maininnan poistamista, että Espanja on yhtenäinen ja jakamaton. Maininta on omituinen Espanjan maakuntien erilaisen poliittisen ja väestöhistorian ja kieli-tai murreoloissa olevien vaihtelevien erojen vuoksi.

Myös gibraltarilaiset (vaikkakin englanti on maassa virallinen) puhuvat jossakin määrin omaa kieltä LIanito, jossa englantia vanhempina vaikutekerroksina näkyy ainakin Italian genovalaiskieli ja Andalusian 1462 pohjoisesta tulleiden valloittajien romaaninen kieli, Andalusian espanjan murre, joka on pohjana latinalaisen Amerikan espanjalle. Espanjassa, varsinkin etelämurteissa, näkyvät arabiankieliset lainat. Toisin kuin katalaanien kieli, joka on espanjasta kokonaan erillinen romaaninen kieli, on murteellista espanjaa, mutta yksi elementti Gibraltarin paikalliskielessä. Monet historialliset syyt lienevät sitä vastaan, että gibraltarilaiset ovat espanjalaisia.

Gibraltarilaiset eivät ole huolineet heille tyrkytettyä Espanjan kansalaisuutta (jonka turvin EU-kansalisuus voisi säilyä) iso-Britannian lähtiessä EU:sta. Katalonian tilanteen kiristyminen lisää entisestäänkin gibraltarilaisten huolta siitä, että heidät uhrataan: Espanja voi ottaa Iso-Britannian eroneuvotteluissa esille Gibraltarin liittämisen Espanjaan. Liittäminen merkitsi jotakin samaa heille, kun katalaaneille: Espanjan haluttomuutta nähdä heidät espanjalaisesta erillisenä kansana. Gibraltarilaiset pelkäävät alueensa yhdistämistä Espanjaan entistä enemmän Katalonian tapahtumien kärjistyessä entistä enemmän.

Myös Andalusialla on oma nationalisminsa ja käsitys itsestä valtiottomana kansana, vaikkakin ovat etelä-espanjalaisia ainakin kieleltään, vaikkakaan ei itsenäisyyliikettä, jollainen on katalaanien erikoisuus.

Espanjan perustuslain maininta yhtenäisyydestä on francolaista perua ja jättää huomiotta erinäiset eroavuudet. Espanja perustellee Gibraltarin vaatimusta sillä, että Andalusia, jonka osa Gibraltar joskus oli, kuuluu nykyisin Espanjaa. Gibraltar liitettiin 1462 vähän ennen Granada – joka oli Gibraltarin tavoin – pisimpään muslimivaltiona ollut Pyreneiden nimimaan osa vuonna 1492. Gibraltarin ja Granadan asukkaat eivät olleet ainakaan samoaja kuin Kastilian asukkaat, so. espanjalaiset. Rannikon asukkaina gibraltarilaiset mahdollisesti muistuttavat portugalilaisia ja heihin on liittynyt myös välimerellisiä eri merenkulku-ja kauppiaskansojen, kuten genovalaisten tai länsiseemiläisten fyysisiä ja kulttuurisia piirteitä.

Gibraltarin nimi johtuu sanoista Džebel al Tarik eli Tarikin vuori muslimiksi kääntyneen tai pakkokäännytetyn berberi Tarikin (arab. جبل طارق) mukaan, joka nousi Gibraltarin kohdalta maihin ja kukisti sotureineen länsigoottien sotajoukon valloittaen lopulta koko Espanjan. Gibraltarin asutus on vanhaa, ennen vandaaleja (joista Andalusia saa nimensä) alue oli foinikialaisten ja puunilaisten (kartagolaisten) eli länsiseemiläisten, kanaanilaisten merenkulkijoiden aluetta, kuten paljolti portugalilaisetkin. Katalonian muinaishistoriaan kuuluvilla roomalaisilla ei olut pysyvää asutusta Gibraltarin alueella.

Toimituksen poiminnat