Kataloniassa – kansanäänestys tottelemattomuutena!

Katalonian kansanäänestys on legitiimi, vaikka juridisesti epäpätevä olikin: legitiimi ja laillinen kansalaistottelemattomuuskampanja. Väkivaltaisine poliisitoimineen Espanjan keskushallitus rikkoi kansalaisen perusoikeuksia. Näiden toteuttamisessa tarkasti suunniteltuine yksityiskohtineen oli kysymys, kun kansalaiset turvautuivat mieltä osoittamisen oikeuteen. He näet osallistuivat vaaleihin, jotka olivat demokratiaan oleellisesti kuuluva kansalaistottelemattomuuskampanja. Tämän oikeutus ei riipu siitä, toimiko autonomisen Katalonian paikallishallitus lain mukaisesti tai ei. Kansalaistottelemattomuuden oikeuttaa se, että keskusvalta yritti estää katalonialaisia laillisesti kokoontumasta äänestämään Katalonian kuulumisesta Espanjaan. Sanalla kansalaistottelemattomuus tarkoitan tekoa, jonka sen kieltävä teko tekee mahdolliseksi silloin, kun kielto on, vaikkakin laki, ainakin perusteeton, ellei moitteen alainen, eettisesti, kun sitä on huolella harkittu.    

Kansalaistottelemattomuus on Mohandas Gandhin mukaan, on kansalaisvastarintaa, jonka harjoittaja ei yksinkertaisesti välitä valtion auktoriteetista, … lainsuojaton, joka ottaa itselle oikeuden olla välittämättä mistään valtion laista, joka on moraaliton… (harjoittaja) ei turvaudu väkivaltaa eikä tee vastarintaa, jos väkivaltaa käytetään häntä itseään kohtaan… (harjoittaja) houkuttelee vastustajan turvautumaan vangitsemiseen ja muihin väkivaltaisiin menetelmiin.

(Lainaus teos: Tottelemattomuudesta, 2005/[1970: nimellä Kirjoituksia], Like pokkari: s. 45—46 [luku: Kansalaistottelemattomuus joukkoliikeenä). Yllä mainitsema luonnehdinta lyhennyksenä teoksessa painotuksineen valaisee ajatusta asiasta, jota Gandhi käyttää nimitystä Satyagraha.  

Tahallaanko Espanjan keskusvalta tietämätön Katalonan kansallisestä erityispiirteestä?     

Miksi äänestys järjestettiin tarkoituksessa harjoittaa kansalaistottelemattomuutta? Äänestys järjestettiin selvästikin sen vuoksi, että Espanjan keskusvalta oli haluton vaaleissa mittauttamaan Espanjaan kuulumisen ja Espanjasta itsenäistymisen kannatuksen. Se, että monet osallistuivat tottelemattomuuskampanjaan huolimatta keskusvallan harjoittamasta seuraamuksilla pelottelusta, osoittaa katalonialaisten halukkuutta saada enemmän päätösvaltaa omiin asioihinsa tai tulla kuulluksi Madridin ja Barcelonan välisten suhteiden järjestelystä. He käyttivät vapauttaan saadakseen viestin perille. Tämän vapauden käytön Madridin viranomaiset välivalloin pyrkivät estämään.   

Poliisiväkivalta oli joko täysin typerää tai tahallista katalonialaisten häätämistä yhtenäisestä Espanjasta. Kolmatta vaihtoehtoa tuskin oli. Puheet Espanjan yhtenäisyydestä ovat hallituspiirien suusta kuultuina pelkästään tyhjää retoriikkaa, jota ei ole ainakaan näillä näkyvin syytä ottaa vakavasti.

Pitkä vastarinnan perinne osana katalonialista demokratiaa

Katalonia ja erittäinkin Barcelona ovat maailmankuuluja anarkismin keskuksia ja kuuluisia tottelemattomuustempauksistaan 1800-luvun loppupuoliskolta 1900-luvun vaiheisiin, joissa niitä oli mahdollista järjestää. Francon diktatuurin aikana tällaista mahdollisuutta ei ollut. Espanjan teollistuneimpiin seutuihin kuuluvana Katalonia sai asukkaita Espanjan muista osista sinne muuttaneista työläisistä, joita viehätti 1800—1900-luvuilla erittäinkin anarkistinen vapaustaistelu.

Marxilainen tai muu ”preussilainen” eli autoritäärinen sosialismi ei vedonnut Katalonian alueen työväestöön. Itsetietoisena kansakuntana keskiaikaan asti ulottuvine perinteineen Katalonian kantaväestö, katalaanit, ovat pyrkineet säilyttämään ei-espanjalaiset omakieliset ja muut kansalliset instituutionsa muistoineen kulttuuriheeroksistaan, vaikkapa Ramon Llull, filosofi-kirjailija, joka yhdisteli keskiajalla omaperäisesti romaanista ja arabialaista kulttuuria. Kysymyksessä on katolinen mystikko, jolla on vaikutteita mm. islamin suufilaisuudesta.  

Nyt katalonialaiset toteuttivat taidokkaasti ja menestyksellisesti äänestyksen muotoisena tottelemattomuuskampanjansa, joka on selvää ja eittämätöntä jatkoa aikaisemmin heidän käymille taisteluilleen vapauden puolesta entisinä aikoina ja vapaan demokratian puolesta uusimpana aikana (1920—1930-luvuilla).

Madridin keskusvallan ja Barcelonan vanha etninen ja yhteiskunnallinen jännite – sisällissodan aika

Katalonia on perinteisesti se alue, jolla on perinteisesti vastustettu Espanjan Kastilian alueelta syntyviä pyrkimyksiä alistaa absoluuttisesti kansalaisia ja yksilöitä sekä kehitystä kohti totalitarismia (viimeksi Francon diktatuurin syntyessä ja vallitessa). Katalonia on ollut alue, jolta on tuettu vuosisadalta toiseen Espanjan eri puolilla käytyjä taisteluita Espanjan Madridiin keskittyneen eliitin valta-ja keskittämispyyteitä vastaan. Tämä jännite oli sytykkeenä myös Espanjan sisällissodassa, Euroopan verisimpiin kuuluvassa.

Sodan osapuolina olivat lujaa keskusvaltaa maakuntien autonomiaa ja kansallisen erityisyyden korostamisen kustannuksella vastustavat armeijan ja kirkon konservatiivit ja maakuntien itsehallinnon kehittämistä, valtakunnallista demokratiaa ja kansalaisten vapautta puolustava moderni väestö. Katalonia oli tasavallan vahvimpia kannatusalueita keskusta-ja vasemmistopuolueineen sekä kansalaismielisine autonomien kehittäjinä tai anarkismin itsemääräämisaatteen ajajina. Katalonia oli tärkeä koko Espanjan tasavaltalaisliikkeelle demokratia-ja vapauspyrkimyksineen. Toisena oli Baskimaa, jossa jopa katoliset konservatiivit autonomien, sisäisen itsenäisyyden, puolustajina liittyivät mieluummin tasavallan kannattajiin.

Siinä, missä Francon johdolla taistelevan osapuolen eroja vähensi sen sisältämien aatesuuntien laitaoikeistolainen konservatismi, tasavaltalaisosapuolen eroja taas kasvatti tasavaltalaissuuntausten väliset aatteelliset eroavuuden. Modernisaatiota suosivien liberaalien lisäksi tasavaltalaisiin kuului pitkälle menevän alueautonomian paikalliskansallismielisiä puolustajia, anarkisteja, ei-autoritäärisesti asennoituneita sosialisteja, jopa autonomiamielisiä katolilaisia, mutta näiden kanssa selvästi ristiriidassa olevia keskusjohtoisuutta kannattavia marxilaisia ja neuvostolaismielisiä. Moskova-henkisiä kommunisteja jne. Keskusjohtoisuuden ajajien aatteet eivät sopineet yhteen hajautuksen tai jopa alueidensa eroa Espanjasta ajajien aatteiden kanssa.

Katalonia piikkinä Francon lanseeraaman pakkoyhtenäistetyn Espanjan "lihassa"!

Nimenomaan Kataloniasta muodostui tukialue tasavaltalaisille, jotka eivät eri syistä sietäneet Neuvostoliiton tulemien keskusjohtoisuutta politiikassa ja taloudessa suosivia henkilöitä eivätkä pyrkimyksiä. Sisällissodan pitkittyessä Neuvostoliiton, korkeaa sotilasteknologiaa antavan liittolaisen avusta riippuvaisemmaksi vaihtuvat tasavaltalaishallitukset ajautuivat törmäyskurssille Katalonian kanssa, joka oli tasavaltalaisliikkeen valtaa hajauttavan ja keskittämisen vastaisen sekä alueellista itsemääräämispyrkimystä tukevan siiven tärkeimpiä, ellei tärkein tukialue. Siksi Katalonia sai kärsiä sekä Neuvostoliiton tukeman vasemmiston että Francon johtaman armeijan ja kirkon konservatiivien aggressioista.

Kataloniasta ja katalonialaisista tuli Francon diktatuurin ajaksi tämän hallintoa ylläpitävien vihan kohde, samoin kuin tasavaltalaisten autoritäärisen vasemmiston tai Espanjan yhtenäisyyden myyttiä elättelevien liberaalienkin kaunan kohde. Katalonialaiset eivät ole halunneet tai osanneet olla mieliksi valtavirtauksille. Sisällissodassa he eivät olleet demokraatteina yhtenäisvaltion puolella eivätkä vasemmistolaisina kuuluneet valtavirran vasemmistolaisuuteen Euroopassa. Tämän voi havaita, jos tutustuu Espanjan sisällissotaan.                    

       

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu