Populismi voi menestyä – kuinkahan Ranskan käy?

Perinteisen puoluejärjestelmän murtuminen ei ole niin vakavaa Ranskassa kuin olisi jossakin muussa maassa, vaikkapa Suomessa. Ranskallehan on ollut tyypillistä persoonalliset poliitikot, joiden ympärille on keräännytty, ja heitä heikommat puolueet sekä Euroopan vahvimpia parlamentarismin, puntaroivan demokratian perinteitä.

Presidentinvaaleissa ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa on Ranskan oikeiston pelkäämä sosialistisen puolueen oikealta siiveltä tullut sosiaaliliberaali, jota on mahdollista äänestää politiikan kentän keskelläkin olijoiden. Jännitys jatkuu toiselle kierrrokselle: siirtyvätkä oikeistokonservatiivit sosiaaliliberaalin taakse tasavaltalaisrintamaan Ransakan vallankumoukselle ja kansakunnalle penseän natsien salarakastajaoikeistoa vastaan. Tämä on kiperin kysymys.

Miten presidentivaaleja on syytä arvioida ensimmäisen kierroksen jälkeen?

Vaalituloksen tulkinnassa on syytä ottaa huomioon seuraavat seikat. Perinteisen konservatiivioikeiston ehdokas, joka näyttää pyrkineen kalastelemaan Kansallisen rintaman ääniä, kärsi (osaksi ehdokkaansa ryvettyneisyyden vuoksi) tappion.

Ranska on perinteisesti ollut vahvan parlamentarismin maa. Poliitikot ovat voineet nauttia vapaiden äänestäjien antamasta vapaasta mandaatista, siis joutumatta alistumaan puoluekuriin, koska puoluelaitos on ollut suhteellisen heikko. Vahvoilla yksilöpoliitikoilla on ollut vapaus ja mahdollisuus puntaroida puolesta ja vastaan esityksiä ja lunastaa vapaa mandaattinsa kansalle tarvitsematta siis riutua puoluekurin ikeessä.

Kansalliskokouksessakin on voitu suhteellisen oivallisesti toteuttaa parlamentaarista demokratiaa puntaroivana demokratiana: on voitu keskustalla esitysten hyvistä ja huonoista puolista puoluekurin sitomatta, siis hoitaa tehtävää äänestäjien vapaasti antaman mandaatin rajoissa. Perinteisesti ainakin viiteen osaan jakautuneessa sosialistipuolueessa ei ole kyetty löytämään yhteistä linjaa.

Kuitenkin etäisemmin tai vähemmän etäisemmin yhteydessä sosialisteihin olleet ehdokkaat olivat tasavahvoja ensimmäisellä kierroksella, siis kierroksen voittaja Macron, vasemmistopopulistien ehdokas Jean-Luc Mélenchon ja perinteisempää vasemmistolaisuutta edustanut sosialistien ehdokas, joka hävisi noiden kolmen kamppailun.

Vasemmistonkaan ei voi sanoa hävinneen

Kun ottaa huomioon Ranskalle historiallisesti tunnusomaisen puoluelaitoksen heikkouden ja aatteellisten ihmisten voiman, ei voi pitää suoralta kädeltä vaalitappioita Ranskan vasemmistotradition tappiona. Historiallisesti pettymys puolueisiin saa ranskalaiset joko järjestäytymään vaaliboikottiryhmiksi maan anarkistisen perinteen mukaisesti tai hakemaan organisaatioiden sijaan heidän tyytymättömyyteensä vastaavia poliitikkoja, joiden ympärille voi keräytyä.

Ranskan vaaleissa populismi ei kuollutkaan      

Oikeistopopulistien ehdokkaan Marine Le Penin onnistui päästä toiseksi vaalin ensimmäisellä kierroksella. Tämä Vladimir Putinin luottamusta nauttiva Kansallisen rintaman nykyinen puheenjohtaja jatkaa syrjäyttämäänsä ja erottamaansa isäänsä siivottuaan puolueen julkisivua ja vetämällä väkivaltaiset aktivistiryhmät sivustalle.

Vasemmistopopulismin nousu

Huomiotta ei pidä jäädä Suomen näkökulmasta oudomman ja Suomessa myös käsittämättömän sen vasemmistopopulismin menestys, jota edustaa ehdokas Jean-Luc Mélenchon, jonka kannatus jäi vain hieman vähäisemmäksi kuin kansalliskiihkoisen laitaoikeiston ehdokas.

Jää oikeastaan nähtäväksi vasemmistopopulismin menestys Ranskan seuraavissa kansalliskokousvaaleissa, sillä vasemmistopopulistit olivat jo näissä vaaleissa yllättäjiä. Vasemmiston sanan populistissa merkityksessä voi sanoakin voittaneet Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, sillä oikeistopopulisteilla on haastaja vasemmistossa. Eu:n kannattajien näkökannalta vasemmistopopulismi ei ole parempi kuin oikeistopopulismikaan, sillä sekin järkyttäisi voittaessaan vaaleissa, esimerkiksi seuraavissa kansalliskokousvaaleissa.

Populismin määritelmä

Tämän kirjoituksen tarpeisiin riittää määritellä populismi vaikkapa seuraavasti: oikeistolaiseksi tai vasemmistolaiseksi poliittiseksi ilmiöksi, jossa ideologia tai tunnetila yhdistää toisiinsa eliitistä peräisin olevat johtajat ja kannattajat, jotka kokevat olevansa kansaa eivätkö jotakin yhteiskuntaluokkaa, siis kuulumattomuutta mihinkään erityiseen yhteiskuntaluokkaan.

Edellä mainittu vasemmistopopulisti on marokkolaissyntyinen, entinen trotskilainen, lähtöisin sosialistipuolueesta ja ranskan opettaja – pääomaa vastustava työläisten ja korkeasti koulutetun nuorison suosikki ajoi uuden Ranskan tasavallan järjestyksessä kuudennen perustamista ja uutta perustuslakia. Hän on taitava puhuja ja osaa ottaa yleisönsä. Hänen vaimonsa on espanjalainen ja siteensä Etelä-Amerikkaan syvät.  

Miten vasemmistopopulismia sopii arvioida?

Vasemmistopopulismi on Etelä-Euroopalle ominainen populismin laji. Ranskalainen, kuten espanjalinenkin, vasemmistopopulismi on tasavaltalaista ja viettää tasavallan kansallispäivää 14. heinäkuuta, kun taas oikeistopopulistinen kansallinen rintama viettää kansallispäivää 1 toukokuuta eli Jeanne D’Arcin syntymäpäivää monarkkiseen tapaan.  

Presidentin vaalien toisella kierroksella vasemmistopopulistiäänestäjiä voinee siirtyä Macronin äänestäjiksi.  Vakaumuksellisina tasavaltalaisina, jos he äänestävät, heidän on luonnollista omine poliittisisine asenteineen siirtyä tasavaltalaiseen rintamaan vastustamaan monarkistista ja fasistista oikeistoa. Heidän siirtymisensä ”nukkuvien puolueeseen” koituisi oikeistopopulistien hyväksi.   

Huolimatta oikeistopopulismia suurammasta humaanisuudestaan tällainen vasemmistopopulismi on Suomen kannalta ongelmallista pyrkimyksessään tehdä ainakin ulko-ja turvallisuuspolitiikassa omine tapoineen yhteistyötä Vladimir Putinin kanssa – aivan kuin Le Penin fasistiset oikeistopopulistit, siis Kansallisen rintaman väki.

Mistä oikeistopopulistit saavat puuttuvia ääniä pärjätäkseen Macronille?

Suuri kysymys vaalien toisella kierroksella saattaa ollakin se, saako Le Pen tuekseen vasemmistopopulistiäänestäjiä, joiden – jos he äänestävät toisella kierroksella – on tehtävä valinta oikeistopopulistien kanssa yhteisten teemojen tai oman vasemmistoidentiteettinsä välillä (so. Le Penin tai Macronin).

Le Penin menestyksen salaisuus on ollut entisten kommunistiäänien hankkiminen Kansalliselle rintamalle samalla, kun taustalle työnnettiin toisen maailmansodan aikaan natsimiehittäjien kanssa epäisänmaallista ja Ranskan kansakunnan vastaista yhteistoimintaa harjoittaneet tai tällaisten muistoa ylläpitäneet piirit. Tällainen väkihän on ymmärrettävästi inhottanut Ranskan tunnetusti isänmaallista vasemmistoa. ”Terroristi”-uutiset saivat ennen vaalia Marin ele Penin taas palaamaan oman puolueensa laatumääreenä olevaan törkeään kielenkäyttöön, josta hän ei aina pysty pysymään erossa. 

Ja vasemmalta nousi sosiaaliliberaali

Sosiaaliliberaali Macron on vasemmistolaisempi kuin Kansallisen rintaman ehdokas.  Vastaamatta on siksi kysymys, kuinka valmiita Ranskan oikeistokonservatiivit ovat äänestämään radikaalioikeistolaista Le Peniä sen sijaan, että he äänestävät sosiaaliliberaali Macronia. joka on sekä arvo-että talouskysymyksissä liberaali. Hänet voidaan nähdä kunniakkaan Ranskan 1800-luvun liberalistisen ajattelun perillisenä.     

Siitä, että Macron on tasavaltalainen, ei liene epäselvää, joten hän voi kerätä taakseen ainakin periaatteessa vasemmistopopulistien äänet, samoin kuin tasavaltalaisten oikeistokonservatiivienkin äänet, kun heidän ehdokkaansa putosi vaalien ensimmäisellä kierroksella. Tasavaltalaiset ovat ennenkin nousseet Ranskan vallankumouksen arvoille penseää oikeistoa vastaan.

 

         

       

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu