*

timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Onko menestyksekkäintä politiikkaa populismi eli valehtelu jäämättä kiinni?

 

Menestyvällä populistisella poliitikolla edellytetään olevan kaksi kykyä – ensinnä kykyä valehdella, uskoa todeksi minkä tietää valheeksi ja tämän vuoksi olla jäämättä valheestaan kiinni, toiseksi saada poliittinen vastustaja kiinni valheesta. Jälkimmäisen seikan vuoksi vallantavoittelijana menestyvää poliitikkoa sanotaan totuuden ystäväksi.

Tämä on klassinen, löytyvä jo Platonin Valtiosta. Valhe on syytä ymmärtää propagandaksi – ei pelkästään valheiden, vaan myös asiayhteyksistään irrotettujen totuuksien suoltamiseksi suoltajan eduksi eikä ainakaan kuulijan hyödyksi, vaan haitaksi.

Populisti uskoo johtajuuteen, jollainen tekee tarpeettomaksi johdettujen vapaudet ja oikeudet

Platon selvästikin esittää populistisen poliitikon määritelmän. Vladimir Putin ja Donald Trump ovat parhaat esimerkit juuri tällaisista poliitikoista. Donald Trump menestyi mestarillisesti vuoden 2016 presidentinvaaleissa valehtelemalla itse, paljastamalla vastustajan todellisia tai kuviteltuja valheita ja irrottamalla lausumansa totuudet asiayhteyksistään. Hän sovelsi Platonin Valtiossaan esittämää politiikkaa, jonka perusongelmaksi nähdään löytää valtiolle johtaja, jota laki ei sido ja joka on häneen kohdistuvan valvonnan ulkopuolella kokonaan ja löytää tulevaisuutta varten johtajalle seuraaja.

Vallaltaan rajoittamaton johtaja nähdään edellytyksenä parhaalle mahdolliselle järjestykselle. Tämän rikkoisi platonisen käsityksen mukaan kansalaisen vapaudet ja oikeudet ja riippumaton oikeusvaltio. Sir Karl Popper yhdistää Teoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945) ajatuksen Platonin käsitykseen, jonka mukaan ihannejohtaja on ns. filosofikuningas, viisas, jolloin valta on viisauden valtaa.

Platonin oppi on vääristynyt muoto sinänsä järkevästä Sokrateen ajatuksesta, että viisautta on oman tietämisensä rajojen tuntemusta, mutta Platonin versio ei, koska sen mukaan totuuden ystävä on valehtelija, joka saa muut kiinni valheesta ja teeskentelee itse totuuden tietäjää – tämähän johtaa totalitarismiin toteutuessaan.

Populismi ja johtaminen propagandististen menetelmien avulla kuuluvat oleennaisesti yhteen

Kun Platonin ajatukseen liitetään ajatus, että julkisuudessa kerrotut totuudet valheen lomassa irrotetaan asiayhteyksistään, tarjolla on tällä hetkellä laajasti ja menestyksekkäästi toteutettu populistisen politiikan malli, joka nykyajan johtavat populistit Yhdysvalloissa, Venäjällä, Unkarissa, Puolassa ja Turkissa menestyksekkäästi toteuttavat kansalaisten vapauden ja onnen kustannuksella. Venäjän, Unkarin, Turkin ja Puolan esimerkit ovat myös esimerkkejä siitä, että populismi edistää valtion muuttumista entistä autoritaarisiksi.

Populismi sulkee pois demokraattisen valtakäsityksen, koska populistin pyrkimys on tehdä hallinnan kohteet täydellisesti riippuvaisiksi populistisista johtajistaan. Tämä tila on demokratian vastainen, sillä demokratiahan on oikein ymmärrettynä sitä, että vallanpitäjät ovat jatkuvasti riippuvaisia vallankäytön kohteiden suostumuksesta.

On populistin mahdeollistakaan olla demokraatti liberaalin demokraatin merkityksessä?

Demokratiassa vallanpitäjien täytyy jatkuvasti hankkia suostumus vallanpidon kohteilta päätöksissään, jotka vaikuttavat vallanpidon kohteisiin.Piirteineen, jotka eivät sovi liberaalisen demokratian kanssa yhteen, populistinen liike yhdistyessään demokratian heikkoon perinteeseen, merkitsee liberaalin demokratian heikentymistä ainakin pitemmällä tähtäimellä.   

Liberaali demokraatti hylkää valtioiden klassisen luokittelun aristokratiaan (parhaiden valtaan), oligarkiaan (muutamien valtaan) ja valtiotyyppiin, jossa kaikki ovat johtajia, eikä kukaan ole johdettu. Tämän kolmannen populistit sekoittavat demokratiaan.Pienissä poliittisissa yksiköissä mahdollista oli kaikkien olla tasa-arvoisesti johtajia. Suuriväestöisissä valtiossa sen sijaan demokratia tarkoittaa sitä, että hallitut ovat riippuvaisia hallituista.

Vapaudet, oikeudet ja riippumaton oikeuslaitos ovat keinoja, joilla vallankäyttäjien toimet voidaan sitoa siten, että he toimivat vain asettajiensa tahdon mukaisesti. Demokratia voidaankin käsittää hallitsemistavaksi, jossa totuuksien irrottaminen asiayhteydestä ja valheet eivät ole menestyksen tae.

Onko populismi merkki demokratiavajeesta ja miten populisti luo illuusion demokratiasta?

Trumpin menestys voidaankin nähdä oireeksi demokratiavajeesta Yhdysvaltalaisessa poliittisessa järjestelmässä. Populismi on väestöön propagandalla istutettu illuusio siitä, että hallitut päättävät ja että johtaja panee toimeksi. Tosiasiassa johtaja tai johtajat päättävät aivan kaikesta ja hallituille annetaan tehtäväksi toteuttaa päätös.   

Populismi voidaan käsittää sokeaksi uskoksi kaikki ongelmat ratkaisevaan johtajaan, jonka vallalla ei asioiden hoidon varmistamiseksi pidä olla mitään laillisia tai muita rajoituksia tai muitakaan tapoja valvoa, hallitaanko kansaa kansan hyväksi. Ihannevalta on kansalaisten täydellistä riippuvuutta johtajasta, jolla väitetään olevan kyky ja asiantuntemus kertoa ihmiselle totuus heidän todesta tahdostaan.

Ominaista tälle totuudelle on, että ihmisille uskotellaan heidän olevan olentoja, jotka eivät tule tietämään totuutta omasta tahdostaan, jos oikea johtaja ei heille sitä kerro.

Populismin yhteys 1900-luvun alun fasismin edelräjiin

Viestiä johtajalta kansalle Platon sanoo myytiksi. Hän ennakoi myytin käsitettä, joka 1900-luvun alussa esiintyy ranskalaisella vasemmistoajattelijalla Georges Sorelilla, jota pidetään 1900-luvun fasismin teoreettisena isänä. Valistusta vastustavan laajan romanttisen virtauksen myöheäisvaiheen vastavalistusta edustavaan anti-intellektualismiin ljuuri Sorellin kautta häntä ihailleet maailmansotien väliset ja niistä jälkimmäisen aikaiset  fasistit, mikä yhdistää nämä myös Platonin filosofian joihinkin tulkintoihin. Juuri näitähän sir Karl Popper keitikoi fiilosofista keskustelua hyödyntävässä liberalistisessa pamfletissaan Avoin Yhteiskunta ja sen viholliset.

Tietoisesti populistit irrottavat esittämänsä totuudet asiayhteyksistään ja kertovat valheita pyrkien salaamaan tekonsa, ja juuri tietoisuus siitä, mitä he tekemässä, erottaa heidät tavallisista, ei-populistisista poliitikoista, joiden sanomisiin populistit puuttuvat oletuksineen muidenkin poliitikkojen toimivan heidän tavallaan.

Populismi voi pahimmillaan järkyttää kansalaisten luottamusta vaalijärjestelmään. Luottamuksen järkkyminen osaltaan passiovoi ihmisiä ja tätä kautta avaa tien autoritaariselle johtajuudelle, jolloin seuraa kiihtyvä kansalaisten joutuminen riippuvaksi johtajastaan, kun he pidättyvät käyttämästä omia vapauksiaan ja oikeuksiaan.

Myytti on johtajan tarpeiden mukaan muokattua totuutta ja valhetta, jolla massat saadaan sidotuksi kestävin tunnesitein toimintaan, joka palvelee ainoastaan eliitin vanhan eliitin syrjäyttämistä vallasta ja uuden nousemista sen sijaan eli vallankumousta.

Kansa, johon populistit vetoavat, on myytti, johon sitoakseen väestön populistit ovat italialaisesta d’Annunziosta alkaen painottaneet rituaaleja, joilla juuri luodaan ihmisille illuusio heidän kulumisestaan päätöksentekijöihin eli myyttiseen kansaan. Toiveineen yksilö päästetään osalliseksi kollektiivista, jonka yhteydessä hän kokee toiveen toteutuneena.        

Kansalaisten äänet ja mielipiteet ovat populistille vain työkalu, joilla hän rakentaa oman valta-asemansa ja tätä ylläpitävät järjestelyt.  Läntisemmissä EU-maissa – Ranskassa, Saksassa, Hollannissa – populistit yrittävät tai ovat jo yrittäneet soveltaa em. populistista menettelytapaa saadakseen menestystä ja samoin Suomen kuntavaaleissa perussuomalaiset ja muut populistit. 

Intuitiivisesti keskivertoäänestäjäkin on tietoinen poliitikkojen tavasta esittää propagandaa eli harhaanjohtaakseen äänestäjiä valheita ja irrallisia totuuksia yhteiskunnasta. Tästä saatetaan päätyä ajattelemaan, ettei vaaleihin kannata osallistua.  Tämä on kuitenkin luovuttamista autotitäärisen liikeeiden vastaisesta taistelusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ei populismi tarkoita menestystä.
Se tarkoittaa menestykseen p y r k i m i s t ä häikäilemättömyydellä, sekavuudella, vastuuttomuudella ja tarvittaessa siekailemattomalla valehtelulla.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kiitos kommentista.

Kun menestyminen tarkoittaa onnistunutta valtaanpääsyä tai menestyksekästä vallassa pysymistä häikäilemättömyydellä, valehtelulla jne., kuten Donald Trumpin ja Vladimir Putinin menestyminen, eivätkö mainitut ole populisteja menestyjinäkin? Populismi selvästikin sopii sekä valtaan pyrkijöiden että vallassa olevien keinovalikoimaan.

Trumpin voiton jäleen Euroopassakin vahvistui ajatus, että populismilla voidaan päästä valtaan vapaisiin vaaleihin persutuvassa järjestelmässä, jos käytetään populistisia keinoja ainakin yhtä mestarillisesti kuin Trump käyttää niitä. Aiheellista on myös huomata, että Trump menestyi siitä huolimatta, että jäi jatkuvasti valheista kiinni. Hänen voitossaan yllätti nimenomaan se, ettei valheista kiinni jääminen juurikaan haitannut.

Vallassa sinnittelevän Putininkin propaganda ikävä kyllä tehoaan moniin suomalaisiinkin. Ainakin siltä näyttää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Niinkuin SDP joka lupaa 100 000 uutta työpaikkaa ja hävittääkin 100 000 työpaikkaa. Populismi on helppoa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Myös ei - populistit voivat tehdä virheitä..
Ja usein tekevätkin.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Joo höpö höpö. Kaikki puolueet käyttävät populismia jotta saisivat kansan tuen taakseen vaaleissa.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Puolueiden ei ole välttämätöntä tai ainakaan ei ollut välttämätöntä olla populistisia, so. olla olevinaan totuuden tietäjiä ja moittia muita valheista tai irrallisista totuuksista, kun puolueet aivan tietoisesti toimivat juuri siten kuin toisiaan moittivat.

Ilmiö on siis laajentunut, jopa siten että yhteiskunnan sisäistä luottamusta järkytetään. Populismi ei ole enää pelkästään likaista vaalikamppailua, vaan uusi ideologia, jolla on yhteisiä piirteitä oman yhteisön kohtalosta liioitellusti huolestuneiden (proto)-fasistien kanssa, jotka liikehtivät Euroopassa heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Liioiteltuun huoleen ja pettymykseen psykologisesti pohjautuva yhteiskunnallinen ilmapiiri on selvästi nousussa. Poliittisten ohjelmien ei tarvitse olla selkeitä eikä ristiriidattomuutta tavoittelevia, vaan aivan kaikki käy. Pettymys lähes kaikkeen on politiikan pohjavire.

Toimituksen poiminnat