*

timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Anarkismi – aatteista väärinymmärretyin ja ei-väkivaltaisin

Anarkismin moni kannattaja ei ole koskaan harjoittanut väkivaltaa – kuuluisimmat Leo Tolstoi, Mahatma Gandhi tai Albert Schweitzer. Joskus anarkistit ovat olleet väkivallan harjoittajia, vaikkakin harvemmin kuin muiden aatteiden – kommunismin, sosialismin, fasismin, nationalismin ja konservatiivisuuden ja jopa liberalisminkin – puolustajat. Väkivalta siis kuuluu anarkismiin vähimmässä määrin kuin muihin poliittisiin aatteisiin.Väkivallan hylkäävät ja kansalaistottelemattomuuden aatetta toteuttavat tavat vastustaa väkivaltaa ovat tyypillisiä anarkisteille, eivät väkivallanteot.

Anarkismi maailman väärin ymmärretyimpänä aatteena  

Kun muiden aatteiden kuin anarkismin kannattajien väkivallanteoista tulee puhe, heitä käsitellään suorastaan silkkihansikkain. Yleistyneet väitteet väkivallan muka kuulumisesta anarkismiin tai anarkismin olevan samaa kuin väkivallan harjoittaminen ovat selvästi virheellisiä. Melkoisen varmasti anarkismi on väärinymmärretyn aatteen ykköstapaus maailmanhistoriassa – kuten on huomauttanut mm. Bertrand Russell.

Huonosti tunnetun anarksmin monet saattavat tuntea vain populaari- ja nuorisokulttuurisena ilmiönä anarkismin tunnuksineen, joita nuorisojengit käyttävät tunnuksinaan ilman yhteyttä anarkismin aatteeseen. Paljon porua ja vatsanväänteitä aiheuttaneista anarkismiin jostakin syystä liitetyistä katuväkivaltatapauksista ei useinkaan mikään muu kuin anarkismin tunnukset jonkin osallistujan vaatteissa esiintyvät anarkismin tunnukset. Tunnuksia voidaan kantaa ilman että on hankittu laaja yleissivistys anarkismin teoriasta ja historiasta.    

Osaksi muiden aatteiden kannattajien harjoittama (enemmän tai vähemmän harkittukin) mustamaalaus on johtanut siihen, ettei näytetä ymmärrettävän anarkismin juurien olevan armollisuuden etiikassa ja ykislöllisen vapauden eetoksessa eli niissä ajattelun muodossa joissa yksilönvapauden ja yleisen ihmisarvon ihanteet ovat lähtöisin. Totalitarististen utopismien puolustajat, esimerkiksi Lenin, ovat yrittäneet leimata anarskismin haihatteluksi. Anarskismin vpaausaatteen historiasta on tullut kohtalokkaan väärinymmärtämisen historiaa. Tämä liittyy paitsi anarkismin vastustajiin, mutta joskus myös sen kannattajiin. 

On tehtävä selko mihin anarkismi ilmiönä liittyy ja mihin ei

Anarkismi on historiallisena pohjana rauhanaatteille, pyrkimykille rajoittaa sota mahdollisimman oikeudenmukaisiin muotoihin ja hyväksyä sota hyvin ankarin ehdoin.  Anarkismilla on osuus myös naisemansipatioon, pyrkimyksiin estää sukupuolieron varaan rakennetut sukupuolisorron muodot jne. Anarskisnista käytävää keskustelua haittaa usein sekin, ettei aina ole tietoa keskustelijoiden kesken siitä, keskustellaanko samasta ilmiöstä ja mikä katsotaan anarkismille ominaiseksi. 

Anarkismi on syytä erottaa sosialistisista aatteista, joiksi se usein virheellisesti luetaan sen päähänpiintymän takia, että anarkismin historian henkilöt ovat olleet joskus sosialisteja eri tai samaan aikaan kuin sosialisteja. Ymmärtämättä jää, jos vain tuijotetaan historiaan, että anarkismi vapausaatteineen, jotka sen kannattajat jakavat anarkismia historillisesti paljon nuoremman liberalismin kanssa, ja muine piireteineen on aivan erilaisen yhteiskuntaihanteen tavoittelua kuin sosialistien ihanteet.     

Anarkismi vapaan yksilöllisyyden vanhimpana aatteena

Suuremmassa määrässä kuin muiden ideologioiden kannattajat, anarkistit pitävät arvossa yksilön vapautta, joka on heidän puolustamansa korkein hyvä edellytyksineen, joita on yksilöihin kohdistuvan pakkokeinollisen valvonnan purku ja jokaisen pääsy samanarvoisten ja -valtaisten joukkoon. Keskustelen anarkisteista, jotka ymmärtävät mitä anarkismi on. Kukaan ei ole anarkisti pelkästään sen nojalla, että ulkopuolelta lyödään henkilöön anarkisti-leima tai että henkilö sattuu itseään pitämään anarkistina virheellisen anarkistikäsityksen pohjalta. Luokitteleminen jonkin teorian edustajaksi edellyttää välttämättä luokittelijalta ja luokitellulta sitä, että he ymmärtävät, millainen teoria tai filosofia anarkismi on.

Filosofisestihan anarkistilla on perinteisesti tarkoitettu sokean auktoriteettiuskon täydellistä hylkäämistä, jos keskustellaan anarkismista laajimmassa merkityksessään, jolloin tieteeseen ja tietoon perustuvat uskomukset otetaan sokeiden sijaan ihmiselämän ohjenuoriksi.

Anarkisteja oli olemassa jo ennen modernien ideologioiden syntyä, vanhimmat 300 luvulla eaa., jolloin Kiinan taolaiset filosofit ja antiikin kreikkalaiset kyynikot ja varhaisstoalaiset ajattelijat esittivät anarkistisen yhteiskuntafilosofian. Anarkismin sanan merkityshistoriasta eli etymologiastakin käy ilmi, että anarkismi on teoria kaikenlaisten pakkohallinnon vastenmielisyydestä, haitallisuudesta ja vääryydestä ja hyvästä yhteiskunnasta, joka säilyy ilman voimakeinoin ylläpidettyä piirissään olevien ihmisten vapauden riistävää valtiota.

Antiikin aikana kyynikot olivat ihmisarvoa korostaneen Sokrateen oppilaita, joille hyvyys oli itseriittoisuutta ja omavaraisuutta, varhaissoalaiset, kuten Zenon Khitanalainen, Platonin valtioutopian kriitikko, heidän oppilaitaan.  

Myöhemmin liberalismiin tunnetusti yhdistetty idea vapaudesta vastakohtana omaan päätöksiin perustuvien tekojen estämättömyytenä, ns. negatiivinen vapaus, näyttää kehittyneen ennen liberalismia juuri tätä vanhemman anarkistisen ajattelun piirissä. Sen vuoksi anarkismi on modernin taustaideologian, ns. mataideologian, liberalismin taustalla meta-meta-ideologiana, pakkovaltaan nähden joskin torjuvampana kuin liberalismi. Hyvyys itseriittoisuutena kuuluu anarkismiin, joka sisältää ajatuksen ihmisluontoa vastaavasta hyvästä yhteiskunnasta ja sen saavutettavuudesta ainakin periatteellisella tasolla.  

Moderneista aatteista anarkismi on myös ei-eurooppalainen, kehiteltyä myös eurooppalaisista ajatuksista riippumattomasti

Anarkismin eri painotuksia ovat olleet kiinalaisperäinen taolainen, helleenien kyyninen ja varhaisstoalainen, näiltä peritty kristillinen anarkismi ja intialainen anarkismi omine buddhalaisine juurineen jne. Anarkismi on se aate, jota on kehitelty Aasiassa ja kenties muuallakin riippumattomasti eurooppalaisuudesta ja kristinuskosta pyrkimyksineen minimoida väkivalta tai harjoittaa ei-väkivaltaa.  

Pakkokeinoja käyttävää valtiota anarkisti ei vastusta ainoastaan silloin, kun tuo valtio on oligarkkinen eli harvojen valtaan perustuva, vaan myös silloin, kun hallitsevana on enemmistö jonkin kansan vähemmistön sijasta. Poliisivoimien ja rikosoikeuden järjestäminen tavalla, joka on yhteiskunnan yhden osan ylivaltaan joitakin yhteiskunnan toisia osia vastaan, on vastenmielinen anarkistille. Pakkokeinollinen hallitseminen ei ole itse asiassa hallitsemista ollenkaan, vaan orjuuttamista.

Modernien ideologioiden joukkoon anarkismi on luettu Ranskan vallankumouksen ajan englantilaisfilosofista William Godwinista alkaen ja tätä nuoremmasta 1800-luvun keskivaiheen radikaalipoliitikosta ja Karl Marxin terävästä kriitikosta Mihail Bakuninista. Jälkimmäinen kuuluu sosialisminkin historiaan ajatuksineen purkaa valtio ja kapitalismi yhtä aikaa eikä Marxin suosittelemalla tavalla, jossa kapitalismin purku edeltää pakkovaltaisen valtion purkua. Jos jompikumpi puretaan ennen toista, niin vallankumouksellisen anarkismin mukaan vallankumous epäonnistuu vääjäämättä, kuten Neuvostoliiton historia on myöhemmin osoittanutkin.

Pakkososialismi ei ole edes sosialismia, koska siinä monet kapitalistit korvataan vain yhdellä kapitalistilla, jolloin kapitalismi jää jäljelle. Tyrannillisen valtion säilyminen tekee valtiosta entistä tyrannimaisemman siksi, että valtio perii lakkauttamisensa kapitalistien tyranninvallan. Jotta tyranninvalta ei säily eikä vahvistu, valtiollinen pakkovalta täytyy hävittää samalla, kun hävitetään kapitalismi. jos halutaan toteuttaa sosialismi. 

On selvä etymologinen virhepäätelmä ajatella anarkismi hallituksettomuudeksi yleisellä virheellisellä tavalla. Klassisesta kreikasta lainattu sana pohjautuu kielen valta- tai oikeammin valtias- sanan merkityksen kieltoon. Anarkisti voi hyväksyä poliittisen organisaation, jolla ei riistetä täydestä ihmisarvosta nauttivan yksilöiden vapautta toimia omien harkittujen valintojensa mukaan pyrkimyksissään kohdella toinen toistaan tavoilla, joilla toivoo itseäänkin kohdeltavan. Yhteiskunnalla saa olla poliittinen organisaatio aina, kun sellainen tarvitaan jäsenten suojelemiseksi. Kuitenkin aina on varmistuttava siitä, ettei valta pääse keskittymään sen enempää enemmistölle kuin millekään vähemmistöistä sillä seurauksella, että joidenkin ellei kaikkien ihmisten yksilöllinen vapaus uhrataan vallan alttarilla.       

Mielettömistä ja kallihintaisista anarkismin väärin- ja oikeinymmärtäjien pyrkimyksistä kieltää ilmaisu- ja kokoontumisvapaus anarkisteilta

Nykypolitiikalle on leimallista sekä fasismilta ja natsismilta löyhkäävän populismin edistäjille että sen vastustajille esittää säädettäväksi esimerkiksi anarkismin vastaisia lakeja, joilla pyritään vapaan yksilöllisyyden, vapaan yhteiskunnan ja vapaan talouden täydelliseen alistamiseen tavalla, jonka toteutus edellyttää yksilön kaikille elämänalueille ulottuvaa ideologista, opillista ja ylipäänsä kaikenlaista valvontaa. Anarkismin kritiikki perustuu joko siihen, ettei ylipäänsä ymmärretä mihin anarkismilla pyritään, tai haluun rakentaa keskusjohtoinen totalitaarinen järjestelmä.

Anarkismin vastaiset purkaukset näyttävät perustuvan tällaiseen ihmiskunnan orjuutushankkeeseen, jos anarkismin luonne ymmärretään, so. hanke luoda juuri sellainen järjestelmä, jota erityisesti anarkistit ovat vastustaneet ja joille sokean auktoriteettiuskon hylkäävää vaihtoehtoa anarkistit ovat kaavailleet omissa kirjoituksissaan.     

Vaatimus anarkismin kieltämisestä – kun lähdetään anarkismin todellisestä, ei luulotellusta sisällöstä – on avoimen yhteiskunnan avointa vastustamista, jolla pyritään estämään yksilöitä vapaasti päättämästä elämästään, nojaamasta omaan harkintaan ja omaksumasta kriittisesti arvoja ja tietoja toimintaympäristöstään. Koska anarkismi on sokeasta auktoriteettiuskon hylkäämistä ja yksilönvapauden järkevää ja hyödyllistä harjoittamista tasavertaisuuden hengessä, sen kiellon ja kriminalisoinnin pohjana voi olla ainoastaan viimeistä piirtoa myöten toteutettu islamin tapainen oppi- ja tapajärjestelmä, jonka mukaisesti ei mitään yksityiselämää ole, vaan jossa yksittäisen ihmisen elämää valvotaan kehdosta hautaan.

Jos anarkismin lailla kieltämisen taustalla on ylipäänsä täysjärkinen ja mielenterveydellinen ajattelu, niin ei voi olla kysymys muusta kuin yrityksestä luoda pakkoon perustuva yksityiskohtiin menevä yksilöiden valvontajärjestelmä, jonka valvontakustannukset maksavat yhteiskunnalle niin paljon, että joudumme hylkäämään nykyisen hyvinvoinnin kokonaan. Anarkismin laittomaksi julistamista vaativat henkilöt ovat selvästikin kaikkia vapauden instituutioita vastustavia kaikkialle ulottuvan keskusjohtoisuuden kannattajia. Hyvin ymmärtää sen, että natsit, fasistit ja kommunistit sekä muut heidän tyylisensä ihmiset haluavat hävittää anarkismin maailmasta. Hehän ovat pyrkineet ja pyrkivät yhäkin järjestelmään, jossa yksilöt on sulautettu osaksi auktoriteettiuskoista ja itseohjautumatonta ihmismassaa, jota johtajat kaitsevat kuin karjaa.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Yksi väkivallaton anarkisti jo ilmoittautui, odotellaan lisää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hyvä analyysi! Anarkismi ymmärretään nykyään kovin monella tavalla eikä itsensä anarkisteiksi luokittelevilla yleensä ole kovin hyvää käsitystä sen todellisesta luonteesta, vaan käsitykset vaihtelevat yksittäisestä "anarkistista" toiseen.

Lisäksi anarkismi jo sinällään pitää sisällään jonkin verran paradoksaalisia ulottuvuuksia, mutta ne nousevat todella korkeisiin sfääreihin näiden nykyisten "anarkistien" aatesisällön kohdalla.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Anarkismin paradoksaaliset ulottuvuudet saattavat johtua monestakin seikasta. Jos ajatellaan johdonmukaisimmaksi anarkismi, joka on antimilitaristista, pasifistista tai suorastaan totaalisesti väkivallasta kieltäytymään kehottavaa, kuten Schweitzer, niin anarkismia ei voida edistää väkivaltaan turvautumalla, ainakaan jos kyseistä väkivaltaa, organisoimatonta tai organisoitua, ei voida nähdä hätävarjelulliseksi.

Vallankumouksellisilla anarkisteilla on ”todistustaakka” väkivallantekojen anarkistisuuden osoittamisessa, kun he turvautuvat vallankumoukselliseen väkivaltaan. Vallankumouksellisena tai sodankävijänä anarkisti joutuu luopumaan ainakin tilapäisesti anarkismistaan.

Anarkisti- ja anarkismi-termien käyttöön liittyy osa paradoksaalisista elementeistä. Ensinnäkin yhteiskunnissa ylempien valta arvioidaan yleensä ja yleisesti jo sellaisenaan hyväksi ja sen vastustus ja kapina sellaisinaan pahaksi. Vaistonvaraiset kapinoitsijat saattavat ajattelemattomuuttaan omaksua mallikseen stereotyyppisen irvikuvan anarkistista, kun valtioissa tällaisen avulla (ainakin historiallisesti) on pyritty pelottelemaan ihmiset auktoriteettiuskoon, jota pidetään modernin kyynisyyden oloissa ja ilmapiirissä ainoana perustana yhteiskuntarauhalle ja -koheesiolle.

Toiseksi poliittisessa ja politiikan ajattelun historiassa anarkismia käytetään mukavuussyistä oppisanana viittaamaan aateilmiöihin, joiden kannattajat eivät ole itsestään käyttäneet anarkisti-nimitystä. Viittauskohteinahan ovat esimerkiksi muinaiskreikkalaisten kaupunkivaltion henkilökohtaisen vapaus- ja ei-poliittisen kosmopoliittisuusaatteen, yleismaailmallisuusaatteen (sivumennen sanoen säilynyt myös nykyanarkismissa), kannattajat vähän ennen hellenistisiä imperiumeja ja Roomaa.

Varhaisin stoalainen luonnonoikeus ja Kiinan filosofisen taolaisuuden luonnonoikeuskäsitys ovat kenties riittävän samansuuntaisia, jotta kumpaakin saatetaan sanoa anarkistiseksi. Edelleen samaa voidaan sanoa Intian kastihierarkian vastaisista aateilmiöistä, kuten buddhalaisista ja tästä hindulaisuuteenkin levinneistä muodoista sekä Euroopassa 1500—1600-lukujen katolisuusvastaisen protestanttisen radikaalireformaation laki-teologian vastustajista (joista on linja ainakin Albert Schweitzeriin).

1800-luvun lopun ja 1900-luvun radikalismissa – Meksikossa, Kiinassa, Japanissa ja Intiassa sekä espanjan- ja portugalinkielisessä maailmassa muodostuen valtaosin agraariväestön ja jossakin määrin teollisuustyöväestön piirissä – alkoi esiintyä anarkismiin suuntautunutta joukkoliikehdintää. Eri kulttuurillisiin ja uskonnollisiin perinteisiin näyttää liittyneen piirteitä, joiden vuoksi niiden piirissä on oltu vastaanottavaisia anarkismin moderneimmille muodoille.

William Godwin tai Tolstoi eivät sanoneet itseään anarkisteiksi. Tolstoin ajattelu muistuttaa Godwinin ajattelua ja 1800-luvulla itseään anarkisteiksi sanoneita ajattelijoita, kuten yhteisökorostuksessaan Kropotkinia.

Edellä mainittujen on nähty kuuluneen saman sateenvarjokäsitteen alle, huolimatta eriävistä tavoitteistaan, esimerkiksi vaikkakin Tolstoi oli kristitty, Kropatkin sekulaari ateisti ja Godwin panteismin suuntaan kallellaan oleva sekularisti. He pyrkivät sovittamaan yhteen yhteisön ja yksilön näkökulmia – yksittäisesti painottuen jompaankumpaan suuntaan, kun yhteisölliseen, tällainen käsitettiin pakottamisen poissulkevaksi. Saksalainen Max Stirner, nuorhegeliläinen ateisti, halusi asettua kokonaan autonomisen yksilön kannalle. Tämä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden painotusero kuuluu anarkismin paradokseihin.

Ovatko individualistit ja ei-individualistit, jos näitä on, saman ideologian edustajia? Ne, jotka todistelevat olevansa sosialisteja, joutuvat hylkäämään keskusjohtoisen talouden, jos he ovat johdonmukaisia anarkismissaan jne. Muiden ideologioiden, sosialismin, nationalismin, liberalismin, suuntaan kallistuvat anarkistit näyttävät pyrkineen löyhentämään anarkismin eettistä rigorismia. Anarkismi näyttää olleen tai olevan eetos tai elämäntapayhteisö ja tässä mielessä traditionaalinen. Teknologisten tai muiden innovaatioiden omaksuminen on saattanut olla anarkistille hankalaa jne.

Anarkismin selvästi käsittelliset ongelmat johtuvat siitä, ettei ole mitään yleistä anarkistista teoreettista yhtenäisteoriaa, vaan anarkismi on teoriakimppu, jotka ovat samaa tai eri kategoriaa riippuen valitusta kriteristä. Anarkismi on selvästi vaikeasti käytäntöön sovellettava ajatusmalli, missä suhteessa se muistuttaa demokratiaa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hyvä kirjoitus, mutta valitettavasti yksi iso syy tähän anarkismin väärinymmärtämiseen lienee se, että monet riehuvat ja paikkoja rikkovat ääliöt kutsuvat itseään anarkisteiksi. He ovat ottaneet anarkismista vain vallan vastustamisen, ja lisäksi sekoittaneet valtioiden harjoittaman väkivallan uhalla taatun vallan ja vapaaehtoisen toiminnan seurauksena syntyneen (esimerkiksi taloudellisen) vallan.

Anarkismin mustamaalaus valtioiden taholta on sinänsä hyvin ymmärrettävää. Omilla aivoillaan ajatteleva ja omasta elämästään itse päättämään pyrkivä kansalainen on valtion pahin vihollinen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Anarkisteiksi ilmoittautuneista suomalaisista mainittakoon Yrjö Kallinen, Hiski Salomaa, Alvar Aalto, Harry Järv ja Jarkko Laine.

Itse asiassa Aalto taisi olla näistä vakavamielisin, koska ei edes äänestänyt, saati asettunut Kallisen ja Laineen tavoin vaaliehdokkaaksi. Hän myös suunnitteli rakennuksia ilmaiseksi tai alennushintaan niin suojeluskunnille kuin kommunisteillekin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hiski Salomaa taisi kyllä olla Yhdysvaltojen kansalainen siinä vaiheessa, kun ilmoittautui anarkistiksi. Lähti sen verran keskenkasvuisena Amerikoihin.

Toimituksen poiminnat