*

timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Onko Putinin Venäjällä oikeutta omia Nikolai Gogolia?

Nikolai Gogol (eli alkuperäiseltä nimeltään Mykola Hohol-Janowski) oli isän puolelta ukrainalainen ja äitinsä puolelta taas puolainen – äiti oli omaa sukuaan Janowski. Ukrainalaisena Mykola kuului Venäjän alistamaan kansaan, mutta erikoista on – että hän kirjoitti teoksensa siirtomaaherrojen, venäläisten, kielellä. Hän on tämän tyyppisen kirjallisuuden uranuurtaja maailmankirjallisuudessa. 1900-luvulla heitä oli jo paljonkin. Näihin voidaan lukea englanniksi kirjoittaneet ja kirjoittavat irlantilaiset.

Huolimatta käyttämästään venäjän kielestä Gogol – jos käytämme hänestä suomeen vakiintunutta, vaikkakin etnisessä mielessä virheellistä venäläistä nimimuotoa – kuului ukrainalaisiin nationalistikirjailijoihin tai ukrainalaisiin kansallisiin kirjailijoihin. Slavofiili eli slaavilaisuuden ystävä hän tietenkin oli, mutta slaavilaisuus ei ole välttämättä ollenkaan sama asia kuin venäläisyys. Tästä asiasta käytiin kiistaa 1800-luvulla panslavistien eli yleisslaavilaisuuden aatteen pioneerien piirissä, mikä osaltaan hajotti koko liikkeen, joka perustettiin Prahassa 1848 ja joka hajosi Moskovan kokouksessaan myöhemmin.

Venäjälle on tullut vuosien mittaan tavaksi omia Ukrainalta kirjallisuuden ja historian hahmoja ja aatteita, joihin Ukrainalla on suurempi oikeus kuin Venäjällä. Tähän huonoon tapaan liittyy vielä pyrkimys kieltää Ukrainalta tämän oma kirjallisuus ja historia. Tästä Gogol on oiva esimerkki. 

Valtiollisesti itsenäisen nykyisen Ukrainan kansallislaulu myös viittaa kasakkavereen, joka virtaa ukrainalaisten suonissa. Kertomuksessaan kasakkaheeros Taras Bulbasta Gogol kuvailee Ukrainan kansan hyveitä, jotka ovat välttämättä kasakkahyveitä, jollaiset eivät ole venäläisten hyveitä. Näitä venäläiset eivät ole milloinkaan tarvinneet. Mikä tekee juuri ukrainalaisista kasakoiden perillisiä?

On ironista, että jos ja kun romanttinen harhakuva venäläisestä hälvenee, alta paljastuu ukrainalainen. Kasakkaelokuva näyttää olevan osa Ukrainan itsenäiseen valtioon kohdistunutta valloitushanketta eli yksi osa Putinin Venäjän käynnistämää sotaa Ukrainaa vastaan.

Mikä Gogol oikein oli – tietääkö sitä kukaan?

Venäjän kirjallisuudelle on outona piirteenä se, että harva venäläinen kirjailija näyttää olleen itse venäläinen, varsinkin jos hän on suuri kirjailija. Venäläinen kirjallisuus tai kulttuuri näyttää muilta kansakunnilta varastetulta – näin on erityisesti Gogolin tapauksessa. Venäjän valtakunta on tunnetusti valtiona kansojen syöjä – suomalaiset pelkäsivät aikanaan, että se olisi Suomen-syöjä. On vieläkin avoin kysymys, onko näin. 

Aloittaessaan kirjallisen uransa Gogol loi sitä Venäjällä maassa, jonka eliitti ei juurikaan arvostanut ukrainan kieltä. Myös samoihin aikoihin kuvaamataitelijana tunnetuksi tullut ukrainalainen Taras Shevshenko, entinen maaorja, aloitti ukrainankielisen taiderunouden. Gogolista tuli ensimmäinen venäläinen prosaisti, joka ensimmäisenä kaltaistensa joukossa ei ollut etnisesti venäläinen. Kuitenkin venäläisille on uskoteltu ja uskotellaan yhäkin, että hän oli venäläinen. Jälleen Putinin hallinto pyrkii valjastamaan maailmankuulut kirjailijaklassikot politiikkansa palvelukseen. Tästä on esimerkkinä 2009 tehty venäläinen suurelokuva Taras Bulba. Elokuvan aihe on ryövätty Gogolilta.

Kirjailija Gogolin eli virkamiessukua olleen Hohol-Janowskin esi-isä isänpuoleisesti (äidin puolihan oli puolalainen) oli Ostap tai Eustaphi Hohol oli zaporogieversti Ukrainan Podolian maakunnasta, josta oli sittemmin siirtynyt Puolan puolelle Dnipron länsirannan hetmanniksi ja kuului mm. kasakkaneuvostoon, joka allekirjoitti Ruotsin kanssa Korsunin sopimuksen. Gogolin  esi-isän tarinan kautta zaporogikasakat olivat kirjailijalle tuttuja.    

Romaanissaan Taras Bulba Gogol kertoilee meille, millainen on itäslaavilainen perusluonne ja perusihminen. Näin Gogol kuvaa häntä uusimman suomennoksen mukaan: ” Bulba oli pelottavan itsepäinen. Hän oli niitä luonteita, jotka saattoivat syntyä vain karkealla 1400-luvulla ja vain Euroopan puolipaimentolaisessa Idässä, aikana jolloin vallitsi oikeita ja vääriä käsityksiä omistukseltaan joten riidanalaisiksi ja ratkaisemattomiksi muuttuneista maista, joihin Ukrainakin silloin kuului. Ainainen pakko puolustaa rajoja kolmea eriluontoista kansakuntaa vastaan – kaikki tämä antoi sen poikien uroteoille eräänlaisen vapaan ja valtoimen ulottuvuuden ja kasvatti heissä mielen lujuutta. Tämä mielen lujuus oli lyönyt leimansa Taras Bulbaan kaikella voimallaan.”(Nikolai Gogol (2010): Taras Bulba, Basam Book, ss. 10—11, kääntäjä: Eero Balk).

Mikä on Taras Bulban historialinen tausta (suurvenäläisten vääristelyjen takaa)? 

Taras Bulba oli Puolan kuninkaan (ja Liettuan suuriruhtinaan Transilvanian ruhtinaan) unkarilaissyntyisen Stefan Bathoryn (1533—1586) aivan ensimmäisiä kasakkaeverstejä. Kuitenkin riitauduttuaan kaikkien muiden kanssa mainitusta Puolan kuninkaan uskollisesta kasakkaeverstistä, joka kantoi Dnipron koskien asukkaiden tunnusomaista sotisopaa, tuli vapaa kasakka. Jaettaessa puolalaisten ja ukrainalaisten yhdistettyjen joukkojen tataareilta voitettua sotasaalista Taras Bulba katsoi saaliinjaon suosivan liikaa puolalaisia, joten hän ilmoitti kasakkakäräjillä: ”Kun te herrat everstit, ette itse tiedä omienne oikeuksia, niin vetäköön teitä piru nenästä. Ja minä kokoan oman joukon ja osaan kurittaa sitä, joka vie minulta sen, mikä minulle kuuluu.” (sama teos kuin edellä).

Mieleen muistuu Presidentti Niinistön tannoinen kasakoihin liittynyt sanonta. Gogol-lainaus on sen jonkinlainen vastakohta. Kasakka ei vie muilta, mutta pitää aina kiinni omastaan. Suomalaisen tulisi olla kasakka suhteessa Venäjään.

Taras Bulba oli Gogolin slavofiilisen ja panslavistisen kasakkakuvan mukaisesti suuresti mieltynyt hyökkäyksiin ja kapinoihin, vainusi, missä päin oli kytemässä närää, ja hyppäsi rivakasti ratsunsa selkään: ”No, lapset miten on? Kuka piestään ja mistä syystä?” hän sanoi puuttuessaan asiaan. (sama teos kuin edellä). Aseisiin hän tarttui vain silloin, kun oli vakuuttunut harkinnan jälkeen oikeudesta tarttua aseisiin. Tällainen oikeus oli vain silloin, kun naapurikansakunta oli vienyt karjaa, kaapannut osan maasta tai komissaarit olivat määränneet isommat rasitteet taikka eivätkä olleet kunnioittaneen kylänvanhimpia vaan puhuivat hattu päässä tai ivasivat ortodoksista uskoa. (sama kuin edellä). Sen sijaan muslimeja, tataareja ja turkkilaisia vastaan oli oikein käydä aseisiin milloin vain, kun kristinuskon, Jumalan ja kasakoiden kunnia oli kysymyksessä.

Jesuiittojen välittämä länsimaalainen sivistys länttä kasakoiden itämaisuuden piirissä

Aivan keskeisempiä ajatuksia Gogolin Taras Bulba-romaanissa on sotureina olevien miesten välinen vapaus, tasa-arvoisuus ja veljeys, joka vallitsee sotaleirissä ja sotakentällä – eritoten huomio kiinnitetään tämän ajatuksen toteutuminen Taraksen ja tämän poikien välisessä suhteessa. Päätettyään opiskelunsa Kiovan hengellisessä akatemiassa pojat palaavat kotiinsa reittiä, jota he ovat kulkeneet jalan lomille tuon opiskelunsa ajan. He ovat suorittaneet päättötodistuksen Kiovan ja Galitsian ortodoksisen metropoliitta Pietari Mohyla (venäjäksi Mogyla, 1596—1647) vuona 1632 perustaman jesuiittakollegioiden mallin mukaisen kollegion koulussa, jonka pohjana oli Kiovan ortodoksinen luolaluostari ja josta tuli myöhemmin hengellinen akatemia. Oppilaitos toimi vuoteen 1817, jolloin Aleksanteri I lakkautti sen. Tuossa yliopistossa Taraksen pojat suorittivat länsimaistyyliseen ainevalikoimaan perustuneen tutkintonsa. Vaikkakin isä Taras laskikin leikkiä oppineisuudesta, hän edellytti poikiensa tunnollisesti suorittavan tutkintonsa.  

Romaani sijoittuu aikaan, jolloin Ukrainan kreikkalainen ortodoksinen kirkko pyrki liittoutumaan Rooman kirkon, siis roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Brestin kirkolliskokouksessa 1596 Ukrainan kirkko siis siirtyi Paavin alaisuuteen. Näin syntyi mykyisessä Länsi-Ukrainassa toiminut Ukrainan uniaattikirkko, liturgisesti kirkko on kreikkalaiskatolinen.

Suorittamansa akateemisen loppututkinnon jälkeen kasakan poikia odottaa sotilaskoulutus, sillä kasakka ei ole mies ilman sotilaskoulutusta. Kasakat ovat esimerkki niistä väestöistä, joissa ketään ei lasketa mieheksi ilman sotilaskoulutusta ja -uraa. Soturiuus kuuluu miehuuteen. Kasakkanaiseus sen sijaan on mahdollista ilman soturiutta.  Kysymyksessä on vapaan asekuntoisen miehen ihanne. Kertomuksen edetessä lukija tutustuu Dnipro-joella olevaan Chortytsja-saareen ja siellä tuolloin olleeseen zaporogi-kaskoiden leiriin, jonne naisilla ei ollut asiaa.

Kasakoiden romanttinen kuva ja kasakat Venäjän demokratian esitaistelijoina

Kasakat esitetään arojen ritareina, joita luonnehti suurpiirteisyyden aristokraattinen hyve. He koulivat asekuntoaan, iloisivat vapaina ja valmensivat itseään omaehtoiseen kuuliaisuuteen taistelukentällä. Rauhan aikana zaporogit päättivät leirin asioista demokraattisesti. Tämä puoli zaporogeissa oli sitä, mistä puhumisesta itsevaltiutta edistäneen Venäjän valtakunnan sensuuriviranomaiset eivät pitäneet. Kasakkakäräjien demokraattinen toimintatapa herätti demokratiaa tavoittelevien itäslaavifilosofien ja -taiteilijoiden, esimerkiksi suomalaistenkin tunteman Ilja Repinin, mielenkiinnon kasakoihin.

Ilja Repin, joka saattaa viitata hahmoillaan Taras Bulbaan ja hänen poikiinsa, myös kuvaa kasakka-aiheisten maalaustensa kasakoita vapaiksi, riehakkaiksi onnensotureiksi, joiden elämäntapaan kuuluu runsas alkoholinkäyttö, ilonpito ja villeys vapaasti toteutettuina. Uudismielisenä Repin oli kiinnostunut kasakoiden kansanomaisesta käräjien demokratiasta esikuvana Venäjän uudistuksille, hänen esille pannuissa maalauksissaan kuvataan kasakoita näihin liitettyjen tavanomaisten, myös länsimaissa tavanomaisten mielikuvien mukaisesti – sanojen mielikuvien, jotka siintyvät Gogolin Taras Bulbassa slavofiilisesti höystettyinä.

Länsimainen ja venäläinen käsitys kasakoista on suurelta osalta sama. Kuvaan kuuluu, että he ovat sekä onnensotureita että kansanomaisia kristillisiä ritareita, jotka vaalivat miesten välistä veljeyttä, puolustavat vapautta ja oikeudenmukaisuutta jopa koomisiin äärimittoihin menevällä tavalla ja välttävät sitoutumasta naisiin miesten veljeyttä häiritsevällä tavalla. He siis ovat länsimaisten keskiajan ritarien kaltaisia heistä esitetyissä kuvauksissa. Eläessään kuitenkin kosketuksessa idän ihmisten kanssa he pukeutuvat noiden tavoin ja osittain elävätkin näiden tapaan. Kuten itämaiset miehet, he pitävät naisia, hallitsemattomia naisia vaarana ihmisyhteiskunnalle. Kuten juutalaiset itäisessä Euroopassa, myös kasakat ovat olleet länsimaalisuuden edustajia, mutta kulttuuriltaan itäisiä ihmisiä. Tämä heijastuu fiktiivisissä käsityksissämme kasakoista taiteessa ja kirjallisuudessa.       

Itämainen ihanne miesten veljeydestä ja naissukupuolen uhasta miehisyydelle

Gogolin romaani Taras Bulba on miesten välisen veljesrakkauden kuvaus. Hänen kahdesta pojastaan nuorempi Andri oli opiskeluaikanaan rakastunut Kaunasista (nykyisessä Liettuassa) kotoisin olevaan puolalaisen voivodin tyttäreen, joka oli vierailulla Kiovassa. Kasakkaleiristä lähdettyään sotaretkelle puolaisia vastaan Andri törmää kasakoiden piirittämässä kaupungissa tuohon naiseen. Avioituakseen hän siirtyy puolalaisten puolelle. Andri rikkoo välinsä isään. Hän rikkoo miesten välisen aseveljeyden normia naisen vuoksi, minkä takia Taras tappaa poikansa taistelussa. Andri kuolee, koska ei halua nostaa asettaan isäänsä vastaan.

Fiktioissa esiintyvä myyttinen kasakka on mies, koska on soturi, kansanomainen ritari, joka elää kaltaistensa seurueessa ollakseen vapaa, tasavertainen ja -arvoinen heidän kanssaan ja elää miehisen veljeyden hengessä osallistumatta ruumiilliseen työhön ja hankkii asekunnillaan itselle ja omilleen kunniaa sekä puolustaa kristinuskoa muslimeja, juutalaisia ja väärän kristinopin tunnustajia vastaan. Hän jättää elinkeinotoiminnan vaimoilleen ja muulle naisväelle. Romaanissaan Kasakat Leo Tolstoi kertoo kasakoista seuraavaa: Naista kasakka pitää varallisuutensa välikappaleena: vain neitosen hän sallii huvitella, vaimonsa hän sitä vastoin pakottaa nuoruudesta hamaan vanhuuteen asti tekemään työtä häntä varten ja itämaiseen tapaan vaatii naiselta nöyryyttä ja uurastusta.  (Tolstoi, Leo [1967]: Kasakat, ss. 28--29)

Tolstoin mukaan tästä voidaan päätellä seuraavaa: Tämän katsantokannan vuoksi nainen, joka kehittyy voimakkaasti sekä ruumiillisessa että henkisessä suhteessa, vaikka onkin ulospäin alamaisen asemassa, saa kotielämässä, kuten yleensäkin itämailla, verrattomasti suuremman vaikutusvallan kuin lännessä. Hänen vetäytymisensä yhteiskunnallisesta elämästä ja tottumus miesten raskaisiin töihin antavat hänelle sitä suuremman merkityksen ja voiman kotipiirissä. Kasakka, joka syrjäisten läsnä ollessa pitää sopimattomana puhua hellästi tai suotta vaimonsa kanssa, tuntee tahtomattaankin tämän etevämmyyden, kun jää hänen kanssaan kahden. Koko koti, koko omaisuus, koko talous on vaimon työllään hankkimaa ja pysyy pystyssä vain hänen ahkeruutensa ja huolenpitonsa ansiosta. Vaikka mies uskookin varmasti, että työ on kasakalle häpeä ja sopii vain nogaijilaiselle rengille ja vaimolle, aavistaa hän jollakin tavoin, että kaikki mistä hän elää ja mitä omakseen sanoo, on tuon työn tulos ja että naisen, äidin ja orjattarena pitämänsä vaimon,  vallassa on riistää häneltä kaikki mitä hänellä on. Sitä paitsi raskaiden miesten töiden jättäminen naisten käsiin on kehittänyt grebeniläisnaisesta erikoisen itsenäisen, miehekkään luonteen ja hämmästyttävässä määrin vahvistanut hänen ruumiillista voimaansa, tervettä järkeään, päättäväisyyttään ja luonteen kestävyyttä. (sama kuin edellä)

Tolstoi siis painottaa sitä, että kasakkayhteiskunnassa naiselle jäivät myös sellaiset raskaat työt, joita miehet muissa yhteisössä tekevät, mikä taas vahvisti yllättävästi naisten asemaa yksityisessä elämänpiirissä – vahvistivat heidän fyysistä ja henkistä kelpoisuuttaan miehen taitoihin. Sotureina miehet joutuvat keskittymään kuin spartalaiset ikään joutuivat antiikin kirjailijoiden mukaan keskittymään asekunnon ylläpitoon sotaleireissään, minkä vuoksi sotaisten ja julkisten asioiden ulkopuolella naiset suorittivat vaativatkin tehtävät – antiikin Spartassa (Aristoteles sanoo Politiikka-teoksessaan) vallitsi suoranainen kyneikokrateia, josta oli syytä varoittaa, kun maaomaisuuden hallinta oli suuremmassa määrin naisten kuin miesten vastuulla. Aristoteles olikin vakuuttunut siitä, että tällaiset naisvaltaiset olot olivat syy Spartan perikatoon. 

Romaanissaan Kasakat Leo Tolstoi kirjoittaa vanhauskoisista Kasakoista, jotka olivat asuneet ikimuistoisista ajoista Kubanissa Grebenillä Terek-joen rantamilla. Kasakat polveutuvat Tolstoin mukaan niistä vanhauskoisista, jotka olivat asettuneet tshetsheenien joukkoon, sekoittuneet näihin ja omaksuneet näiltä ja muilta kaukasialaisilta vuoristolaisten tavat ja tottumukset. Kasakoiden asusteisiin kuului tsherkessitakki, joka on omaksuttu kaukasialaisilta.

Miksi kasakkaepiikka ja -lyriikka ovat ukrainalaisen kansallisen kulttuurin kivijalka?

Sotaisessa romaanissaan Gogol kuvailee kasakoiden elämäntapaa, jossa oli kaikkialla sama ydin. Taras Bulba korostaa miesten välistä yhteenkuuluvuutta, kasakkaveljeyden hyvettä, jolle nainen on vastavoima ja potentiaalisesti uhka. Kirjallisissa fiktioissa kasakat siis nähdään yhteisönä, joka elää idän ja lännen välillä – omaksuneena piirteitä molemmista.

Ainainen pakko puolustaa rajoja kolmea eriluontoista kansakuntaa vastaan – kaikki tämä antoi sen poikien uroteoille eräänlaisen vapaan ja valtoimen ulottuvuuden ja kasvatti heissä mielen lujuutta. Tämä mielen lujuus oli lyönyt leimansa Taras Bulbaan kaikella voimallaan.

Ukrainaa voidaan sanoa täydellä syyllä välimaaksi. Se on syntynyt kolmen kansakunnan väliin, Puola-Liettuan (joka käsitti Liettuan, Puolan, Valkovenäjän), Moskovan (nykyisen Venäjän idun) ja Krimin kaanikunta-Ottomaanivaltakunnan eri tahoilta saartamalle alueelle. Alueella ei ollut valtiota – siten kuin se on totuttu nykyään ymmärtämään. Ulkoiseen sotilaalliseen paineeseen reagoitiin siten, että vapaa miehet hankkivat asekunnon, muodostivat miesten yhteisön, jossa he ratkaisivat kiistansa miesten kesken kasakkakäräjillä ja pitivät taistelujen väleillä yllä veljellistä yhteisöllisyyttä. Tätä oli varjeltava niiden naisten uhalta, joille oli jätetty elinkeinotoiminta, josta yhteisön eloonjäänti myös riippui. Kohdatessaan naisia näiden houkutuksesta he saattoivat joutua tilaan, jossa he eivät enää olleet vapaiden asekuntoisten miesten yhteisölle käyttökelpoisia.

Antri Bulba on Gogolin romaanissa mies, jonka tunne-elämä ei pysy aisoissa, minkä vuoksi hän ei pysty vastustamaan naisten seksuaalista houkuttelevuutta. Hänen isänsä Taras siis joutuu hänet tappamaan, jotta hän ei olisi vaarallinen esimerkki kasakkayhteisön muille miehille.  Huomamme Gogolin kuvaavan romaanissaan Taras Bulba, sitä, miten kasakoiden elämäntapa ja Ukrainan maantiede liittyvät toisiinsa. Ukrainalaisen kansallisen identiteetin pohjana on kasakoiden elämäntapa, joka syntyi väestölle sen vuoksi, että ihmisten täytyi sopeutua siihen, että kolmelta suunnalta haluttiin ukrainan asukkaat alistaa vieraaseen valtaan.

Gogol siis tarkastelee fiktion keinoin geopolitiikan heijastumista ihmisyksilön mieleen. Tsaarin-Venäjä oli – vaikkakin turhan moni on sen unohtanut – valtakunta, jonka reunoilla oli varsinaisesta Venäjästä erillisiä puskurialueita, mutta joiden halutiin ennen pitkää tulevan osaksi äiti-Venäjää. Suomi ja sen asukkaat ovat tällinen erillisalue ja tällaisen asukkaita – nimittäin Suomen suuriruhtinaskunta. Kasakka-alueet, joista vanhin ja alkuperäisin oli Ukraina, oli tällainen, mutta ei ainoa kasakka-alue laatuaan, sillä Leo Tolstoin Kasakat-romanissa kerrottu vastaavanlainen alue on Kuban, minkä lisäksi ovat Siperian kasakka-alueet – kaikki erillisalueita, jotka eivät kuuluneet varsinaiseen Moskovan suuriruhtinaskunnasta syntyneeseen kansalliseen Venäjään. Tämän nykyisenä johtajana ja itsevaltiaana nyt ”keikkuu” Vladimir Putin.

Miltä Taras Bulba näyttää – kun Nyky-Venäjän propagandan ei anneta johtaa harhaan?

Kasakka- ja seikkailuromaani Taras Bulba on historiallinen romaani, jossa ei käsitellä lainkaan Venäjää, vaan Venäjän, muslimimaailman ja kristillisen lännen välistä Välimaata ja sen omintakeista kulttuuria. Se on herooisen yhteiskunnan ja kulttuurin kuvaus levottomalta ajalta 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun tilanteen mukaan. Siinä esitellään kasakkayhteiskunnan miesten hyveet, mutta myös sitä, millaisiin traagisiin (tarkoituksettomiin) seurauksiin noiden hyveiden ylläpito ja harjoitus voi johtaa. Gogol on realisti, jonka kertomukseen, fiktioon, heijastuvat myös kasakkayhteiskunnan rajoitukset.     

Taras Bulba joutuu maksamaan korkean hinnan, joka sisältää kahden poikansa kuolema – nuorimman pojan tämän oman isänsä tappamana ja vanhimman vihollisen teloittamana.  Romaanissa kerrotaan avoimesti kasakoiden tekemistä rikoksista. He surmaavat kostonhimossaan juutalaisia ja tekevät veritekoja puolalaisten joukossa. Kasakat ovat siis tehneet ne rikokset, joista heitä rangaistaan. Heidän tekonsa kuitenkin kumpuavat heidän omasta elämäntavastaan ja sen mukaisesta tavasta maksaa samalla mitalla puolalaisille samoin kuin he maksaisivat tataareille, turkkilaisille ja venäläisille

 

   

 

 

 

 

          

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Eli tämän geopolitiikan heijastuminen nais- ja miestyypin muodostumiseen voisi selittää myös meitä suomalaisia. Kyllähän kuvauksestasi tuli myös suomalainen mieleen, siis suomalainen nainen.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kasakkanaisten kuvaukset esimerkiksi Tolstoin romaanissa Kasakat, jota siteerasin, ovat talonpoikaisnaisten elämän- ja luonteen kuvauksia, sillä kasakkanaiset ovat talonpoikaisia. Talonpoikaisyhteiskunta (joka ei ollut todellisuudessa niin tasa-arvoinen millaisena se fiktiossa esitetään) oli sotainen ja yhteiskunnan sotaisuudella on vaikutuksia naisen luonteeseen. Ei lien paljonkaan tutkittu sitä, missä määrin Suomessa oli vastaavanlaiset olot ja mikä on tuiottanut vastaavanaliset piirteet Suomen maisiin.

Suomessakin 1500—ja 1600-luvun vaihteen molemmin puolin on voinut olla jotakin Ukrainan oloille samankaltaista. On viitteitä siitä, että Suomen itäisillä ja pohjoisilla seuduilla ja Venäjän rajan tuntumassa oli kasakkalaitokseen verrattavissa oleva talonpoikaismiliisi (jonka osuus Nuijasotaan on osoitettavissa). Vaikkei ehkä yhtä jyrkästi kuin aroseutujen Ukrainassa, Suomessakin mainituilla maan alueilla, miesten syventyminen sodanvalmisteluun ja -käyntiin saattoi saada samoja piiteitä ja avata naisille mahdollisuuksia päästä suoriutumaan miesten töistä.

Kaukasuksella ollessaan Leo Tolstoi näyttää kiinnittäneen huomiota tällaiseen ilmiöön kasakkakulttuureissa (joka on vastine skandinaaviselle vapaan asekuntoisen talonpojan kulttuureille). Suomessa ei ole historiantutkimuksellisesti kiinnitetty huomiota 1500—1600-luvun talonpoikaissotureihin siten kuin Ukrainassa – koska kansallista identiteettiä on haluttu rekonstruoida eri tavoin.

Suomen talonpoikaissoturit on ehkä haluttu esittää jotenkin eri valossa. Siksi ei ole myöskään tunnettu mielenkiintoa tarkastella soturiyhteiskuntamallin vaikutuksia siihen, millaisia mieheen ja naiseen kohdistuvat odotukset ovat. Kalavalainen epiikkamme kiinittää huomiota eri asioihin kuin indoeurooppalainen, vaikkakin tämän piirteitä on myös omassamme.

Taiteelliset kuvaukset, vaikkakin niissä viitataan kirjailijan luomiin henkilö- ja ihmistyyppeihin, voidaan nähdä esittävän yleisiä väitteitä kohteista, jotka sopivat noihin tyyppeihin, jolloin kyseiset väitteet saattavat olla jollakin tasolla ja tavalla tosia.

Kasakkafiktion mies-ja naiskuvauksiin heijastuvat samat piirteet kuin Homeroksen ja muiden kreikkalaisten runonlaulajien kerrontataiteessa tai 1100-luvun varhaiskeskiaikaa kuvaavinaan olevissa ritariajan runoelmissa. Fiktion henkilöt ovat taiteellisella vapaudella luotuja, mutta jollakin yleisellä tasolla ne heijastavat herooisen sankariyhteiskunnan ihanteet heijastettuna myyttiseen sankariaikaan

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kiitos kirjoituksesta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt minkä kirjan luen, mutta en ole keksinyt sopivaa. Ehkä haen ensiviikolla jonkun Gogolin teolksen kirjastosta.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Gogol on kuuluisa Venäjän valtakunnan byrokratiaa satirisoivista ns. pietarilaisnovelleistaan, jotka sijoittuvat Pietariin venäläiseen ympäristöön. Ukrainaan sijoittuvia novelleja hän julkaisi nuoruudessaan ja tuon Taras Bulba-kasakka-romaanin (1835), jota hän myöhemmin muokkasi sitä pidentäessään (1842).

Venäjän kriitikot olivat moittineet sitä liian ukrainalaiseksi (siis venäjävastaiseksi jota ukrainalaisuus ei voi olla olematta. Venäläinen identiteetti perustuu ajatukselle, että ukrainalaiset ovat venäläisheimo. Ollakseen mieliksi venäläisyleisölle Gogolin tuli välttää paljastamasta liiaksi ukrainalaisuuttaan.

Kuolleet sielut on Gogolin tunnetuin teos, joka kuuluu yhteiskuntasatiireihin.

Käyttäjän harripihl kuva
Harri Pihl

No jaa, voihan sitä historian kuvaa rakentaa fiktion perustalle ja tämä ei ole mitenkään harvinaista, myös me teemme tätä.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kirjallisuus- ja taidehistoria ovat olleet olleet historian osia – ne ovat painottuneetkin sellaisia aikakausia tarkasteltaessa, joilta on vähän arkistolähteitä (kuten oikeudenkäyntipöytäkirjoja), jolloin erityisesti Euroopan keskiaikaa tai lähteiltään rikkaampaa antiikinaikaa on lähestytty kansanperinteen (folkloren) uskomustarinoiden ja (tätäkin heijastelevan) kaunokirjallisuuden ja -taiteen piiristä. 1800-luvun nationalismi synnytettiin folkloristisen materiaalin pohjalta laatien materiaaliin perustuvia rekonstruktioita aina, kun ei ollut dokumentaation mahdollisuutta.

Kasakkafiktiot sellaisina kuin ne esiintyvät folkloressa ja tähän pohjautuvassa kansallisromanttisessa kirjallisuudessa ovat tyypillinen kansallinen myytti, jota tietoisesti rakennettiin kaunokirjallisesti. Ainakin osassa Gogolin kertomuksia on selvästi pyrkimyksenä, vaikkakin niiden kielenä on venäjä, esittää kaunokirjallisesti myyttiä, joka rakentui folklorelle. Suomessa Elias Lönnrot oli folkloren kerääjä ja folkloristisen aineiston, kalevalamittaisten kansanrunojen, muokkaaja ja näihin perustuvien runoelmien luoja (Vanha Kalevala, Uusi Kalevala ja Kanteletar). Muokkaustyö tuotti myös poliittisesti käyttökelpoista kirjallisuutta, joka sisälsi myös kansanrunoihin kuulumattomia lisiä. Mestarillisista pietarilaisnovelleistaan tunnettu Gogol oli myös oman maansa kansallisen kansankulttuurin harrastaja – kuten Lönnrot – ja kansanuskomuksiin ja kansantarinoihin perustuvan kaunokirjallisuuden luoja.

Ukrainan ja Venäjän erilaiset kasakkamyytit ovat hankkeita, joilla on erilaiset poliittiset tausta-ajatukset. Samoin kuin Suomessa Kalevalat ja karelianismi olivat osa suomalaisuuden rekonstruointia (dokumentaation puuttuessa), kasakkakansanperinne oli sitä erityisesti Ukrainassa ja vähemmässä määrässä Venäjällä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tämän linkin takaa aukeaa se Ilja Repinin kuuluisa maalaus. https://en.wikipedia.org/wiki/File:Repin_Cossacks.jpg Maalaus on kyllä vertaansa vailla! (Vaikka en tiedä miten ukrainalaiset sen kokevat)

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Taulussa on atamaani Ivan Sirko

http://www.encyclopediaofukraine.com/display.asp?linkpath=pages\S\I\SirkoIvan.htm

muotokuvana ja maalaus perustuu historialliseen tapaukseen, jossa zaporogit kirjoittavat vastauskirjeen Turkin sulttaanille, joka oli vaatinut heitä alistumaan hänen valtaansa.

Ilja Repin on maalatessaan mukautunut tsaarin toiveisiin, koska hallitsija oli hyväksynyt aiheen. Sirko oli kotoisin Harkovasta, josta myös Ilja Repinkin oli kotoisin. Taitelija oli kotoisin Ukrainasta, köyhää sotilassukua, joidenkin mainintojen mukaan ehkä juutalainen (juutalaiskuvaamataitelijat sangen harvinaisia – juutalaisuskonnossa ei arvosteta taidetta, kuten ei oikeaoppisessa islamissakaan). Juutalaisväestö levittäytyi kuitenkin alueelle, jonka kasakat valloittivat muslimeilta. Juutalaiskasakoita tunnetaan myöhemmältä ajalta, bolsevikkeihin liittyneissä kasakoissa ainakin. Voi olla eri kysymys sen mukaan, onko puhe vapaista kasakoista tai myöhemmästä tsaarien kasakkaratsuväestä.

Kasakoiden merkitys Ukrainan nationalismille oli siinä, että he pitivät kiinni oikeudesta erillishallintoon, josta myös suomalaiset pitivät kiinni tulkiten erillishallintonsa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaksi Venäjän yhteydessä. Kasakoiden kansanrunot ja -laulut ja vapauden vaisto ja riippumaton mieli ovat vertauskuvia, joiden varaan kansallista identiteetiä on romantiikalle tyypillisellä tavalla rakennettu, joten kysymys on Herderiltä saadusta kulttuurinationalismista.

Ukrainalaisessa folkloressa idealisoitu Sirko vaihtoi useasti liittolaissuhdetta. Hän taisteli menestyksellisesti (Moskovan liittolaisena) Krimin kaanikuntaa ja Turkin sulttaanikuntaa vastaan, mutta lopulta näyttää kääntyneen Moskovaa vastaan. Sirkokin varamaankin pyrki pitämään kiinni erillishallinto-oikeudestaan Venäjän yhteydessä liittoutuessaan tämän kanssa.

Paradoksaalista kasakoissa on se, että sekä Ukraina että Venäjä (ja myöhemmin Neuvostoliitto) piti heitä sankareina. Venäjällä virallisesti ei haluta heitä pitää ukrainalaisina, vaikkakin he sellaisia olivatkin, pitivät he itseään ”turpeeseen” sidottuja slaaveja parempina, siis parempina kuin ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja venäläisiä maaorjatalonpoikia. Gogolin Taras Bulbassa zaporogit hyökkäävät juutalaisten kimppuun, kun kuulevat juutalaisten väitteen, että nämä olisivat heidän veriveljiään. Kasakoissa oli kastimainen piirre.

Silti zaporogeihin sallittiin muidenkin kuin slaavilaisten kansanryhmän jäsenten liittyä, Sirko näyttää hyväksyneen englanninkielisen wikipedian mukaan mongolien (kalmukkien) liittymisen kasakoihin. On ehkä ollut jonkinlainen adoptiokäytäntö – kasakat olivat yhteiskuntaluokka, jonka jäseniä yhdisti heimohenkisyys, ”soturikasti”. He asettivat itsensä ruohon asemaan, eivät hyväksyneet identiteettinsä ulkoista määrittelyä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Etsin vähän maalauksesta viitteitä siihen mitä kerroit Taras Bulban kohdalla että kasakat saivat myös läntistä sivistystä. Tässähän heidät on eksotifuoitu ja myöskin jonkinlainen epäjärjestys on heidän tavassa olla tilassa.
Itse mietin tätä itä-länsijakoa sen kautta miten ollaan tilassa ja jäsennetään tilaa. Olen aikoinaan lukenut ruotsalaisen Erik Blombergin arkitehtuurihistoriaa jossa hän veti teesiä siitä kuinka suomalainen rakennustaide liittyy itäiseen malliin, samaan kuin esim kreikkalainen. Suomalainen talomuoto jossa on hirsinen huone mihin mennään päädystä sisään ja sitten päätyä on jatkettu pystylaudotetulla "kuistilla" on vastaava perusmalli kuin kreikkalaisen temppelin perusmalli. Tätä perusmallia ei ole Ruotsissa eikä Länsi-Euroopassa. (paitsi mitä klassismin mukana tuli kaupunkitaloihin antiikkia matkien)

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #9

Repinin maalauksessa kasakka-aihetta käsitellään (kenties Venäjän ja keisarin toiveiden mukaan) orientalistisesti eli siten kuin länsimaisessa taiteessa ylipäänsä orienttia eli itämaita, siis vieraana toiseutena.

Venäläiseltä näkökannalta kasakat ilmentävät venäläisyyden villiä ja riehakasta puolta, jota Repinin tavassa tulkita aihetta korostetaan. Venäjän kielessä on kaksi vapaus-sanaa, svoboda ja volja, jolloin kasakat edustavat jälkimmäistä kuritonta, alkuslaavilaista ihmisyyttä ja vapautta (vaikkakin suomalaiset ovat käsittäneet jostakin syystä svobodan tällä tavoin). Sanomattakin on selvää, ettei kasakoiden talonpoikaisdemokratiaa sopinut esittää. Venäjän kreikkalainen (ja itäroomalainen) traditio ei ole ateenalaisen suoran demokratian perinneettä, vaan keisari-Rooman perinnettä.

Länsimainen orientalisti on nähnyt kasakat samalla tavoin. Kummastakin näkökulmasta jää huomaamatta, että Aleksanteri I:een asti kasakat saivat läntisen kristikunnan opetusohjelmiin (jesuiitat) perustuneet koulutuksen, jos he ottivat osaa koulutukseen. Länsi-Rooman perillisenä olevan lännen ja Itä-Rooman perillisenä olevan Bysantin väliin jäävällä rajaseudulla (joita Suomi ja Ukraina molemmat ovat) molemmista suunnista tulevat vaikutteet ovat sekoittuneet, ehkä hieman eri tavoin eri hengenelämän alueilla. Opillinen kulttuuri lännestä ja kansankulttuuri idästä, joskin kaikilla alueilla on myös vanhempaa kulttuuriperinnettä.

Mielikuvissamme – orientalistisissa tai venäläiskansallisissa – kasakat nähtiin vieraina, villeinä, vapaina ja kurittomina luonnonlapsina (vrt. Hollywoodissa tehty Taras Bulba-elokuva). Fiktiot (kirjallisuus ja taide) kertovat myös siitä, miten kuvauksen kohde halutaan nähdä eikä vain siitä, miltä se näyttää. Länsimainen näkökulma on kasakoiden "primitiivisyyttä" väheksyvä, venäläinen taas on "primitiivisyyttä" arvostava heijastaessaan ajatusta venäläisen sielun kesytöntä puolta. Tämä on selityksenä despotismin tarpeelle. Molemmissa näkyy siirtomaavallan pyrkimykjset.

Ukrainassa, kun kasakkayhteisöt muodostuivat 1400—1500-luvuilla, ne olivat kaukana venäläisyydestä, saattoivatpa koostua joiltakin osin tataareista ja muista arokansoista. Kasakkakulttuuri on arokulttuurin ja länsislaavien latinalaisen kulttuurin jonkinmoinen sekoitus. Arot ovat kansoja yhdistäviä samoin kuin meret aikoina, jolloin teitä ei ollut ja vaikeakulkuiset seudut kannatti kiertää.

Samalla tavoin kuin Puolan aatelinkin tavassa pukeutua, myös kasakoiden tapa pukeutua sisältää vaikutteita arokansoilta. Puolan aateli uskoi tai uskotteli 1600-luvulla, että se polveutuisi skyyttalaisista, siis (valkoista rotua olevista) arokansoista, pitäen venäläisiä suomalaisugrilaisena ja tataarisena sekakansana. Itämainen pukeutuminen näkyy puolalaisen barokin maalauksissa ja muissa taideteoksissa. Tämä ei tehnyt puolalaisista suinkaan vähemmän länsimaisia, sillä he harrastivat latinaa ja löivät laimin puolan kansankielen kehittämisen kaunokirjallisuuden kielenä. Rehevyys on myöhäisrenessanssin ja erityisesti barokin tyylipiirteenä koko Euroopassa.

Puolan vastaiseen kapinointiin taipuvaiset ukrainalaiset ovat päässeet nauttimaan Puolan renessanssin ja barokin hedelmistä, kun taas idempänä oleva Venäjä jäi läntisestä näkökulmasta takapajulaksi, ainakin oppisivistyksellisesti. Arkitehtonisestikin Venäjä omaksui antiikin perinnettä hitaammin kuin nykyiseen Ukrainaan ja valkovenäjään kuulunut osa "Venäjästä" (oli Bysanttia, myöhemmin Puolaa).

Yleensä unohdetaan, että renessanssikulttuuri tuli Suomeen Puolasta Juhana herttuan (myöhemmän Ruotsin kuningas Juhana III:n aikana) tämän puolison liettuanpuolaistuneen ja osin italialaisen Katarina Jagellonican välityksellä (paitsi Puolasta, myös Italiasta). Ylimyskulttuurinen renessanssi ja barokki levisivät kansan keskuuteen. Nämä eteläiset tai läntiset vaikutteet ovat tulleet kreikkalaisen katolisen kirkon ja pohjoiseuraasialaisen kansankulttuurin päälle, jotka ovat näkyneet kansankulttuurissa aiemmin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #10

Tähän ja nyt taas vähän taas hypäten, näin tuoreen Pussy Riot-haastattelun jossa kertoivat perustaneesa mediatoimiston. Koska valta on ryhtynyt villiksi he jättävät 'postmodernin' ja ryhtyvät konttoritöihin. Tuo villin ja vapaan kansanluonteen kaksoistarkoitus (idealisoida kansa ja legitimoida autoritäärinen hallinto) vaan toi tämän mieleen. Riotit eivät enää hyödynnä venäläistä kuvastoa ja myyttejä.
Jos venäläiset ovat ottaneet käyttöönsä osittaen vääristäen noin paljon ukrainalaista materiaalia voi Suomen ja Ukrainan vertailu sitten myös jatkua sillä että katsotaan miten sama tapahtuu (tai ei tapahdu) suhteessa suomalaiseen.

Toimituksen poiminnat