timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Kulttuuri ja etninen homogeenisuus

Perussuomalaiset ajavat – ainakin ovat toisteiseksi ajaneet – parlamentaarisesti ja Kansallinen vastarinta eli uusnatsit väkivaltaa käyttävän kansallisen vallankumouksen avulla (miksiköhän Immonen on käyttänyt heidän retoriikkaansa?) etnisesti homogeenisen Suomen tai jopa Pohjolan tai Baltian asiaa.             

Hämmennystä aiheuttaa se, etteivät keskustelijat osaa tai eivät suostu sanomaan, mitä tarkoittavat monikuttuurilla tai kulttuurilla.  Eniten toivoisi käsitteiden määrittelyä. Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan kulttuurien aiheuttavan väkivaltaa, jota käyttävät ihmiset, eivät kulttuurit, kun sanotaan, etteivät kulttuurit sovi yhteen tai kulttuurilla selitetään yhteiskunnallisista epäkohdista johtuvia ristiriitoja.

Vaikka sanookin itseään kansalliseksi liberaaliksi, eiköhän Immonen kuitenkin kannata ajatusta, että kaikki kulttuurit ovat etnisiä (siis esimerkiksi homoseksuaaleilla ei ole tai ei saisi ainakaan olla kulttuuria, koska eivät ole etninen ryhmä)? Hänen käsityksensä kulttuurista on näin ollen sama kuin nähtävästi se, johon Pohjoismainen arjalaisgermaaninen vastarintakin nojaa retoriikassaan, propagandassaan tai ”puolustaessaan” väkivalloin kaduilla pyhää aatettaan.

Nykyisessä ilmapiirissä, sana kulttuuri on siinä määrin politisoitunut (kenties siksi, että sana talous on tullut epäpoliittiseksi), että oikeisto ja vasemmisto mielletään osapuoliksi, jotka taistelevat eri kulttuurikäsitysten puolesta. Politisoitumisen takia pitäisi olla käyttämästä sanoja kulttuuri tai monikulttuuri tai sanoa, mitä kulttuuri on tai ei ole omassa kielessään, jos sanaa haluaa käyttää.     

Kulttuurista puhumisen ongelma  

Kulttuuriin liittyvä ongelma saattaa johtua siitä, etteivät eri ihmiset ymmärrä sanalla kulttuuri sanaa asiaa ja etteivät he myöskään osaa tai suostu sanomaan, mitä tarkoittavat sanalla kulttuuri. Kuitenkin kulttuuri sanan käyttöalueen laajuus on sellainen, että kulttuuri on sana käytössä, kun puhutaan maanviljelystä (monokulttuuri) tai hengenviljely. Silmiini osui (oliko Immosella) monokulttuurin tavoittelu. Ihmettelin, ehdottaako hän, että kaikilla Suomen pelloilla on viljeltävä vain yhtä kasvia (tosin hän ei kertonut mitä kasvia oikein tarkoitti). Onko monikulttuurisuus sitä, että annetaan kaikkien kasvien kasvaa?

Etymologisesti latinan kulttuuri-sana on merkinnyt kasvien viljelystä tai maataloutta. Tästä merkitys on laajentunut niin, että kulttuuri on alettu käsittää niin esineelliseksi kulttuuriksi, eli valmistavan ihmistoiminnan ja sen avulla saatujen valmisteiden kokonaisuudeksi kuin hengenviljelyksi eli ajattelun ja sen tuotteiden aikaansaanniksi.   

Mitä kulttuurilla oikein tarkoitetaan?

Poliittisessa väittelyssä käydään yhä enenevässä määrin kiistaa kulttuurista. Suurin ongelma on siinä, että puhutaanpa mini- tai monokulttuurista puhujat eivät tiedä mistä he oikein puhuvat. Kulttuuri on paitsi suomen kielessä – missä hyvänsä kielessä mahdollisesti hankalin sana. Tämä sana ei tahdo tulla ymmärretyksi milloinkaan yhdellä ja samalla tavalla. Se on monimerkityksellinen ja -selitteinen.

Sosiaaliset tavat, kaavat ja normit sekä arvot saatetaan myös lukea kulttuuriksi. Herää kysymys, mitkä asiat kuuluvat kulttuuriin ja mitkä taas eivät. Kulttuurista ei voida puhua selvästi, ellei kerrota aina myös sitä, mitä kulttuuriin puhuja sisällyttää. Onko kieli kulttuuria? Ei ole ainakaan välttämättä. Entä onko uskonto? Jos ovat, niin on kerrottava millä perusteella.

Puhutaan suomalaisesta kulttuurista. Silti Suomessa asuva voi osallistua samaan aikaan moneen suomalaiseen kulttuuriin. Runoilijana tai runouden harrastajana hän voi osallistua suomalaiseen tai suomenruotsalaiseen runokulttuuriin, jos kielitaito on siihen riittävä. Sanataidekulttuureja on samaan aikaan useampia kuin yksi, näin myös kuvaamataidekulttuureja. Paitsi taidekulttuureja, on myös tiedekulttuureja. Kolmanneksi kulttuurilla voidaan ymmärtää ajatusten, tapojen ja käytänteiden kokonaisuutta jollakin alueella. Määrittelemättä puhutaan myös yhtenäiskulttuureista, osa- ja alakulttuureista, poliittisista kulttuureista, rakennuskulttuureista jne.  Suomessa on aina ollut osana ”yhtenäiskulttuuria” saamelaiskulttuureja, 1700-luvulta alkaen romanikulttuureja (varmaankaan romanitkaan eivät ole kuuluneet yhteen ja samaan kulttuuriin), juutalaiskulttuureja, joita erotetaan Euroopassa ainakin kaksi.   

Jyväskylässä riehuneet uusnatsit ovat pohjoismaista mytologiaa hyödyntävä alakulttuurinsa, jolla on paljon yhtymäkohtia alamaailmaan ja sen alakulttuureihin. Perussuomalaisilla on oma poliittinen kulttuurinsa, jollainen lienee jokaisella Suomen puolueella. Näin sanotaan, kun halutaan korostaa puolueväkien eroja toisiinsa nähden, joten sanotaan eri väkiä kulttuurisesti erilaisiksi.   

Perussuomalaisen kulttuuripuheen sekavuus – tervejärkisen mahdottomuus sitä ymmärtää!

Perussuomalaisen tunnistaa siitä, että hän puhuu suu vaahdossa kulttuurista ja sen puolustamisesta, mutta jättää jatkuvasti kertomatta mitä hän tarkoittaa sanalla kulttuuri. Muotisanaksi on tullut monikulttuuri, vaikkakin kaikki kulttuurit ovat olleet ja tulevatkin aina olemaan moniaineksisia. Suomen alueella harjoitettu kulttuuri on aina koostunut samoista aineksista kuin muutkin Euroopan ja Lähi-idän kulttuurit, joten mikään kulttuurissamme ei ole omaa. Vastausta vaille jää se, mikä tekee nuo vaikutteet omiksemme ja oletetun kulttuurin osiksi.

Perussuomalainen ”kulttuuri”, joka kyseisen puolueen äänitorvet väittävät puolustavansa, on vain retoriikkaa, jolla on maustettu poliittinen propaganda. Tämä on – kaiken propagandan tavoin – taivutteluksi naamioitua pyrkimystä saada ihmiset tavoittelemaan puolueen itselle asettamia tavoitteita. Tyhmintä kansanosaa viedään kuin pässiä narusta.     

Perussuomalaisten usein sekavista puheenvuorosta jää käteen, että on kulttuureita – huomaa monikko ­–, jotka yleisemmin eivät sovi kuin sopivat yhteen toistensa kanssa. Onko siis monikulttuurisuutta se, että on monia kulttuureista, jotka eivät viihdy toistensa rinnalla? Onko sittenkin niin, että on monia kulttuureita, jotka viihtyvät toistensa rinnalla ilman että ne lakkaavat olemasta eri kulttuureita.

Onko immoslainen käsitys kulttuurista oikea? Tuskin on!

Suomen politiikkaan on syntynyt immoslainen liike eli immoslaisuus, ideologia, jonka kannattaja hyväksyy yhdysvaltalaisen Ruth Benedict kulttuurinhahmoteorian.  Ajatuksena on, että itse kunkin omat tapamme tekevät meistä määräyhteisön jäseniä. Tällaisen kulttuurihahmoteorian ongelmana on, että se soveltui erittäin hyvin eteläafrikkalaisen Apartheid-politiikan oikeuttamiseen.

Apartheidin ajatuksena oli, että valkoisten, värillisten ja mustien voitiin ajatella voivan elää täysipainoista elämää vain kulttuuriyhteisössään kukin niistä erillään kahdesta muusta yhteisöstä. Ihonväri voitiin tulkita merkiksi siitä, että sen edustaja oli kotoutuva vain samanväristen kulttuuriin. Kulttuurin suojelun nimessä oli siis suotavaa erotella eri kulttuurien edustajat toisistaan.

Ihonväri on muuan esimerkki fyysisestä piirteestä, joka merkitsee kulttuurista erottelukriteeriä. Muita havaittavia piirteitä ovat kulttuurinhahmoa osoittavat kulttuurisesti vaihtelevat luonteenpiirteet ja näitä heijastava käytös, kuten esimerkiksi väkivaltaisuus, joka vaihtelee kulttuurisesti, kun taipumus siihen on eri kulttuureissa näiden erilaisen kasvatusjärjestelmän mukaan erilainen tai kun tuo taipumusta eri kulttuurien edustajat toteuttavat erittäin erilaisissa tai suorastaan vastakkaisissa tilanteissa. Eroavuuksiensa vuoksi eri kulttuurien edustajat eivät voi elää liian lähekkäin toisiaan. Kulttuurien väliset suojamuurit on välttämätöntä pystyttää väkivallan ehkäisemiseksi. Eri kulttuureista tulevien maahanmuuttajien ja maan kantakulttuuriin helposti mukautuvien välinen väkivalta selitetään siksi siten, että mainittujen eri henkilöiden kulttuurinhahmo on liian erilainen, jotta heidän olisi periaatteessakaan mahdollista elää sovussa rinnakkain.

Tällainen kulttuurirelativismi on saksalainen romantiikan perua, ja sen tunnettu muotoilija on Oswald Spengler. Tämä ajatus kuuluu myös natsismin juuriin, mutta se myös vaikutti yhdysvaltalaiseen kulttuuriantropologiaan. Kummastakohan lähteestä Immonen on lainannut ajatuksensa? Ruth Benedict omassa metodologiassaan nojasi saksalaisen ja keskieurooppalaisen romantiikan kategorioihin.                 

Ajatus-, toiminta- ja elin- sekä elämäntavoille on luonteenomaista kulttuurihahmo. Olemme eksistentiaalisesti tuomitut elämäntapayhteisöömme, jota luonnehtii hahmo, jokin enempi kuin yhteisön muodostavat yksilöt, ja josta erillään kuolemme. Se kulttuuri, johon ihmisen väitetään kuuluvan, on antanut hänelle hänen elämänsä.

Eroon joutuminen omasta yhteisöstä merkitsee kuolemaa, joten siitä erillisellä ei ole oikeutta elämäänkään erottuaan siitä. Eri kulttuuriyhteisöt ovat sitä paitsi yhteismitattomia. Olemme kohtalokulttuurimme vankeja. Herää kysymys, voimmeko ymmärtää tai tietää mitään mistään muusta kulttuurista kuin omasta. Tämä immoslaisuus perustelee oivallisesti kulttuurirelativismille perustuvan suvaitsemattomuuden.

Voi osoittaa Immosen kirjoittelussa paljonkin asioiden väärinymmärtämistä ja tietämättömyyttä, jos syventyy hänen kannanottoihin. Kun sana monikultturismi ei ole kotoutunut kieleemme vasta hiljan, sen merkitys on vakiintumaton ja sen voivatkin eri ihmiset ymmärtää eri tavoin tahattomastikin. Tahallinen väärinkäsittäminenkään ei ole harvinaista. Moni olettaa monikulttuurisuudella tarkoitettavan samaa kuin kultturirelativismilla, jonka mukaan jokainen katselee toista kulttuuria oman kulttuurinsa ”silmälasien” läpi. Yhteismitattomuus eri kulttuurien välillä tuomitsee ihmiset vääjäämättä tietämättömiksi ja kyvyttömiksi ymmärtää toista kulttuuria.  Kiistääkö Immonen tämän?

Kulttuurien välisen yhteismitattomuuden ajatus suvaitsemattomuuden lähteenä

Yhteismitattomuus kulttuurien välillä merkitsee mahdottomuutta harjoittaa mitään viestintää kulttuurien välillä, joten vuorovaikutuskin eri kulttuurien edustajien välillä katsotaan mahdottomaksi. Säilyttääksemme mielenterveytemme meidän tuleekin visusti pysytellä oman kulttuuriyhteisömme piirissä ja sulkea mielemme kaikelta, mikä tulee vieraasta kulttuurista. Immoslaisuuden relativistinen lähtökohta sisältää sen, ettei ole syytä kiinnostua toisesta kulttuurista. Sitähän ei voi ymmärtääkään. Toista kulttuuria tai sen edustajia ei ole syytä tuhotakaan, jos se (tai heidät) pidetään riittävän etäällä omasta kulttuurista. Tulemme autuaiksi omassa yhteisössämme, kun pidämme sen yhtenäisenä ja vieraat kulttuurit siitä loitolla.        

Immonen voi myöntää olevansa oman kulttuurinsa vanki, mutta vaativansa oikeutta pitää kiinni vääristä käsityksistään ja kohdella vieraan kulttuurin edustajia tavalla, joka pohjautuu hänen vääriin käsityksiinsä, koska oikeaa käsitystä ei toisesta kulttuurista voi olla. Olemme kaikki tuomittuja tietämättömyyteen muista kuin omasta kulttuuristamme. Siksi voimmekin hyväksyä vieraiden kulttuurien edustajat joukkoomme vain edellytyksellä, että he hylkäävät oman kulttuurinsa ja korvaavat sen omallamme. Koska kulttuurirelativistisen ajatustavan mukaan kukin ihminen on oman kulttuurinsa vanki, kuinka ihmeessä hänen on mahdollista maahanmuuttajana omaksua jokin toinen kulttuuri. Sen, mitä Immonen ajattelee itsestään, täytyy voida myös soveltua maahanmuuttajaan. Oman kulttuurinsa vankina kumpikaan ei voi omaksua toistensa kulttuuria.

Jos otetaan esimerkki etnisesti neutraalista runokulttuurista, niin klassistiseen runouteen perehtynyt voi pitää aivan käsittämättömänä tapaa, jolla modernistinen runoilija käyttää kieltä. Kuitenkin sekä klassistinen että modernistinen runoilutapa voidaan oppia. Miksi toista kulttuuria voisi oppia, jos riittävästi haluaa?

Tieteessä kulttuuri-sanaa tutkijat käyttävät, jos se heille mieleen, mutta siten, että he määrittelevät sen sisällön tutkimusongelmaan sopivalla tavalla ja välttävät sekavuuden pysymällä omassa määrittelyssään. Ellei sanota, mitä kulttuurilla tarkoitetaan, niin se jää lukijalle hämäräksi ja tekstiin asennoidutaan lukijoittain eri tavoin kulloisenkin kulttuurikäsityksen mukaan.

Monikultturisti ei ole välttämättä kulttuurirelativisti – vaan assimilaation eli tulokkaan täydellisen sulauttamisen vastustaja    

Immonen edustaa ajattelua, joka ei sovi yhteen länsimaisen individualismin kanssa, koska hän näyttää hyväksyvän kulttuurirelativismin, josta monikutturisteja on tapana syyttää. Kuitenkin arkielämän kannaltahan monikulttuurisuus (aatteena ja ilmiönä) liittyy YK:n piirissä syntyneeseen pyrkimykseen vastustaa assimilaatiota eli tulokkaiden täydellistä sulattamista tulomaan kulttuuriin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Suurin osa näkee Monikultturismin assimilaation vastakohtana.

Sen sijaan että pyrittäisiin sulauttamaan eri kulttuurista tuleva osaksi Suomalaista yhteiskuntaa, nähdään monikultturismin edustavan eräänlaista kulttuurimosaiikin luontia jossa keskitytään liimailemaan epäyhteneväisiä palasia toisiinsa toiveena että lopputuloksena olisi jotakin kuvastava kokonaisuus.

Monikulttuurisuus nähdään edustavan naiivia kantaa missä oletetaan automaattisesti eri yhteiskunnasta tulevan pystyvän pudottamaan Suomalaisen yhteiskunnan kanssa epäyhteensopivat asenteet (esimerkiksi lähi-idän ihmisten asenne naisia kohtaan) muuttaessaan Suomeen ilman että hänen kotouttamisekseen tehdään mitään.

Tästä on paljon todisteita, esimerkiksi väkilukuun suhteutettuna suuri prosentti maahanmuuttajien naisia kohtaan suorittamista rikoksista. Pariisin mellakat, Malmön tilanne, suuret määrät ISISin riveihin lähteneitä eurooppalaisia toisen sukupolven maahanmuuttajia.

Ei ole rasismia vaatia että maahanmuuttajien kotouttamiseksi olisi tehtävä enemmän ja vaatia että länsimaassa asuvien on omaksuttava länsimaiset arvot kuten uskonnonvapaus, sukupuolten välinen tasa-arvo jne.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Monikultturismissa tehdään selkeä ero assiomilaation ja ihmisarvoa kunnioittavan tulokkaan kotouttamisen välillä. Monikutturismin vastustaja taas kieltää tämän. Miksi tehdä kärpäsestä (monikultturistista)härkänen?

Länsimaissa toivottavina pidetyt arvot voidaan ajatella yleisiksi, joten kananttaisi välttää termin "länsimainen" käyttäminen siten, että uskotellaan vain länsimaalaisten (jotenkin mystisen kulttuurin vuoksi) pystyvän ne omaksumaan. Vapauden ja tasa-arvon ihanteista olen samaa mieltä. Puhumme yhteiskunnasta, joten termi kulttuuri ei tässä yhteydessä tuo mitään lisäinformaatiota.

Jaakko Häkkinen

"Perussuomalaiset ajavat – ainakin ovat toisteiseksi ajaneet – parlamentaarisesti ja Kansallinen vastarinta eli uusnatsit väkivaltaa käyttävän kansallisen vallankumouksen avulla (miksiköhän Immonen on käyttänyt heidän retoriikkaansa?) etnisesti homogeenisen Suomen tai jopa Pohjolan tai Baltian asiaa."

Onkohan blogisti nyt tulkinnut oikein? Immonen puhuu "aidosta Suomen kansakunnasta", ja tuskinpa persujen ohjelmistakaan löydät yhtään kohtaa ETNISESTI HOMOGEENISESTA Suomesta.

Tuomion on perustuttava todellisiin sanoihin, ei kuviteltuihin ja väärintulkittuihin sanoihin.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Politiikan kieli on abstrahoitunut ja käytetään tutkimuksesta otettuja termejä puhuen kansakunnasta, kansasta tai etnisyydestä ilman että sanoja määritellään. Kuulija joutuu tulkitsemaan sanottua omien ennakkokäsitystensä varassa. Siksi Ommosen tekstejä on luettu enemmänkin niiden lukijan kontekstin kuin tekstissä kirjeoitetun mukaan.

Mitä ”aito kansakunta” merkitsee, mitä ”kansakunta” ja mitä ”aito”? Ehkäpä ”aidolla” juuri tarkoitetaankin sitä, ettei kansakunnasta puhuta tavanomaiseen tapaan Suomen kansalaisista koostuvana yhteisönä, jonka jäseniä jäsenmäärän suuruuden vuoksi kukaan meistä ei voi tuntea, vaan joutuu kuvittelemaan (kansakunta kuvitteellisena yhteisönä).
Romantisoivassa nationalismissa ”kansakunnan” jäseniltä edellytetään muutakin kuin sen, että heillä on Suomen kansalaisuus. Oletetaan muitakin kansakunnasta poissulkevia kriteerejä kuin se, että maassa olija ole toistaiseksi hankkinut tai saanut kansalaisuutta.

Kaikilla poliittisilla mielipidesuunnilla on aikalaiskontekstin ohella myös historiallinen konteksti, jota suunnan valinneet joutuvat avaamaan ihmisille, joihin he pyrkivät vetoamaan. Nyt on osoittautunut, että perussuomalaiset eivät ole tässä suhteessa paremmassa asemassa kuin esimerkiksi Vasemmistoliittokaan. Perussuomalaiset eivät ole avanneet vielä mahdollisia panolastejaan. Herää epäilys, onko maahanmuuttopolitikka pelkästään väline tuoda politiikkaan Toisen maailmansodan ajalta olevia perinteitä, joita on demonisoitu (ainakin noiden perinteiden sympatisoijien mielestä enemmän kuin kommunismia on demonisoitu sen historiallisten painolastien vuoksi).

”Etninen homogeenisuus” on vain tapa viitata siihen, että Suomen kansalaiselta vaaditaan jokin etninen ”luonne”, johon sanalla kulttuuri tässä yhteydessä viitataan. Etnisyyteen ei liity mitään oletusta siitä, että yhteisön säilytys edellyttäisi jotakin etnistä puhdistusta.
Demokraattisessa valtiossa ei ole maallekaan hyväksi jos hallituspuolueen kansanedustajan aletaan uskoa (vaikkakin tämä perustuisi erehdykseen) olevan yhteyksiä muutoinkin siitä vaikeasti ideologisesti erottuvaan poliittiseen järjestöön, joka toimii rikollisjärjestön tavoin ja pyrkii aseelliseen kansallismieliseen vallankumoukseen. Tällainen yhteys ei ole mitenkään laiton, mutta se voi vieraannuttaa perussuomalaisista ne maahanmuuttopolitiikan kriitikot, joilla ei ole mitään äärikansallisia tai uusfasistisia taka-ajatuksia.

Kansallisromantiikalla äänestäjiään motivoivat perussuomalaiset (eroa kansalliseen vastarintaan ei tässä mielessä ole) ovat lisänneet mokien sarjaan uuden ”mokan” sallimalla kansanedustajansa tehdä avoimesti läheistä yhteistyötä sellaisen ideologian kannattajien kanssa, jolle on hankittu varoja pankkiryöstöin, kaappaamalla aseita poliisista ja murhaamalla vastustajia – poliittisen järjestön, joka on organisoitunut alamaailma- ja rikosjärjestön tavoin, Ruotsista johdetun uusfasistisen kaupunkisissijärjestön kanssa, jonka tilillä on tunnettuja murhia. Tätä saattoi odottaa puolueelta, josta olevalla ulkoministerillä ei ole ollut yhtään omaa mielipidettä maamme ulkosuhteista tai turvallisuudesta.

Tämä kesällä monien mitta perussuomalaisten suhteen on täyttynyt, vaikkakaan Immosen huonoksi englanniksi kirjoittama puheenvuoro ei ollut sen kummoisempi kuin aikaisemmatkaan. Yksi teksti on toiminut lauksaisevana tekijänä mielenilmauksiin perussuomalaisia vastaan, kun heihin on väsytty. Heihin toivnsa panneiden maanhanmuuttokritikkojen on syytä miettiä, vahingoittavatko perussuomalaisten tähän astiset mokat maahanmuuttokriittisen politiikan ajamista. Poliitikkojen maine ei ole yhdentekevää politikassa, minkä perussuomalaistenkin tulisi oppia.

Omassa amatöörimaisessa julkisuuskuvan rakentamisessa itsestään tyhmän vaikutelman antavien perussuomalaisten kannattaisi vetää rajaa Euroopan historiassa painolastinaan oleviin väärinkäsityksen lähteisiin, elleivät he toivo, että lukijat tekisivät omasta kontekstistaan käsin omia tulkintojaan, varsinkin jos perussuomalaiset eivät yhdy noihin tulkintoihin.

Pertti Heinonen

Siitä alkaen kun kaduilla ei näy joutilaiden mustien miesten parvia jotka vain viettävät aikaansa hengaillen ja kiusaten ohikulkevia naisia ja naureskelemassa meidän suomalaisten tyhmyyttä ja hyväuskoisuutta kun suostumme elättämään heitä vuosikausia ilman minkäänlaisia vaatimuksia kielitaidosta, suomalaisten lakien kunnioittamisesta ja itsensä työllistämisestä niin minäkin päivitän suhtautumiseni "monikultturismiin" siihen asti olen rehdisti nuiva ja vaadin tiukempia kriteerejä maahan päästämiseen ja jäämiseen.

Oulussa viikon sisällä kaksi raiskaus yritystä, kommassakin tapauksessa tekijät huonosti suomea puhuvia tumma hipiäisiä, Turussa lastaan nukkuttavan naisen kotiin tunkeutui tumma hipiäinen ja yritti raiskata, voisin jatkaa listaa sadoilla "yksittäistapauksilla" mutten viitsi.

Juuri tämänkaltaista kulttuurinrikastuttamista PS ei halua ja sen pitäisi olla jokaisen suomalaisen toive!

Toimituksen poiminnat