timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Perussuomalaisten ja fasistien raja – veteenkö piirretty viiva?

Suomessa on toki vapaus puhua suunsa puhtaaksi ja elvyttää sanoillaan vanhoja aateperinteitä eikä vähiten fasismia. Olli Immonen saakin vapaasti pukeutua niiden suurten valtiomiesten, Adolf Hitlerin tai Benito Mussolinin, housuihin ja tohveleihin, jotka ovat kunnialla edistäneet fasismin ”pyhää” asiaa, sillä luonnollisestikin tämä asia on pyhä juuri sen kannattajalle.

Englanninkielisessä[i] tekstissä Immonen näyttää eritelleen toisistaan – joidenkin tulkintojen mukaan monikulttuurisuusilmiön ja -aatteen, ja asettuvan vastustamaan ainoastaan jälkimmäistä. Ohjelmassaan monikulttuurisuusaatetta johdonmukaisesti vastustavissa perussuomalaisissa on myös niitä, jotka tukevat perinteistä suomalaisten monikulttuurisuutta, sillä ovathan Suomessa eläneet sulassa sovussa toistensa kanssa vuosisatoja – monet etniset ja muutkin kuin etniset kulttuurit. Näin voidaan sanoa ainakin kuin jos oletetaan (paikkansapitävästi tai ei), että ymmärrämme samalla tavoin sanan monikulttuurisuus. Tosin tätä voidaan epäillä käydyn keskustelun valossa.

Kenellekään on tuskin epäselvää, että perussuomalaisuuteen kuuluu aivan olennaisena osana aatemonikulttuurisuuden vastustaminen. Olli Immonen on uskollinen perussuomalaisten puolueohjelmalle.  Puolueuskollisena myös Immonen varmaankin ajattelee aivan samoin. Ainakin hän vastustaa monikultturismia, ellei myös monikulttuurisuutta vallaitsevana tilana, jota kaikki perussuomalaisetkaan eivät vastustane.  

Vaikkakin tämä olisi totta, vahinko on ehtinyt tapahtua – on herännyt kysymys siitä, onko perussuomalaisuudella ja historiallisella fasismilla yhtäläisyyksiä. Olli Immonen on avannut Pandoran lippaan. Esiintymällä samassa kuvassa alakulttuuriuusnatsien kanssa ja valitsemalla sanansa siten, että vähintäänkin ne ovat saaneet fasismin tai natsismin historialliseen ilmiöön viittavan vihjemerkityksen. Huolestuneilla ihmisillä, vaikkakin he olisivat erehtyneet, on oikeus odottaa selontekoa perussuomalaisten ja fasistien/natsien väliestä suhteesta. Oikeus koskee sitä tietoa, mitä perussuomalaiset vastaavat ihmisten huolestuneisuuteen. 

Immonen on alkanut symboloida some-kansalle perussuomalaisen piirteen fasisti- ja natsipiirteitä. Näitähän myös löytyy, jos perussuomalaisen puolueen pintaa hiemankin raapii.

Fasismin, natsismin yms. aatteiden omaleimaisuus, joka erottaa ne vasemmisto- ja oikeistoideologioista ja yleensäkin klassisista ismeistä. 

Fasistinen ideologia on osa kansallisromanttista aateperintöä 1800-luvulta. Kuten tiedetään, 1930—1940-luvuilla (tosin sen juuret olivat 1920-luvussa) fasistinen ideologia oli moni-ilmeinen ja epäyhtenäinen kansainvälinen aateilmiö.   

Fasismin ainutlaatuisuus piilee siinä, ettei se kuulu klassisiin ismeihin, joita ovat mm. liberalismi, anarkismi, konservatismi, sosialismi, kommunismi. Näitä luonnehtii se, että niiden perustana on jokin filosofia, jonka luonne vaihtelee tilannekohtaisesti. Fasismista onkin sanottava, että filosofian sijasta sen perustana ovat poliittiset rituaalit, poliittisten tilaisuuksien huolellisesti suunniteltu koreografia ja puhetilaisuuksien kiihkeä retoriikka. Ajatus valioihmisyydestä on fasismille keskeinen.

Suomella on sivumennen sanoen naapurissaan Venäjä, jossa Putinin johdolla on rakenneltu Mussolinin fasistista valtiojärjestelmää muistuttavaa valtiota, ainakin sellaista, joka muistuttaa fasistista Italiaa enemmän kuin Saksan natsismia.

Klassisten ideologioiden teoria- tai filosofiakeskeisyyden sijaan fasistit (tai natsit yms.) suosivat myytti-ja rituaalipohjaista identiteetin luomista. Kansainyhteisöön pääsivät vain valioryhmän jäsenet. Fasismit – niiden on syytä puhua monikossa – ovat massaliikkeiden aikakauden tuotteita. Se kasvaa kaunasta, joka on syntynyt loukatusta oikeudentunnosta. Liian harvoin muistetaan, että tärkeää fasismille (myös natsismille ja Espanjan vastaavalle Jose Antonio Primo de Riveran versiolle) on, että ideologiana se kumpuaa oman syntyalueen historiasta. Kukin voi miettiä, mitä merkitsee se, että tämä voidaan sanoa myös perussuomalaisuudesta, siis Timo Soinin Suomessa luomasta liikkeestä.

Erich Fromm 1960—1970-luvuilla (tästä myöhemmin lisää) Suomessakin käännöksenä suosituksi tulleessa teoksessa Pako vapaudesta selitettiin psykologisesti ei-klassisten uusien ideologioiden tehokkuutta. Hänen vastuksensa mukaan kyseiset ideologiat liittyvät pakoon vapaudesta, joka motivoi ihmisiä osallistumaan johtajina, rivijäseninä ja kannattajina uusiin kansalaisuskontoihin.

Fasistien politiikalle oli ominaista – kuten Perussuomalaisillekin – poimia rusinat pullasta, siis sekä sosialisteilta että porvareilta sen, mikä miellytti heitä ja sopi heidän poliittiseen luokka- ja etnisten erojen hävitysohjelmaan. He pyrkivät integroimaan omaan kansanyhteisöönsä työväestön samalla, kun he rakensivat suhteita myös niihin, jotka olivat erottuneet kapitalisteina omaksi työväestöä riistäväksi luokakseen. Fasistit käsittivät kapitalistien ja työläisten suhteen sairaassa yhteiskunnassa riistosuhteeksi.

Kansaa hajauttavat luokka- ja kansanryhmäpuolueet, aivan riippumatta niiden sosialistisuudesta tai porvarillisuudesta, olivat merkki kansakunnan sairaudesta. Parannuskeinoksi fasistit tarjosivat fasistista puoluetta, joka toisi yhteen kaikki sosiaaliluokat. Fasistit näkivät itsensä koko kansainyhteisön edustajiksi, jolloin he eivät edustaneet yksilöitä eivätkä erillisiä ryhmiä. Perinteisten sosialistien näkökannalta fasistit voidaan leimata näennäissosialisteiksi, nationalistisen kannalta puolestaan näennäisnationalisteiksi lähinnä heidän kansalliset rajat ylittävien piirteidensä vuoksi.

Parannetussa yhteiskunnassa, fasistien/natsien kansainyhteisössä, riisto olisi kumottu, kun tuo parannus olisi tuotu kansalle. Fasistinen liike tai kansanyhteisö pyrittiin rakentamaan joka massa juuri sen oman väestön kulttuuriperinteestä. Fasistit ovat tämän velkaa kansallisromantiikalle, johon ajatus instituutioiden rakentamiseksi kansanperinteestä oli tullut 1700-luvun lopun tunteellisuuden ajan Myrskyn- ja Kiihkon kulttuurivirtauksesta. Tämä nojasi vielä empirismiin ja rationalismiin, joten romantiikan osuutta on idealistinen filosofia.

Saksan natseille valioihmisyys oli arjalaiseen rotuun kuulumisesta ja myytti, jota liikkeen riiteissä (rituaaleissa) toteuettiin ja johon mystisesti sulautettiin oma minuus. Myytin mukaan arjalaisuus seemiläisyys ovat kuin tuli ja vesi, joita ei voitu yhteen saattaa ilman että ne tuhoutuisivat kohdatessaan toisensa. Tästä seuraa loogisesti antisemitismi.  Italian fasistit sen sijaan hyväksyivät juutalaiset kansanyhteisöönsä, jos he muutoin täyttivät valioihmisyyden kriteerit. Fasismin syntysijat ovat olleet Italiassa ja Espanjassa ja niiden sukulaisen kansallissosialismin Saksassa ja Itävallassa.

Koska ”fasistisnatsilaiset liikkeet” on vakiintunut 1920-luvulta syntyneitä ja 1930-luvulta toisen maailmansodan loppuun asti Eurooppaa dominoivia ideologioita, niille tyypillinen politikoinnin tyyli ja ideologia on olemassa, vaikkakaan ne eivät ole sitä, miten politiikka ja ideologia perinteisesti ymmärrettiin. Nykyisten uuspopulististen liikkeiden yhteydessä on aiheellista kysyäkin, missä määrin niihin sisältyy samanlaista tyyliä ja samanlaista ideologiaa. Kysymys voidaan esittää myös perussuomalaisista – vaikkakin se ehkä tuntuu perussuomalaisista aiheettomalta.     

Saksaa ja Italiaa, kuten on tunnettua, yhdisti 1900-luvulla se, että kumpikin oli vasta edellisellä vuosisadalla yhdistynyt uudeksi valtioksi alueista, jotka poikkesivat toisistaan kulttuurisesti, siis olivat monikulttuurisia maita. Fasistisiksi on totuttu sanomaan Saksan ja Italian mainittujen liikkeiden lisäksi myös Espanjan ja Portugalin vastaavaa liikettä, jota sanottiin ja sanotaan espanjan ja portugalin kielten rajaamassa kulttuuripiirissä falangismiksi. Espanjalainen falangismi liittyy etenkin henkilöön nimeltä José Antonio Primo de Rivera.

Espanjan ja Portugalin falangistien diktatuurit olivat fasistisia, koska myös niissä oli tavoitteena hävittää yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien väliset erot. Tämän Franco ilmaisi selväsanaisesti johtaessaan sotilaskapinaa Espanjan vaaleilla valittua hallitusta vastaan. Myös sosialismiksi oikeutetusti luokiteltava Saksan kansallissosialismi, natsismi, jonka johtajajana ja henkilöitymänä Adolf Hitler oli, luetaan sosialismistaan huolimatta noihin fasistisiin joukkoliikkeisiin.

Onko uusienkin populistiliikkeiden taustalla vapauden taakasta vapautumisen ideologia?    

Uusia ideologioita voitaisiin nimittää vapaudenpakoideologioiksi. Perussuomalaiset, vaikkakaan eivät olisi kirjaimellisesti fasisteja, saatettaisiin nähdä vapaudenpakoideologeiksi. Frommin mukaan jo eksistentiaalisesti vapaus on luonteenomainen ihmiselle, koska ihmisten tekoja eivät määrää vaistot siten kuin useimpien eläinten vaistotoiminnat määräävät mitä ne tekevät, joten ihminen on ”tuomittu” vapaaksi. Hän kokee hyvin usein vapautensa taakaksi, kun vapaudesta puuttuu se aspekti, että vapailla teoillaan hän toteuttaa yksilöllisyyttään.

Ihmisen vapaus, jos se ei ole muuta kuin esteiden puuttumista, on riittämätöntä niin välttämätön kuin se samalla onkin, ja siis tarvitsee lisäksi kyvyn säilyttää tai toteuttaa sellaista, mikä on yksilöllistä hänelle. Tällainen kyky voi ihmiseltä puuttuakin. Eksistentiaalisesti vapauteen liittyy traditionalistin sielumaisemassa vastuunottamisen pelko, koska vapaaksi tulon ”syntiinlankeemukseen” liittyy tietosisuus omasta erillisyydestään yksilönä. Perussuomalaisten nostalginen homogeenisen yhtenäiskulttuurin kaipuu onkin yritystä vapautua vapauden taakasta.  Autoritäärinen persoonallisuus on sellainen, joka pyrkii vapaudesta pakenemiseen kahdella tavalla:

  • alistumalla auktoriteetille tiedostaen sen ja itsensä erillisyyden
  • vaatimalla muilta ehdotonta kuuliaisuutta auktoriteetille, jonka kanssa alistuja kokee olevansa symbioosissa, ja itselle.

Hämmentyneinä on kysytty, onko jokin haara perussuomalaisuutta fasismin perillinen. Mediassa olleiden tietojen mukaan perussuolaisten kansanedustaja kuuluu heihin, jotka eivät tuomitse fasismia aatteena samalla, kun hän vastustaa monikulttuurisuusaatetta uskollisena Suomen perussuomalaisen puolueen aatemonikulttuurisuuden tuomitsevalle ohjelmalle.     

Fasisti voi olla tyyliltään tai ideologialtaan olematta samalla antisemiitti.

Jos myönnetään todeksi, että fasismi, natsismi yms. aatteet ovat ensimmäisiä ei-klassisia ideologioita (ja luokiteltava erillisiksi klassisista), niin ne voidaan nähdä uusien sekulaaristen kansalaisuskontojen perustamisyrityksiksi. Joukkoliikkeiden, myös netissä olevan joukkoviestinnän, aikakaudella ne ja niiden tapaiset muut ideologiat (modernit populismit eli mm. perussuomalaisuus) pyrkivät luomaan elämäntapaa, joka perustuu epäkelpojen ali- tai vastaihmisten poissulkemiseen. Myös perussuomalaisten kannatuksen osalta ei ehkä ole niinkään kaukaa haettua kysyä miksi kyseinen ideologia on tehokas.  

Italialaiseen Mussolinin veljesaatteeseen natsismia yhdistää kuitenkin se, että molemmat aatteet olivat kansallismielisiä, ilmaisivat kansallismielistä vallankumouksellisuutta. Sitä ei voida tietenkään kiistää, että kummallakin fasismilla oli yhteys marxilaista työväenaatetta varhaisempaan sosialismiin (esimerkiksi wagnerilaiseen sosialismiin). Italiassa kansalllisen vallankumouksen aate oli omaksuttu Italian kansallisen yhtenäisyysliikkeen radikaalihaaroista.

On huomattava, että niitä toisistaan erottaa silti niiden suorastaan vastakkainen suhtautuminen juutalaisiin: natsit olivat antisemiittejä. Sen sijaan Italian fasistit eivät demonisoineet juutalaisia mitenkään, vaan jopa veljeilijät sionistien kanssa, tosin fasistit saivat natseilta antisemitismin tartunnan, kun he vuodesta 1938 alkaen alkoivat omaksua juutalaisvastaista lainsäädäntöä, ja tällöinkin kysymyksessä ei ollut muu kuin vertauskuvallinen ele, joka symboloi kahden fasistisen valtion väistä liitoa. 

Jokainen fasisti (eikä kansallissosialistikaan ellei ole saksalainen)  ei ole välttämättä antisemiitti, koska fasistit ovat kehitelleet ajatteluaan ja toimintaansa oman perinteen pohjalta. Maineeltaan fasistit ovat tahriintuneet ennen muuta Saksan natsilaisten vuoksi ihmisjoukkoihin kohdistetun massatuhonnan vuoksi, mutta myös fasistien (myöskin italialaisten) halussa rekentaa totalitäärinen eli ihmisten yksityiskohtaiseen valvontaan keskittyvä keskusjohtoinen yhteen eliittipuolueeseen nojaava yhteiskunta.

Oppia tai mallia faismista ottavien perussuomalaisten, jos heitä on, tulisi selvittää suhdettaan fasisteihin, jos he tahtovat lainata heiltä fasistien politiikan tyyliä tai samantyyppistä ideologiaa. Tässä on Immoselle työsarkaa, jos hän kuuluu edellä mainittuihin.  

Perussuomalaisuuden ja fasismin/natsismin aatteellinen sukulaisuus?

On herännyt epäilyjä, joiden aiheellisuuden tai aiheettomuuden lukija ratkaiskoon itse, siitä, että Olli Immonen kuuluu niihin ajattelijoihin, joiden mukaan fasismin, eritoten natsismin huono maine on ansaitsematon (kenties suorastaan perusteettoman mustamaalauksen kohde).

Fasismin historiallisia ilmentymiä ovat sen italialainen versio, Benito Mussolinin alkuperäinen fasismi, saksalainen kansallissosialismi, Adolf Hitlerin johtama, josta käytetään myös nimitystä natsismi ja kolmanneksi espanjalainen ja portugalilainen (tai katolilaiseen maailmaan liittynyt) falangismi. Eritoten natsismin maine on sen verran tahriintunut, että voi olla vaikeaa hankkia kannatusta ainakin natsismin elvytetylle muodolle. Mussolini oli luonut uran sosialistivaltiomiehenä ennen kuin hänestä tuli Italian fasistien johtaja.        

Onko perussuomalaisissa sellaisia, joiden mukaan fasismilla tai natsismilla on jokin ”olemus”, joka on jäänyt tahraantumatta. Jos jokin haara heistä tosiaankin ajattelee natsismin tai jonkin muun fasismin muodon olevan kelvollinen malli systemaattisen perussuomalaisen politiikan järjestämiselle, niin eivätkö he ole selityksen velkaa? Muistammehan esimerkiksi, että analyyttiseen ajatteluun taipuvaiset kommunistit ovat todistelleet, etteivät kommunismin toteutustavat aina vastanneet heidän aatteensa syvällistä ydintä.   

Ei-llassisten ideologioiden edustajien, jos he ryhtyisivät käymään periaatteelista keskustelua, pitäisi selvittää itselle ja muillekin oman ideologian suhdetta perinteisimpiin ei-klassisiin liikkeisiin eli nationalismin ei-teoreettisiin ja fasisitisiin (natsilaisiin jne. ) ideologioihin, jotta raja äänestäjille tulisi selvemmäksi. Olli Immoselle voimme olla kiitollisia, koska hän on nostanut tämän kysymyksen agendalle.

    

 

 

 

  

 


[i] I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

itse näen perussuomalaisissa enemmän yhtäläisyyksiä yhdysvaltain republikaanien kuin mussolinin kanssa.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Perussuomalaisten keulakuva ja kokoava henkilö Timo Soini on katolilainen kristillisdemokraatti, joka on antanut puolueelle kristillis-konservatiivisen ilmeen, jota puolueprobagandassa hyödynnetään. Yhdysvaltojen republikaanit ovat kristillissävyinen oikeistokonservatiivipuolue. Tällainen konservatismi on vain osa perussuomalaisuutta, eikä sovi kuvauksena perussuomalaisiin kansallisradikaaleihin.

Immoshäly toi esille kansallisradikaalisuuden. Immonen oletettavasti kuuluu tähän suuntaukseen, vaikkakin hän sanoo olevansa kansallisliberaali. Tätä puolta tarkastelin. Jos luetaan tarkasti, mitä kitjoitin, niin huomataan seuraavaa:

1920-1945 välisenä aikana esiintyneet liikeet, joita Mussolinin liike oli, eli fasistisnatsilaiset liikkeet, olivat ideologialtaan poikkeavia. Toisin kuin Yhdysvaltojen kristillisessä oikeistossa tai kristilisdemokratiassa, teorioilla oli toisarvoinen asema, vaikkakin esimerkiksi Italian fasisteissa oli älyllisesti suuntautuneita toimijoita.

Mussolinia voidaan pitää modernin populismin esnimmmäisenä tyypillisenä edustajana, etenkin populismin, joka ei osettaudu oikeisto-vasemmisto-jaon piiriin, vaan jää sen ulkopuolelle. Yhtäläisyydet perussuomalaisten ja fasistien välille rajoittuvat ainakin tähän yksittäiseen seikkaan.

Perussuomalaisten piirissä voi olla odotettavissa kamppailu puolueen konservatiivien ja radikaalien välillä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Mussolinin fcistisessa Italiassa junat kulkivat ajallaan suot ojitettiin ja taisipa sosiaaliturvakin olla parhainta Euroopassa, demokratiaahan se ei ollut, mutta samaanaikaan ei kommunismi pystynyt parempaan.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Fasistinen Italia vaikuttaa onnistuneelta yhteiskunnalta, koska totalitarismin kehittäminen jäi puolitiehen. Puheissaan Mussolini tavoitteli yhteiskuntaa, jossa ei olisi mitään valtiota vastaan, ei mitään sen ulkopuolella, vaan jossa kaikki olisi valtiossa, siis valtio kattaisi aivan kaiken. Mussolini kehittyi vahvan valtion ja totalitarismin kannattajaksi, hän jopa keksi termin totalitarismi, kuitenkin totalistarismi jäi toteutumatta.

Järjestelyt ja valvonta jäivät pienemmiksi kuin neusvostolaistotalitarismissa tai natsi-Saksassa, ja vaikkakin väkivaltaa käytetiin vastustajia vastaan, mitään varsinaisia leirejä ei rakennettu. Fasistien littolaisina olivat monarkistit ja maltillisemmat piirit, jotka eivät olleet asettuneet fasistihegemoniaa vastaan. He näyttävät hillinneen fasistikomentoa, joten lopputulos näyttää saavuttaneen tehokkuutta ilman että byrokraattisuus meni liialliseksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kuvauksesi #2 Mussolinin Italiasta voisi olla kuvaus Suomesta. Soita on tasan tarkkaan kuivatettu ja junat menevät ajallaan ja sosiaaliturvaa on , asunnottomia on todella vähän.
Eikä autoritäärisen persoonankaan piirteet tunnu vierailta
"Autoritäärinen persoonallisuus on sellainen, joka pyrkii vapaudesta pakenemiseen kahdella tavalla:

alistumalla auktoriteetille tiedostaen sen ja itsensä erillisyyden
vaatimalla muilta ehdotonta kuuliaisuutta auktoriteetille, jonka kanssa alistuja kokee olevansa symbioosissa, ja itselle."
Ja jos näiden aasinsiltojen kautta siirtyisin siihen mikä minua tänään askarruttaa. Matias Turkkila antoi haastattelun unelmamielenosoituksessa tehneensä hieman häiritynkin puheenvuoronsa jälkeen. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-143805590164...
On hämmentävää että Turkkilan kasvot ovat eloisan kommunikatiiviset. Se EI sovi autoritäärisen persoonallisuuden kanssa yksi yhteen, kuten ei oman osasyyllisyytensä myöntäminenkään.
Voisiko olla niin että Hommaforum ei alunperin ole ollut fasistinen projekti mutta että Suomnessa pinnan alla kytenyt piilofasismi tuli kanavoituneeksi siihen. Tietysti Turkkilan sitten "vapaana=ilmeikkäänä persoonana" pitänyt jättää koko höskä ja ruveta vastustamaan sitä.
Toinen kysymys joka juontuu samasta yleisemmäksi. Eikö fasismiin "kulttuurina" liity jonkinlainen tyhmyys. Eikö autoritaarinen persoonallisuus automaattisesti ole vähän tyhmä?

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Kun autoritääristen ja totalitääristen ideologioiden joukkosuosio perustuu kannattajien luonteen ambivalenttisuuteen, kaikilla sen kannattajilla ei tarvitse olla autoritääristä persoonallisuutta. Tarkkila on ehkä jokin muu motiivi, kuin kuvattu ambivalenssi. On vaikea ottaa kantaa tuntematta.

”Autoritäärisellä persoonallisuudella” en ole edellä tarkoittanut vain ”vallantahtoista” tai ”sadistista” luonnetta, joka alistaa niitä joihin on kiintynyt jostakin syystä, kuten fasisti on kiintynyt omaan kansakuntaan, mutta haluaa samalla viedä sen jäseniltä vapauden ja määrätä kansallisesta elämästä.

Tarkoitan myös luonteen ambivalenssia. Viittaan myös luonteen autoritäärisyyteen, joka on käänteistä: persoonallisuuteen, joka alistuu helposti ”vallantahdon” kohteeksi. Ne ihmiset, joille ehdoton tottelevaisuus on toinen luonto tai tyydytyksenlähde, ovat myös autoritäärisiä luonteita. Vapauden hylkääminen on juuri tällä ulottuvuudella keskeistä. ”Masokisti” itse osallistuu alistamiseensa ja viihtyy alistettuna olemisesta.

Turkkila voisi olla sitoutunut tällä tavoin, jos käytetään esittelemääni Frommin psykoanalyyttisvaikutteista ajattelua, joka on sekoittuneena hänen eksistentialismiinsa. Jos Turkkilassa siis on luonteen ambivalenssia, niin se painottuu ehkä masokismin puolelle, jos uskaltaa esittää hänestä hypoteeseja. Hommaforum on tuskin uusfasistien ainakaan perustama,koska se lienee syntynyt tarpeesta keskustella maahanmuuton epäkohdista,

Klassinen historiallinen esimerkki autoritäärisen persoonallisuuden ambivalenssista oli Adolf Hitler [myös kuvattu miellyttäväksi kun halusi oll], joka oli masokisti kohtalouskossaan (viehtynyt wagnerilaisuuteen [Richard Wagner]) ja tahtoi alistua täysin kohtalolle, mutta samalla hän tahtoi asettaa Saksan kansan palvelemaan omia tarkoituksiaan ja hylkäsi sen todettuaan, ettei se täyttänyt arjalaisten hyveiden vaatimuksia.

Hitler oli masokisti, ehdoton alistuja kohtaloon ja sosiaalidarvinistiseen ihmisluontoon nähden samaan aikaan, kun ehdoton kansansa alistaja.
Autoritäärisissä on aina myös niitä, joiden osallisuudeksi jää sokea mukautuminen ylempien tahtoon ilman että valioihmisten joukossa on ketään alempiarvoista, jolta vaatia kuuliaisuutta. Heidän sadismin tyydyttämiseksi tarvitaan ali-ihmiset, kuten natseille slaavit, romanit yms. Maahanmuuttajatyhmät ovat sopivia ali-ihmisiä, siis halveksittaviksi eläimiksi leimattavia. (Juutalaisuutta kohtaan tunnettiin pelinsekaisempaa asennetta.

Fasistinen politiikka perustuu paljolti johtajan kykyyn tiedoatamattomasti tai tietoisesti vedota ihmisten tiedostamattomiin tai osin tietoisiin heikkoudenkokemuksiin ja turvattomuudentunteisiin ja edistää näiden avulla omia muille kertomatta jättämiinsä tarkoitusperiään. Mainitsin Hilerin viehtymyksen sosiaalidarvinismiin, joka oli hänelle pikemminkin uskonnon kuin tieteen kaltainen asia. Hän pyrkikin siihen, että koko ihmiskunta alistuisi taisteluun olemassaolostaan ja sen tuli tuhoutua niiltä osin kuin ei kuulunut sopiviin eloonjääviin. Natsien politiikka oli subjektiivisuuden politiikkaa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #7

Kiitos, tuossa oli paljon ajateltavaa. Viimeinen lause oli minulle liian lennokas, en siis ymmärtänyt tuota sanaa subjektiivinen.
Sen sijaan se että Hitler hylkäsi kansan kun kansa ei täyttänyt arjalaisten hyveiden vaatimuksia valaisee hieman yhtä piirrettä persupopulismissa. Palstoilla on todella paljon puhetta siitä kuinka tyhmiä suomalaiset ovat ja rutkaa negatiivisuutta sitä kohtaan että suomalaiset hyväksyvät esim rajoituksia ja kieltoja. Tässä näen samansukuisuutta kuvailemaasi. Yhtäältä haukutaan suomalaiset maan rakoon toisaalta halutaan rakentaa identiteetti suomalaisuuden nimiin.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #8

Fasistit/natsit pyrkivät propagandallaan vahvistamaan ihmisten subjektiivisia eli heihin toimijoina liittyviä pelkoja, toiveita ja ennakkoluuloja. Tässä suhteessa fasismi oli suuntautunut subjektiin eikä pyrkinyt todellisuuden kuvauksin (vaan lähinnä sen vääristyksin) vaikuttamaan kohdehenkilöihinsä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #9

Kiitos, nyt ymmärrän ja myös tunnistan tuon tendenssin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ihmetellä täytyy, molemmat liikkeet lakkauttavat poliittisen demokratian,
kommunistit luodakseen sosiaalisen demokratian. facistit taas estääksen sen luomisen.

Mussolinin facistien Italiassa oli kuitenkin sosiaaliturva parhaimmalla mallilla maailmassa.

Onko tämänpäivän Kiinailmiö kääntäen verrannollinen ?

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Sekä Venäjä että Kiina ovat esimerkkejä suuuntautumisesta rakentamaan kommunismin raunioille autoritääristä (ja ehkä pitkällä tähtäyksellä totalitääristäkin) järjestelmää, joka on analoginen ensimmäisen ja toisenmaailman sodan välisille fasistisen kattokäsitteen alaisille jätjestelmille (jotka monin tavoin toisistaan poikkesivat).

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kiinnostaa vielä fasistien suhde aristokratiaan. Sanotaan että Etelä-Ruotsissa on sekä enemmän natsismia että vanhaa aristokratiaa isoinen kartanoineen jne, ja että siinä piilisi yhteys. Suomessa tuskin tällaista yhteyttä on mutta voin kuvitella että ihmisiä kiinnostaa entisen aatelin privileegiot ja itsenäinen elämä jossa ei tarvitse ottaa huomioon porvarillisia ahkeruus- ja kunnollisuusvaatimuksia eikä tarvitse kunnioittaa tasa-arvovaateita, että fasismin uusi viehätysvoima kumpuaisi osittain kaipuusta pois porvarillisista melko vaativista arvoista ja normeista.
Pöyristyttäviltä tuntuvat yhdistelmät kuten brittikonservatiivien kanssa työskentelevä Halla-aho puhumassa uusnatsien banderollien koristamalla lavalla tai Matias Turkkila Kaivopuistossa leikkimässä Rakel Liekin kanssa superkepeän charmiohjelman lopuksi ovat saaneet minut miettimään tätä aristokratia leikkii natsismin kanssa juonnetta. Olenkohan ihan hakoteillä? Turkkilalla on monenlaista mediavaltaa ja pystyy toimimaan mediaeliitin sisältä päin kaksoisroolissa esittäen samalla median uhria kun oikeastaan ohjaa mediaa ja Halla-ahon vanhat arvovaltaiset brittikonservatiivikollegat eivät tunnu välittävän siitä mitä mies kotiylisölle kirjoittelee ja minkälaisissa riennoissa juoksee agitoimassa.
Jotenkin siis ajattelen että ns porvarilliset hyveet on parempi rokote fasismia vastaan kuin jonkinlainen samaistuminen vanhaan aristokratiaan.

Toimituksen poiminnat