timoandersson Yksilön vapauden puolesta

Pitäisiko Venäjän länsirajan kulkea Suomen tai Ukrainan maiden sisällä?

Ei ole yhtä Venäjää, vaan vähintään kolme, joista Ukraina on yksi. Lännen pitäisi tukea sitä Venäjää, joka on historiallisesti läntisin, eli Ukrainaa, jotta myös Moskovan Venäjä kohtaisi demokratiapaineet.  Sana Venäjä viittaa historiallisesti eri keskuksiin, joita on ollut kolme, koska vielä 1000-luvulla Kiova oli valtakunnan keskus eli se, mitä nykyisin sanotaan Ukrainaksi, 1200-luvulla mongolivalloituksen aikana taas Novgorod ja Moskova mongolivallan luhistuttua eli 1400-luvulta alkaen.

Pietari I:n Venäjä, jonka pääkaupunki oli Pietari, on jossakin mielessä Novgorodin jatkoa, tosin keskiajalla tämä valtio oli Euroopan demokraattisimpia kaupunkivaltioita. Stalinin Neuvostoliitto, jonka valtakeskus oli Moskovassa, oli vain Moskovan Venäjä lännestä lainatun ja Venäjän oloihin sopeutetun kommunistisen ideologian avulla oikeutettuna.

Venäjän/Neuvostoliiton totalitarismi on jatkoa Iivana Julman hallinnolle (voidaan ymmärtää tässä historiallisessa kontekstissa). Moskovan-Venäjästä on totta väittää, että se on läpikotaisin totalitaristinen oman historiansa valossa, mutta samaa väitettä ei voida vakuuttavasti esittää Novgorodin- tai Kiovan-Venäjästä, joiden valtiojärjestelmä oli esimerkiksi Frankkivaltakunnan tapainen ”germaaninen”. Valtakunnan yhtenäisyyttä haittasi germaanivaltioissa valtakunnan osien jakaminen veljesten kesken esikoisoikeuden mukaan ja osien tärkeysjärjestyksen mukaan. Siis valtio oli germaanista tyyppiä, vaikkakin väestöissä oli itäslaaveja, suomensukuisia ja Itämeren ”ruotseja” (ruseja/varjageja).

Ukraina on Kiovan Puolan hajautetun aatelivaltion ja keskusjohtoisen Venäjän rajaseutu, joka ei ole itää eikä länttä. Se on aidompi esimerkki tästä kuin esimerkiksi Suomi, jonka on väitetty olevan idän ja lännen välimuoto poliittisesti tai kulttuurisesti. Itse asiassa laajat alueet Suomesta ovat olleet Venäjää (tämän käsityksen mukaan) Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Ruotsin suurvalta-asema merkitsi sitä, että Moskovan Venäjä menetti ne. Pulatavan taistelun jälkeen Venäjä palautti taas itselle Itä-Suomea, ennen kuin sai Napoleonin sodissa loputkin Suomesta.   

Meneillään on Kiovan Venäjän (Ukrainan) ja Moskovan (totalitaarisen) Venäjän yhteentörmäys

Venäjän hyökkäys Ukrainaan voidaan nähdä Moskovan- Venäjän perinnettä edustavien voimien maahantunkeutumisena itsenäiseen Ukrainaan, jossa herätetään Kiovan Venäjään, Konstanttinopolin ortodoksisen kirkon ja vapaiden zaporogi- kasakoiden äänestyskäytäntöjen muistot, sanalla sanoen kansallinen identiteetti, joka yleensä herää yhdessä demokratisoitumisen kanssa.  Ukrainassa nykyisin torjutaan Moskovan perinne kansallisen herätyksen nimissä.   Venäjä siis jakautuu itämaisdespoottiseen Moskovaan (mistä David Hume ja Karl Marx olivat samaa mieltä) ja Novgorodin Venäjään, jonka tasa- ja kansanvallan mallia Pietarin Venäjä ei perinyt.

Muistan opiskeluajalta, jolloin eräs Venäjän historiaan pershtynyt valisti minua, että Suomen Venäjän tutkimuksessa oli tuolloin tendenssi leimata liian hepposin perustein Venäjä kyvyttömäksi kypsymään demokratiaksi. Hänen kirjoittamansa Ukrainan historia on ilmestynyt tänä vuonna. Suomalainen tutkimus jättää huomiotta Venäjän historian esimerkit demokratiasta, joita ovat em. Suur-Novgorodin (Novgorod-Pihkovan) tapaus myöhäiskeskiajalta ja Ukrainan zaparogi-kasakoiden hallintomalli, johon kuului johtajien, hetmannien ja atamaanien, valinta äänestyksellä.

Demokratia- kokeilujen epäonnistuminen Venäjällä ei merkitse kuitenkaan sitä, ettei Venäjästä voisi kehittyä demokraattista valtiota.  Ukrainalainen nationalismi, jossa on koko ajan ollut (huolimatta Putinin mielistelijöiden väitteistä) myös demokraattinen (ja federalistinen) perinteensä, liittänyt demokratiapyrkimykset kasakoiden arkaaisen demokratian muotoihin.

Suomi osittain Venäjää jo 1700-luvun alusta

Kustaa II Adolfille 1600-luvun alussa Venäjän silloinen tsaari oli valmis luovuttamaan Novgorodin-Venäjän, jos Ruotsin kuningas olisi vaatinut tätä (tieto on Eino Jutikkalalta), koska Jaakko de la Gardie oli pitänyt hallussaan aluetta Venäjän tsaarin suostumuksella, kun jälkimmäinen soti Puolaa (Vaasa-suvun puolalaista kuningasta vastaan). Kun Ruotsi ei halunnut tuota aluetta, Novgorod ei ole ainakaan siksi nykyisin osana Suomea. Tämä saattoi olla onnettomuus Novgorodille, jonka vanhat kaupunkiperinteet eivät sen vuoksi voineet elpyä Moskovan hallinnon alla.

1700-luvun alusta asti Itä-Suomi on kuulunut Venäjään, ollut poliittisesti ja kulttuurisesti ei-autonominen osa Venäjää. 1800-luvun alussa se liitettiin autonomian Venäjän yhteyteen perustettuun Suomen Suuriruhtinaskuntaan. Tämä unohdetaan Suomessa, mutta tuskin Venäjällä. Wienin kongressissa myönnettiin myös Puolalle ja siihen kuuluville ukrainalaisille vastaavanlainen autonominen asema, joka oli aluksi laajempi, mutta jota myöhemmin rajoitettiin sellaiksi, mikä Suomellakin oli. Puolan autonomia erosi ainoastaan siten, että se oli kansainvälispoliittinen, kun taas Suomen automomia oli Venäjän valtakunnan sisäinen järjestely.  Keisari-Venäjällä oli ainoastaan em. kaksi autonomista aluetta.

Liettuan valtakunta historiallisesti myös osa Venäjää  (huom. Kiovan Venäjää)

Liettuan suurruhtinaat, myöhemmin puolalaistuneet, ovat (yllättäen samaa hablotyyppiä geneettisesti kuin rurikidit [Rurikin jälkeläiset] eli itäslaaviruhtinassuvut) ja he näkivät itsensä myös Kiovan suurruhtinaskunnan perillisiksi oman historiantulkintansa pohjalta. Sivumennen sanoen hablotyyppi on yleinen myös Suomessa ja ulottuu Ruotsiinkin.

Ukrainalaiset kuuluvat traditionaalisesti Kiovan suurruhtinaskunnan ja sen perinteen omaksuneet Puolan valtakuntaan (nauttien ennen uskonsotia ortodokseina kuuluen Konstantinopolin patriarkaattiin samaa uskonnonvapauden sateenvarjon alaisia yksilönvapauksia kuin esimerkiksi juutalaiset).

Vaikkakaan Puola-Liettuan herruus ei ulottunutkaan Ukrainan itäisemmille alueille, mikä mahdollisti tosiasiallisen kasakkaitsehallinnon, Ukrainan ordodoksikirkko (toisin kuin Suomen ortodoksit 1500 -1600- luvuilla) liittyi Konstantinopoliin, ei Moskovaan. Liettua oli myös, huolimatta liettualaisesta soturiluokasta, oli itäslaavilainen valtio. Sen ja myöhemmin Puolan itäslaavit ovat oma kansallisuutensa, joka jakautuu valkovenäläisiin, puna- ja vähävenäläisiin (nykyisin puhutaan ukrainalaisista).

Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa sanottiin kyseistä väestöä ruteeneiksi. Itäslaaveista on siis keskusteltu monen valtion kontekstissa. Heidän kansansa on ollut jaettu. Ukrianalaisten ja venäläisten välillä ei ollut vain kirkollishallinnollista, vaan myös identiteetillinen ero.

Suomessa luterilaisten ja ortodoksien raja ajoi saman asian. Tässäkin oli kysmys myös identiteetistä. Autonomian aika näyttää itäistäneen suomalaisia. Suomalaisia kiinnitti länteen vähemmän vapautta rajoittava ja tukahduttava Ruotsin poliittinen järjestelmä kuin mitä Novgorodin nielleen Moskovan Venäjän järjestelmä sen vastapainona oli.  Ratkaisevaa on identitetti, ei se, mikä hallitus milloinkin on sattunut pitämään hallussaan Suomen maa-aluetta.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa …

Ukrainalaiset kuuluivat osaksi Itävallan monikansalliseen imperiumiin, osaksi Venäjään autonomisesti kuuluvaan Puolaan (Suomen tapainen autonomia senkin jälkeen, kun sitä oli rajoitettu). He eivät kuuluneet Moskovan Venäjään, vaan olivat säilyttäneet Kiovan Venäjän kulttuurisena ja uskonnollisena yhteisönä. Katariina II:n valloittamat alueet ainoastaan kuuluivat Venäjään Ukrainan. Ukrainan kansa oli jaettu.

Puolan jaot ymmärretään pintapuolisesti, kun ei ymmärretä jaetun ns. Suur-Puola, johon olivat kuuluneet kaikki läntiset Itäslaavit, jotka ovat olleet erotettuina Moskovan Venäjästä 1200-luvulta alkaen. 1920-luvulla syntynyt Puolan kansallisvaltiokin sisälsi vielä itäslaaveja, jotka toisen maailmansodan Puolan jaossa pakotettiin kuulumaan Neuvostoliittoon.

Ukraina on ollut verisen sodan näyttämänä Napoleonin sodissa, molemmissa maailmansodissa, ja aina, kun Ukrainaa on pakotettu Venäjän/Neuvostoliiton osaksi, sen väestöön on kohdistettu valtioterroria. Jos Putinin Venäjä päästetään nyt miehittämään Ukrainaa, näemme taaskin verilöylyn.    

Ukrainalaiset eivät ole länttä, eivätkä itää, vaan …

1600-luvulla kasakat ja Ukrainan kirkko, jotka joutuivat konfliktiin roomalaiskatolilaisuuden kanssa, eivät kyenneet estämään sitä, että Moskovasta käsin kasakat ja kirkko liitettiin pakolla ja väkivalloin Moskovaan. Pultavan taistelussa Ivan Mazeppa, jonka Moskova oli asetanut kasakoiden johtoon, aloitti Pultavan taistelun aikana vapaussodan Kaarle XII:n tuella Moskovaa vastaan ja kasakat ja itäukrainalaiset menettivät itsenäisyytensä.  Mazeppa oli länsimaisesti korkeakoulutettu oppinut valtiomies, joka on demokraattisen Venäjän ensimmäinen esitaistelija 1700-luvulta.

Pultavassa ukrainalaiset ja suomalaiset olivat aseveljiä, kun taas Kirkholman taistelussa Liettuan hetmannin joukoissa Ruotsin Kaarle IX vastaan lukumääräisesti pienemmässä, mutta voittoisassa Puola-Liettuan sotajoukossa oli ukrainalaista kasakkajalkaväkeä ja (kevyttä) kasakkaratsuväkeä.    

Olen samaa mieltä siitä, että on hyvin epätodennäköistä, että Moskova-johtoisesta Venäjästä, imperialistisesta Venäjästä, tulee demokraattinen. Tällä hetkellä Ukrainassa järjestelmä on siten hajautettu, että demokratia on maassa todennäköinen huolimatta sen ongelmista.

Mikäli hyväksymme Ukrainan Putinin Venäjän (Stalinin Venäjän jatkon) suoja-alueeksi, täytyy meidän myös hyväksi Suomen liittämisen Putinin Venäjään suoja-alueena. Siksi on johdonmukaista tukea Venäjän demorkatiakehitystä eli Ukrainan itsenäistä tietä demokratiaan. Suotuisten olojen luominen Ukrainan demokratisoitumiselle, on edellytys välttämättä koko Venäjän, myös Putinin Venäjän demokratisoitumiselle.

Alueiden itsenäistyminen Moskova- johtoisuudesta eli Putinin komennosta on niin ikään edellytys Venäjän federaation demokratisoitumiselle.

Onko Paavo Väyrynen valmis jakamaan myös Suomen alueita Venäjälle?   

On esiintynyt vaatimuksia Ukrainan ns. kriisin ratkaisemiseen federalistisesti. Paavo Väyrynen on puhunut Ukrainan jakamisesta. Herää kysymys, haluaako hän myös antaa Suomesta Venäjälle alueita, joita Venäjä tarvitsee geopoliittisista syistä.  Tämä olisi ainakin johdonmaukista, jos lähdetään hänen esittämästään näkemyksestä. 1700-luvulla Venäjällä oli Pultavan taistelun jälkeen vallassaan myös alueita nykyisestä Itä-Suomesta aivan kuin alueita Ukrainastakin, kun tämän muut osat kuuluivat autonomisen Puolan alueeseen tai Itävallalle kuuluvaan Puolaan.

Ymmärtääksemme, miksi Venäjä on Ukrainassa, on vastaattava myös kysymykseen, miksi Venäjä ei ole ainakaan  vielä Itä-Suomessa tai miksi se ei ole vielä järjestellyt Suomen sisäpolitiikkaa.  Itä-Ukraina ja ns. Novorossia kuuluvat Moskovan Venäjän näkökulmasta Venäjään.  Valloitettuaan Novgorodin Moskovan Venäjän oli luontevaa katsoa itselleen kuluviksi alueet, jotka aiemmin olivat kuuluneet Novgorodille. Näiden valtaaminenhan oli Novgorodin hiatoriallisen alueen liittämistä Venäjään.  Historiallajan Putin perustelee myös Krimin liittämisen Venäjään. Hän viittasi epähistoriallisesti Vladimir Suureen, joka oli Kiova- keskisen Venäjän hallitsija.

Neuvostoliitto ja Venäjä eivät ole aitoja federaatioita

On muistettava, ettei Venäjän federaatio ole aito federaatio, kuten ei ollut Neuvostoliittokaan. Maailmassa on hyvin vähän aitoja federaatiota. Ainakaan Moskovan Venäjän historiaan ei liity federalistista ajattelua. Silti Suomessa sanotaan Neuvostoliittoa liittovaltioksi. Itä-Ukrainalle vaaditaan jostakin syystä federaation asemaa.

Federalismilla, joka on sekä ideologia että hallitsemisperiaate, on järkevää tarkoittaa ainoastaan valtion osien tietynlaista suhdetta kokonaisuuteen. Suhde ei ole hierarkkinen, vaan sellainen, jossa osavaltiot on selvästi määritellyissä asioissa itsenäisiä, niiden kokonaisuus itsenäinen niistä toisissa asioissa ja kolmansissa yhteistoiminnassa. Tehtävien jako tai yhteistoiminta voi painottua.

Donetskin ja Luhanskin ”tasavaltojen” Venäjän federaation nukkeosavaltioluonne merkitsee sitä, että ne ovat tosiasiassa Moskovan keskushallinnon vallassa, kun ne erotetaan Ukrainan keskusvallasta. Niiden erottaminen Ukrainasta (yhtenäisvaltiosta) merkitsee, että ne liitetään samalla Venäjään (yhtenäisvaltioon, joka on vain paperilla federaatio). Tässä yhteydessä federalismista puhuminen on asioiiden tahallista sekottamista.

Suomessa vain hyvin harvat ymmärtävät, mitä federalismilla tarkoitetaan. Vähiten siitä ymmärtävät ne, jotka vastustavat sitä. He pitävät Neuvostoliittoa federaationa, vaikkakin Sveitsi ja Yhdysvallat ovat federaatioita. Niihin on sovellettu federalismia, ei Neuvostoliittoon, jos puhutaan siitä valtioiden kontekstissa. Federalismista voidaan puhua myös sellaisten yhteisöjen yhteydessä, jotka eivät ole valtioita, kuten EU:n yhteydessä tai anarkismin teoriassa. Näistä keskusteleminen eivät liity nyt asiaamme. Federalismia voi esiintyä vain, jos esiintyy myös demokraattista päätöksentekoa ja hajauttamalla turvataan kansalaisten vapauksia ja oikeuksia, ei muutoin.

Vastustettaessa federalismia EU:n yhteydessä ei ymmärretä vastustettavan samalla myös asioita, jotka liittyvät selkeään feodalismin käsitteeseen, johon kuuluvat EU:n kansalaisten vapauksien ja oikeuksien edistäminen ja yhteisön demokratisoiminen. Tosiasiassa EU on byrokraattinen, mutta selkeästi ajateltaessa on osattava erotella demokratiaa sekä myös vapauksien ja oikeuksien vahvistamista edellyttävä federalismi ja EU:n eliitin aseman pönkittäminen ja kansalaisista viertaantunut byrokratia.  

 

 

                    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ihan näin ohimennen pitää kysyä..koska kovasti olet liberaalipainotteinen ajattelultasi tai ainakin ulosanniltasi blogeissa,niin miten olet nyt kertomassa mitä _Suomen_ (eli _meidän muidenkin_) pitää tehdä,kun voit kuitenkin itse ostaa lentolipun ja mennä sinne tekemään sitä mitä mielestäsi pitää tehdä?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Mistä löytyy etninen venäläinen?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Ei mistään. Venäläisyys on sidoksissa vain kieleen ja sitä ennen ortodoksiseen kristinuskoon.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Se ei millään tavalla estä etnisen venäläisen olemassaoloa. Etnisyys on sosiaalinen konstruktio.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

"Vastustettaessa federalismia EU:n yhteydessä ei ymmärretä vastustettavan samalla myös asioita, jotka liittyvät selkeään feodalismin käsitteeseen, johon kuuluvat EU:n kansalaisten vapauksien ja oikeuksien edistäminen ja yhteisön demokratisoiminen. Tosiasiassa EU on byrokraattinen, mutta selkeästi ajateltaessa on osattava erotella demokratiaa sekä myös vapauksien ja oikeuksien vahvistamista edellyttävä federalismi ja EU:n eliitin aseman pönkittäminen ja kansalaisista viertaantunut byrokratia."

Tarkoittaako tuo, että EU:n kansalaisten vapaudet, oikeudet ja demokratisoitumisen tila ovat jotenkin sellaisella tolalla, että niitä olisi lisättävä?

Minusta tuo on ihan täyttä tuubaa kyllä, EU-projektissa mikään noista ei ole prioriteetti. Jos olisi, emme olisi sellaisessa kusessa kuin nyt olemme.

Mutta miten vahvoja oikeudet voivat olla? Millä niitä mitataan? Milloin ne saavuttavat maksimivahvuutensa?

Miten vahvat oikeudet ovat riittävän vahvoja, ettei tarvitse enempää?

Vapaudet taas ovat useinkin vapauksia vankilan muurien sisällä.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Paitsi, ettei EU ole vielä, ei-valtiollisena yhteisönä se ei ole federaatio, vaan konfederaatio eli valtioliitto, jonka osavaltiot ovat säilyttäneet ainakin periaatteessa suvereenisuutensa. Esitin yllä käsiteanalyysin tai määritelmän siitä, mitä tarkoitetaan federaatiolla federalismissa. Tuon analyysin mukaan federiivisessa valtiossa (tai muunlaisessa yhteisössä) on kaksi kansalaisuutta liittovaltion ja osavaltion kansalaisuus. Liittovaltio on suvereeni osavaltioiden suverrnisuudesta riippumatta.

Kansalaisten vapauksien ja oikeuksien tulee liittoavaltiossa niin laajat kuin halutaan niiden olevan ja niiden on mahdollista olla. EU kuitenkin toistaiseksi valtioliitto eli konfereraatio ja säilyy sellaisena niin kauan kuin se ei priorisoi kansalaistensa vapauksia ja oikeuksia.

Kaksi viimeisintä kysymystä koskevat ylipäänsä oikeuksien ja vapauksien luonnetta siitä riippumatta, onko puhe federaatioista tai ei. Niiden käsittely vaatisi oman kirjoituksensa.

Toimituksen poiminnat